1. joulukuuta 2020

Vaatehuolto: Neulevaatteen päivittäinen hoito

 Toteutettu yhdessä PUFin kanssa
Teksti: Ida Tokola & Ann-Christine Mäkelä
Kuvat: Ann-Christine Mäkelä



Oletko koskaan huoltanut vaatteitasi, esimerkiksi korjannut irronneen napin tai lankannut kenkäsi? Vaatteiden säännöllinen hoito ja huolto on pitkällä aikavälillä niin ekologisesti kuin taloudellisestikin fiksua. Opettelemalla muutaman kätevän niksin vaatteiden hoidosta, pystyt pitämään parempaa huolta lempivaatteistasi, ja näin ne säilyvät käytettävänäsi ja ilonasi pidempään.

Onko vaatteiden huolto sitten kovin työlästä ja hankalaa? Me voimme luvata, ettei ole! Vaatehuoltoon voi lähteä tutustumaan pienissä osissa, esimerkiksi niiden vaatemateriaalien osalta, joita omasta vaatekaapista löytyy eniten. Opettelemalla uusia taitoja kartutat itseluottamustasi, etkä enää arkaile panostaa laadukkaampiin, vastuullisesti valmistettuihin vaatteisiin, joista riittää iloa pitkään.

Löydät tästä eteenpäin Luonnonkauniin Tyyli-osion alta uuden Vaatehuolto-kategorian, jonka eri osissa tutustumme helpostilähestyttävästi vaatehuollon maailmaan yhdessä vastuullista muotia myyvän PUFin kanssa.




PUFin henkilökunnasta tuttu, äärettömän osaava ja hurmaava vaatemuotoilija ja stailisti Effi, on lupautunut näyttämään meille kädestä pitäen, kuinka helposti vaatteiden huolto onnistuu kotona keneltä tahansa. Effi onkin saanut meidät heti alusta pitäen vakuuttuneiksi siitä, että oikeat menetelmät on paitsi helppo saada haltuun, myös että vaatehuolto voi olla aidosti sekä hauskaa että antoisaa puuhaa.

Effi on kehittänyt vaatehuolto-osaamistaan käymällä kotimaisen Arkivé Atelierin vaatehuoltokoulutuksen. Arkivé Atelier on arvostettu vaatteiden huoltoon erikoistunut tietosivusto, verkkokauppa ja huoltopalvelu, jonka maahantuomat laadukkaat Kent-vaateharjat ja uutukainen Huolla-kirja, löytyvät ekologisten pesuaineiden rinnalta PUFin vaatehuoltovälineiden valikoimista. Huolla-kirja on jokaisen vaatehuoltoa opettelevan eepos, johon on koottu yksien kansien väliin kaikki oleellinen tieto vaatteiden ja jalkineiden huollosta - tsekkaa se, mikäli tunnet orastavaa hurahtamista vaatehuoltoon.

Vaatehuoltosarjassamme tutustumme aluksi yhdessä Effin johdolla monille meistä tuttuihin villatuotteisiin. Tässä osassa käymme läpi nyt syksyllä ja talvella kovassa käytössä olevien villaneuleiden päivittäisen hoidon. Seuraavissa osissa sukellamme syvemmälle villan oikeaoppisiin pesutapoihin ja villavaatteiden kausihuoltoon.

Tervetuloa mukaan oppimaan kanssamme!






Lyhyt oppimäärä villaneuloksista

Aivan aluksi voi lyhyt oppimäärä villaneuloksista vaatemateriaalina olla paikallaan. Villa on vaatekuituna arvostettu sen hengittävyyden ja hyvien lämmönsäätelyominaisuuksien vuoksi. Villa siirtää tehokkaasti kosteutta pois iholta ja hylkii luontaisesti likaa. Se onkin mitä mainioin materiaali niin ohuen vilpoisiin vaatekerrastoihin kuin paksuihin, lämpöä eristäviin talvivaatteisiin.

Olet kuitenkin  ehkä huomannut, että villoja myydään lukuisilla eri nimityksillä, ja lisäksi eläinvillojen joukkoon on tapana lisätä muita vaatekuituja parantamaan niiden kulutuskestävyyttä. Tämän vuoksi erilaisia kuitusekoituksia on olemassa lukuisia, ja villaneuleille onkin vaikeaa antaa täysin yksiselitteisiä hoito-ohjeita. Jokaiselle villaneuleelle löytyy kuitenkin hoitotapa erilaisia välineitä ja tekniikoita yhdistelemällä.

Eri villalaatujen ja -kuitujen nimet:

  • Vaatteen materiaalilapussa lukeva villa (wool) tarkoittaa aina lampaanvillaa. Pehmeä merinolampaista saatava villa merkitään erikseen (merino wool), samoin karitsan villa (lambswool). Uuden villan (new wool, virgin wool) merkinnällä taas taataan, että vaate on valmistettu täysin käyttämättömästä villasta. Myös kierrätettyä villaa voidaan käyttää.  
  • Muiden eläinten villat ja karvat merkitään tuotteisiin omalla nimellään (esimerkiksi kashmir, angora, alpakka ja mohair). 
  • Erityisen herkkien eläinvillalaatujen joukkoon saatetaan lisätä muita kuituja parantamaan niiden kestävyyttä: Keinokuiduista polyamidi (nylon) on villan sekoitteeksi kestävin vaihtoehto, kun taas polyesteria ja akryylia lisätään yleensä vain edullisemman hinnan vuoksi. Luonnonkuiduista villaan lisätään yleensä puuvillaa tai silkkiä. 
  • Vaatemateriaalin katsotaan säilyttävän villan hyvät ominaisuudet kun vähintään 50% siitä on villaa.




Myös vaateharja kaipaa puhdistusta kammalla, jotta siihen kerääntyneet kuidut eivät tartu neuleesta toiseen.


Neuleen päivittäinen hoito

Moni pelkää turhaan villan olevan vaikeasti hoidettava vaatemateriaali. Erityisesti neuleiden peseminen nähdään työläänä, mutta niksi onkin siinä, että villavaatetta ei kannata pestä usein. Tiesitkö, että neule on mahdollista pitää pitkään puhtaana ja raikkaana säännöllisen tuuletuksen ja harjauksen avulla? Siispä:


1  Satsaa vaateharjaan

Mikäli omistat useita villavaatteita, luonnonharjaksiseen vaateharjaan satsaaminen kannattaa. Vaateharjalla on helppo siistiä vaate nopeasti käyttökertojen välissä ja sillä voi korvata arkipäiväisessä käytössä teippiharjan. Teippirullan jättäessä vaatteen pintaan liimajämiä, jotka houkuttelevat pölyä entisestään, saat vaateharjalla oikeasti puhdistettua ja siloitettua vaatteen kuidut.

Vaateharja puhdistaa vaatteista hellävaraisesti pölyn, karvat ja kuivuneet tarhat, joten sen käytöllä voi pidentää merkittävästi vaatteen pesuväliä. Harjaaminen ehkäisee myös nukkaantumista ja tekee villaneuleen pinnasta kauniin sileän.

Kevyen siistivän harjaamisen voit tehdä vaatteen ollessa päälläsi. Perusteellisempaa huoltavaa harjaamista varten, aseta neulos tasaisesti tyynyn päälle. Näin neulosta on helpompi käsitellä ja työskentely on ergonomisempaa.


Ensimmäiseksi vaateharjaksi Effi suosittelee Kentin CP6 -harjaa, jota voi pehmeytensä ja hellävaraisuutensa ansiosta käyttää monipuolisesti eri villaneuleille ja muillekin vaatemateriaaleille. Harjaan tarttuneet kuidut, pölyn ja nukan saat poistettua erillisellä puhdistuskammallajolloin eri väriset kuidut eivät tartu seuraavaan harjattavaan neuleeseen.


Etikkapohjainen ja eteerisillä öljyillä höystetty tekstiilisuihke on kätevä vaatteiden raikastaja materiaalista riippumatta.




2  Raikasta ilman pesua - tuuletus ja höyrytys

Liika peseminen kuluttaa neulevaatetta turhaan. Pyri siis pidentämään neuleen pesuväliä pitämällä sen alla aluspaitaa sekä tuulettamalla, harjaamalla ja höyryttämällä sitä.

Neulevaatteita kannattaa tuulettaa usein, vaikka joka käyttökerran jälkeen. Mikäli neuletta ei ole mahdollista nostaa ulos, sen voi ripustaa henkarissa vaaterekkiin tai avonaisen ikkunan lähettyville yöksi.

Voit myös suihkauttaa vettä tai SEES Companyn raikastavaa tekstiilisuihketta neuleeseen ja harjata sen vaateharjalla - tämä tehostaa pölyn ja lian irtoamista. Raikastava tekstiilisuihke on todella näppärä tapa raikastaa neuletta tai takkia paikallisesti esimerkiksi kauluksen tai kainaloiden kohdalta. 

Mikäli omistat vaatehöyryttimen, voit käsitellä neuleen sen avulla: höyrytys silottaa vaatteen kuidut ja auttaa neuletta puhdistumaan pesujen välillä.







3  Poista tarhat paikallisesti

Sen sijaan, että pesisit koko vaatteen, kannattaa pienet tahrat koittaa poistaa paikallisesti. Pyri ensin poistamaan tahra vaateharjalla, joko kuivana tai kevyesti vedellä suihkutettuna. Ellei tahra lähde tällä tavoin, käytä puhditukseen paikallisesti hellävaraista, villalle sopivaa pesuainetta (esim. marseille- tai sappisaippuaa tai Arelan villanpesuainetta). Älä hankaa neuletta voimakkaasti, vaan käytä pesuaineen levittämiseen esimerkiksi pehmeää hammasharjaa. Huuhtele haalealla vedellä ja aseta vaate kuivumaan.


4  Anna neuleen levätä

Villaneule venyy ja kuluu käytössä. Siksi neuleille on syytä antaa lepopäiviä, joiden aikana kuidut saavat levätä ja palautua rasituksesta. Käytön jälkeen neuletta voi säilyttää hetken ilmavasti henkarissa, jotta se tuulettuu. Seuraavana päivänä neule kannattaa kuitenkin viikata kaappiin. Säilö neuleita aina ensisijaisesti viikattuna, sillä henkarissa pitkään roikkuvat neuleet voivat venyä olkapäistä ikävästi.





Pese hellävaroen

Milloin neule sitten olisi syytä pestä? Luota nenääsi ja haistele, milloin tuuletus ei enää riitä raikastamaan sitä. Ohut, ihonmyötäinen merinoneule vaatii luultavasti pesua useammin kuin aluspaidan kanssa käytetty paksumpi päällysvillapaita.

Tarkista aina neuleen materiaalilapusta pesuohjeet. Yleisesti ottaen neuleet pestään alhaisessa lämpötilassa käsin tai pesukoneen villapesuohjelmalla. Käytä villalle sopivaa pesuainetta, kuten miellyttävän mutta miedon tuoksuista Arelan ekologista villapesuainetta, joka on geelimäiseksi tiivistettyä ja riittoisaa.

Neuleiden kausihoitoa käsittelevässä osassa kerromme tarkemmat ohjeet neulevaatteiden pesuun.





Vaatehuoltosarjan seuraavassa osassa opimme enemmän villaneuleen kausihuollosta ja annamme tarkemmat ohjeet neuleiden pesuun.




Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.