14. huhtikuuta 2022

Näin kasvatat helposti yrttejä kotonasi

Kaupallinen yhteistyö Biolan
Teksti ja kuvat: Ida Tokola


Tuoreet yrtit ovat helppo tapa tuoda raikkautta, väriä ja makua kotikeittiön ruokiin. Mikäli  haluaisit nauttia yrttien mausta keittiössäsi viikottain, kannattaa harkita yrttien kotona kasvattamista. Monet yrtit viihtyvät ruukuissa ikkunalaudalla tai parvekkeella, kunhan ne saavat osakseen hieman valoa ja hoivaa. Nappaa tästä jutusta vinkit oman yrttitarhan perustamiseen!




Kuinka yrttejä kasvatetaan?

Yrttejä voi kasvattaa helposti niin siemenistä tai kaupan taimistakin. Taimea valitessa kannattaa olla tarkkana ja kurkata erityisesti millaiset juuret kasvilla on. Pienessä ruukussa kasvavat kauppojen yrtit ovat usein vesiviljeltyjä, joten ne eivät välttämättä viihdy enää uudelleen istutettuna mullassa. Valitse mieluiten taimi, joka on valmiiksi vähän suuremmassa multaruukussa kaupassa. Kiinnitä myös huomiota siihen, onko taimi hyvinvoivan näköinen. Älä valitse kuivahtaneen oloista tainta tai yrttiä, jonka mullasta lehahtaa ötököitä.

Siemenestä kasvattaminen on taimikasvatusta edullisempaa, mutta vaatii hieman enemmän perehtymistä. Jotkin yrteistä, esimerkiksi basilika itää hyvin siemenestä ja sitä on helppo kasvattaa, kunhan kasvuolosuhteet ovat tarpeeksi lämpimät ja valoisat. Siemenet viljellään siemenpussin osoittaman ajankohdan mukaan taimimultaan ja peitetään kevyesti mullalla. Kylvös pidetään tasaisen kosteana ja pienille taimille tarjotaan runsaasti valoa. 

Mikäli haluat päästä siementen esikasvatuksessa helpolla, valitse taimien kasvatukseen pienoiskasvihuone, joka pitää mullan sopivan kosteana ja lämpimänä. Biolanin pienoiskasvihuoneessa voi käyttää kasvualustana Biolanin sammalnappeja, joihin siemenet on helppo kylvää. Napeissa on sopiva määrä ravinteita pienille taimille ja ne on myöhemmin helppo istuttaa isompaan ruukuun sammalnapin mukana.

Lue lisää: Taimien esikasvatus ja koulinta

Vinkki! 

Joitakin yrttejä, esimerkiksi basilikaa voi lisätä myös pistokkaista. Leikkaa basilikasta muutama lehtivarsi ja laita ne vesilasiin juurtumaan. Viikon parin päästä pistokkaista alkaa kasvaa uusia juuria, jolloin pistokkaan voi istuttaa multaan kasvamaan. Tämä on nopeampaa kuin alusta asti siemenestä kasvattaminen!






Millaisessa mullassa yrtit viihtyvät?

Yrtit eivät kaipaa ravinteikasta kasvualustaa. Monet yrtit ovat kotoisin paikoista, jossa ne kasvavat aurinkoisissa ja kuivissa olosuhteissa hiekkamaalla. Valitse kotonakin kasvatettaville yrteille hiekkapitoista ja ilmavaa multaa.

Kotipuutarhuri pääsee helpolla, kun valitsee suoraan yrteille suunnitellun kasvualustan. Biolanin yrttimullassa on ilmava rakenne ja luomuviljelyyn sopivia ravinteita. Yrttimulta soveltuu myös mansikoille, kukille, salaateille ja pikkuvihanneksille. Yrtit eivät kaipaa lannoitusta heti uuteen multaan istutuksen jälkeen, mutta myöhemmin kasvukauden aikana niitä voi lannoittaa Biolanin yrtti- ja taimilannoitteella tai Biolanin parvekelannoitteella.

Mistä tulevaisuuden multa valmistetaan?

Yhä useampi puutarhuri on kiinnostunut tietämään, mitä multapussi pitää sisällään. Biolan on yhtenä alan pioneerina tiedostanut turpeen käytön ongelmat puutarhatuotteissa, ja alkanut tehdä töitä sen eteen, että turpeesta voidaan luopua vuoteen 2040 mennessä. Heidän tähtäimessään on, että jokaisesta tuotteesta voidaan valmistaa myös turpeeton versio. Mikäli haluat valita multaa, jossa on käytetty uusiutuvia raaka-aineita, voit tarkistaa niiden osuuden jokaisen Biolanin tuotteen sivuilta Ekomittarista.

Mistä multaa sitten voidaan valmistaa? Biolanilla on koko yrityksen olemassaolon ajan hyödynnetty kierrätysmateriaaleja mullan valmistuksessa ja he käyttävätkin raaka-aineina muun muassa lantaa, kompostia, metsäteollisuuden kuorijakeita ja sammalta. Biolanin jo nyt hyödyntämä rahkasammal on ominaisuuksiltaan erinomainen puutarhatuotteisiin, mutta sen keruu on tehtävä vastuullisesti. Biolan on mukana rahoittamassa tutkimusta, jossa selvitetään voitaisiinko rahkasammalta viljellä tulevaisuudessa vanhoilla turvekentillä.

Biolanilla on tehty suuria panostuksia tulevaisuuteen rakentamalla yrityksen käyttöön uusi biokuitulaitos. Uuden tuotantolaitoksen kautta he pystyvät käyttämään entistä monipuolisempia raaka-aineita turpeen korvaamiseen. Kasvualustojen turpeettomuus ei siis siinnäkkään enää niin kaukana tulevaisuudessa, kuin saatamme kuvitella. Vastuullisempia multavalintoja pystyy tekemään jo nyt suosimalla uusiutuvista ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita.






Yrttien kasvatus sisällä

Jotkut yrtit, kuten basilika, minttu ja persilja viihtyvät hyvin myös sisällä, kunhan ne saavat tarpeeksi valoa ja säännöllistä kastelua. Yrteille ihanteellinen paikka on valoisa ikkunalauta. Varmista kuitenkin, etteivät kasvit saa vetoa, sillä erityisesti basilika on herkkä kylmälle. Kannattaa myös totuttaa kasvit vähitellen lämpöön ja valoon, mikäli ikkunalaudalle paistaa suoraan aurinko.

Istuta yrtit ruukkuihin, joiden pohjassa on reikä ja alla aluslautanen. Näin vesi ei jää juuristoon makaamaan kastelun yhteydessä. Suurin osa yrteistä pitää siitä, että multa pysyy tasaisen kosteana, joten kastele niitä säännöllisesti jopa useamman kerran viikkossa. Jotkut kuivempiin oloihin tottuneet yrtit kuten rosmariini ja timjami eivät yleensä kuitenkaan pahastu pienestä mullan kuivahtamisesta.

Yrtit viihtyvät sisällä valoisan ajan keväästä syksyyn. Mikäli mielit kasvattaa yrttejä myös talvella, kasvivalon hankkiminen voi olla tarpeen. Voit myös harkita yrteille suunniteltua vesiviljelyjärjestelmää tai yrttiruukkua, jonka päällä on LED-valo.




Yrttien kasvatus parvekkeella

Yrtit viihtyvät kesäisin ulkona parvekkeella. Lasitetulla parvekkeella yrttien kasvatuskausi aikaistuu keväällä ja voi jatkua pitkälle syksyyn ensimmäisiin pakkasiin saakka. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla oman yrttitarhan perustamista parvekkeelle.

Tutki oman parvekkeesi ilmansuunta ja olosuhteet ennen sopivien yrttien valintaa. Kiinnitä huomiota esimerkiksi siihen kuinka pitkään parvekkeelle paistaa aurinko ja kuinka tuulista siellä on. Kurkkaa vinkit sopivien yrttien valintaan omalle parvekkeellesi tästä Luonnonkauniin parvekeviljelyä käsittelevästä artikkelista.

Totuta yrttitaimet vähitellen ulkoilmaan. Siirrä ne kokonaan ulos vasta kun lämpötila pysyy yölläkin noin 10 asteessa. Basilika on erityisen herkkä kylmälle, mutta minttu, rosmariini, ruohosipuli ja mäkimeirami voivat selvitä lasitetun parvekkeen suojissa jo aikaisin keväällä. 

Karaise alkukesällä yrttejä pitämällä niitä ensin ulkona vain puoli tuntia ja lisäämällä aikaa tunnilla päivittäin. Suojaa yrtit aluksi suoralta paahteelta. Yleensä yrtit viihtyvät lopulta hyvin auringossa. Tarkkaile kasvejasi, jotta näet mistä ne pitävät. Muista aukaista lasitetun parvekkeen ikkunat aurinkoisina päivinä, jotteivat lämpötila pääse nousemaan liian kuumaksi.

Parvekkeella multa pääsee kuivumaan helpommin, joten kannattaa valita yrteille suuret ruukut. Yrtit viihtyvät toistensa seurassa, joten voit hyvin istuttaa monta eri lajia samaan ruukkuun tai parvekelaatikkoon. Pidä kuitenkin mielessä, että minttu, mäkimeirami ja sitruunamelissa leviävät helposti ja valtaavat tilaa muilta yrteiltä.

Kasvatusallas on yksi helpoimmista tavoista perustaa yrttimaa parvekkeelle. Minulla on itselläni kaksi Biolanin Planter-kasvatusallasta, joissa viljelen yrttien lisäksi myös muita hyötykasveja kuten salaattia ja retiisejä. Altakasteleva kasvatusallas on laiskan puutarhurin pelastus, sillä suuren vesisäiliön ansiosta kastelusta ei tarvitse huolehtia usein. Yrtit pärjäävät altakasteluruukussa hyvin pienen lomamatkankin ajan.

Lue lisää: Vinkit parvekepuutarhan perustamiseen




Suojaa yrtit tuholaisilta

Avomaalla yrtit ovat usein kestäviä erilaisia tuhohyönteisiä vastaan. Sisällä ja parvekkeella ne ovat kuitenkin alttiimpia tuholaisille. Valitettavasti kauppojen yrttien mukana kotiin saattaa kulkeutua esimerkiksi ripsiäisiä, vihannespunkkeja tai harsosääskiä. Mikäli kasvien lehdissä näkyy vaurioita tai ne voivat huonosti, tutki ne ötököiden varalta. Harsosääsket on helppo hävittää tarra-ansoilla ja vähentämällä kastelua hetkellisesti, mutta ripsiäiset ja vihannespunkit tarvitsevat järeämpiä toimia.

Yrtit kannattaa istuttaa parvekkeellakin ruukkuihin, jotka on helppo viedä sisälle suihkuun. Monet tuholaiset kammoavat kosteutta ja suihkuttelua, joten säännöllinen kasvien sumuttelu tai suihkussa käyttäminen auttaa yleensä karkottamaan ötökät. Mikäli tämäkään ei auta, voit kokeilla suihkuttaa kasvit luomuviljelyyn sopivalla pyreteenipohjaisella aineella. Erityisesti sisällä viljeltäessä kannatta kuitenkin heittää huonovointiset yrtit matalalla kynnyksellä pois, etteivät tuholaiset ehdi siirtyä kodin muihin viherkasveihin.




Nauti sadostasi

Yrtit pitävät siitä, että niitä leikataan. Pitkiksi kasvaneet varret nimittäin vievät kasvilta energiaa. Yrttejä voi napsia vaikka päivittäin ruuan sekaan tai iltateeksi. Latvomisen ansiosta varret haarautuvat ja saat vielä tuuheammat yrttipuskat. 

Opettele hyödyntämään yrttejä erilaisissa pestoissa, kastikkeissa ja sellaisenaan ruuan seassa. Kesän lopulla yrttejä kannattaa myös säilöä talven varalle. Kuivaamalla kesän yrttisadon saat helposti täydennystä mastekaappiisi. Mintusta ja salviasta tulee myös ihanaa teetä. Myös yrttien pakastamista voi kokeilla, esimerkiksi rasiaan silputtu ruohosipuli kestää hyvin pakastuksen. Voit tehdä yrteistä esimerkiksi pestoa, jonka pakastat. Käytä pesto parin kuukauden kuluessa pakastamisesta.


Arvonta: Voita Biolanin tuotteita

Haluaisitko kokeilla yrttien kotona kasvattamista? Järjestämme Luonnonkauniin Instagram-tilillä arvonnan, jossa yksi onnekas voi voittaa itselleen Biolanilta tarvikkeet oman yrttitarhan perustamiseen. Palkito sisältää Yrttimultaa, Pienoiskasvihuoneen, Parvekekasvilannoitteen ja basilikan siemeniä. Paketin arvo on noin 25 euroa. Arvonta päättyy 22.4.2022 klo 22. Onnea arvontaan!




Toivottavasti sait tästä jutusta vinkkejä oman yrttitarhan perustamiseen. Mikäli sinulla heräsi kysymyksiä aiheesta, kysy ihmeessä lisää kommenteissa.

Nautinnollisia hetkiä puutarhanhoidon parissa!





Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.