7. huhtikuuta 2022

Vihreä parsarisotto

Teksti ja kuvat: Ida Tokola

Jokakeväiset parsaniput ovat saapuneet kauppoihin. Risotto on varmasti yksi herkullisimmista ruuista, joihin tankoparsan varsia voi hyödyntää. Parhaimpia ovat kevään ensimmäiset, hennon ohuet varret, jotka maistuvat aivan tuoreherneiltä. Nam!

Tämä parsarisotto saa lisämakua valmiista, vihreästä pestosta. Yrttiset maut sopivat ihanasti yhteen sitruunan ja parsan kanssa. Voit jopa pyöräyttää peston itse pinjansiemenistä ja tuoreista yrteistä, valinta on sinun! Jos sinulla ei kuitenkaan satu olemaan pestoa kaapissa, etkä viitsi hankkia purkkia vain tätä ruokaa varten, parsarisotosta tulee herkullista ilmankin sitä. 




Parsarisotto

2-3 hengelle pääruuaksi. Valmistusaika noin 30 minuuttia.
Vegaaninen ja gluteeniton (varmista liemikuution sopivuus).

Tarvitset

250 g tankoparsaa
öljyä paistamiseen
1 sipuli
1-3 valkosipulin kynttä
3 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä (tai vettä, johon voit lisätä vähän sitruunamehua)
n. 1 litra kasvislientä (voit tehdä liemikuutiosta)
1,5 dl parmesaania (tai vegaanista Violife prosociano -juustoa)
1-2 rkl (vegaanista) vihreää pestoa
1 sitruunan kuori
puolikkaan sitruunan mehu
nokare voita tai margariinia
suolaa ja pippuria
tuoretta minttua tai basilikaa



Valmistus

Huuhtele parsat ja leikkaa niistä pois n. 3-4 sentin paksuinen puinen kanta. Jos parsat ovat kovin paksuja, voit kuoria niitä vähän ohuemmiksi. Leikkaa parsat kolmeen tai neljään osaan. Silppua sipulit ja valkosipulin kynnet valmiiksi. Valmista vajaa litra kasvislientä lisäämällä kuumaan veteen yksi kasvisliemikuutio.

Kuumenna paistinpannu ja paista parsoja öljyssä paksuudesta riippuen 4-6 minuuttia. Maista parsaa - siihen pitäisi jäädä vähän purutuntumaa. Ota kypsät parsat pois pannulta sivuun odottamaan. 

Siirrä silputtu sipuli pannulle paistumaan, kun olet ottanut parsat sivuun. Kun sipuli on kuullottunut lisää pannulle valkosipuli ja risottoriisi. Kuullota minuutti, kunnes riisi on muuttunut läpikuultavaksi.

Lisää valkoviini risoton sekaan ja sekoita. (Jos sinulla ei ole viiniä, sekoita pariin desiin vettä 1-2 rkl tuoreen sitruunan mehua.) Anna viinin imeytyä riisiin.

Lisää kuumaa kasvislientä risoton joukkoon 1-2 desiä kerrallaan, aina hyvin sekoittaen. Lisää seuraava erä nestettä vasta kun riisi on imenyt edellisen määrän. 

Hauduta risottoa 15-20 minuuttia, kunnes riisi on kypsää. Kannattaa maistella riisiä loppuvaiheilla, ettei se pääse ylikypsäksi. Kun risotto hautuu, silppua yrtit sekä raasta sitruunan kuori ja parmesaani valmiiksi. Vahdi risottoa samalla.

Kun riisi on juuri ja juuri kypsää, ota paistinpannu pois levyltä ja lisää risoton joukkoon paistetut parsat, sitruunan kuori ja mehu, nokare margariinia, pari lusikallista pestoa, suolaa, pippuria ja parmesaani. Anna risoton maustua hetki. Maista risottoa ja lisää tarvittaessa vielä suolaa tai sitruunamehua. Valmiin risoton pitäisi olla koostumukseltaan löysän puuromaista, joten lisää kuumaa vettä risoton joukkoon, jos se paksuuntuu liikaa.

Voit koristella risottoannokset tuoreilla yrteillä ja parmesaanilla. Nauti heti, risotto on parhaimmillaan suoraan pannulta!



Kokeilitko reseptiämme? Olisi ihana nähdä siitä kuva! 

Tägää meidät @luonnonkaunis ja #luonnonkaunisruoka Instagramissa.



PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.