8. helmikuuta 2017

Luonnollista apua hiivatulehdukseen

Yhä useampi on nykyään kiinnostunut hoitamaan itseään luonnollisin keinoin - ja hyvä niin. Lääkkeillä ehdottomasti on paikkansa, mutta on tietysti sekä ympäristön että kehon kannalta parempi, jos apu löytyy luonnollemmin. Yksi vaiva, johon moni kaipaa luonnollista hoitokeinoa on hiivatulehdus. Varsinkin, jos se alkaa vaivata kovin usein, alkavat jatkuvat lääkekuurit tuntua ikäviltä. Useat ovat löytäneet avun luonnonjogurtista, jonka teho perustuu sen sisältämiin probiootteihin ja maitohappobakteereihin. Jogurttikylpy heti ensimmäisten oireiden ilmaantuessa helpottaa oireita välittömästi ja usemman kylvyn jälkeen oireet katoavat kokonaan. Moni vannoo jogurttikylpyjen nimeen.

Hieman tuntemattomampi, mutta todella toimiva hoitokeino hiivatulehdukseen on kookosöljy, josta muutenkin tuntuu olevan apua lähes ongelmaan kuin ongelmaan. Vinkkasin tästä toissavuonna vanhaan blogiini, mutta hoksasin, etten ole tätä vinkkiä vielä teille kertonut. Pakkohan tämä oli siis teillekin jakaa. Moni nimittäin tuolloin kommentoi saaneensa kookosöljystä avun ja onpa muutama tuttu jopa lähettänyt viestillä kiitokset vinkistä. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen on siis tämä, mikäli hiivatulehdus meinaa vaivata.


Tutkimukset ovat osoittaneet, että alueilla, joissa kookosöljyä käytetään paljon, hiivatulehdusta esiintyy vähemmän. Lisäksi useammalta englanninkieliseltä sivustolta löytyy tietoa, että kookosöljyn sisältämät rasvahapot ihan oikeasti tuhoavat Candida-bakteeria, joka aiheuttaa hiivatulehdusta. Öljyä suositellaan käytettävän niin suun kautta kuin paikallishoitonakin sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Kookosöljyä voi hoitotarkoituksessa syödä suoraan sellaisenaan. Toki halutessaan sen voi sekoittaa vaikka smoothieen, mikäli ei öljy ei sellaisenaan maistu. Ulkoisesti kookosöljyä suositellaan levitettävän hoidettavalle alueelle 2-3 kertaa päivässä. Koska öljy on sotkevaa, voi olla hyvä käyttää vaikkapa kestosidettä hoidon aikana suojaamaan vaatteita. Sisäisesti ehkä se helpoin tapa käyttää öljyä on imeyttää sitä tamponiin ja laittaa yöksi paikoilleen. Toinen löytämäni vinkki on jäädyttää kookosöljystä sopivankokoisia "kapseleita".

Kookosöljyhoitokin kannattaa aloittaa heti ensimmäisten oireiden ilmettyä. Kovin pahaksi äityneen tulehduksen kanssa kannattaa kääntyä lääkärin puoleen tai hakea lääkkeet apteekista. Samoin kannattaa toimia, mikäli luonnolliset oireet eivät ala muutamassa päivässä luonnollisin hoitokeinoin helpottaa.

Sekä kookosöljyn että jogurtin kanssa kannattaa hoidon tukena syödä maitohappobakteereita. Niitä on hyvä käyttää myös ennaltaehkäisyyn, mikäli hiivatulehdus meinaa usein vaivata. Myös kookosöljyä voin käyttää ennaltaehkäisyyn syömällä sitä pienen määrän päivittäin. Kommentoipa eräs lukija vanhaan blogiini usein toistuvien hiivatulehdusten loppuneen kuin seinään, kun hän keksi alkaa käyttää kookosöljyä liukkarina. Toki jos hiivatulehdukset toistuvat usein, niiden syy kannattaa selvittää ja tarkistaa, etteivät elämäntavat altista niille.

Jos hiivatulehdus vaivaa, kannattaa siis ehdottomasti pitää kookosöljy mielessä. 

Jonna

Osallistu keskusteluun

  1. Mä sain aikanaan YTHS:n lääkäriltä vinkin, joka ihmetytti aluksi. Hän kehotti käyttämään piimää hiivatulehdukseen, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Se sisäisesti-osuus oli minusta varsin kummallinen, mutta niinpä vain piimätamponilla ja piimävaleluilla olen hoitanut hiivatulehdukset! Nykyisin tulehduksia ei enää olekaan.

    Näitä "poppakonsteja" pitäisi markkinoida enemmän, koska vaikka hiivatulehdusvoiteet ovat paikallisia, niin silti nämä keinot on mielestäni vielä parempia ja turvallisempia.

    Mä olen nyt taas ryhtynyt käyttämään kookosöljyä, jossain vaiheessa se puistatti, mut nyt nappaillaan sitä kaksivuotiaan poikani kanssa, joka sanoo "kookko" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että lääkärikin on antanut tuollaisen neuvon! Ja kyllä, vaikka hiivatulehduslääkkeet yleensä ovat paikallisia, onhan tuollaiset syötäväksikin kelpaavat hoitokeinot selkeästi hellävaraisempia. Ja nykyäänhän monet ottavat hiivatulehdukseen lääkkeitä suunkin kautta.

      Minulla kans kesti aikansa tottua kookosöljyyn, mutta nyt se on jopa ihan hyvää :)

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.