14. maaliskuuta 2017

Mattavoide joka toimi



Meikin kestävyyteen liittyvistä ongelmsta yleisin ja varmasti rasittavin lienee sen rasvoittuminen päivän aikana. Ymmärtäähän sen, sillä kuka nyt haluaisi vaivalla tehdyn meikkipohjan kiiltävän holtittomasti tai liukuvan paikoiltaan epämääräiseksi sohjoksi. Toimimattoman tuotteen voi aina vaihtaa toiseen, mutta iho, sitä ei noin vain käsketä lopettamaan rasvoittumistaan.

Kuivuuteen taipuvaisella iholla minulla ei ole ollut kokemusta loputtomasta kamppailusta kiiltelevän ja rasvoittuvan ihon kanssa, kunnes iho sai syksyllä sätkyn ja puski rasvaa pintaan tavalla, joka oli minulle täysin vieras. Mattaisuutta lupaaviin tuotteisiin olen aina suhtautunut skeptisesti, mutta kuin tilauksesta sain ystävältä kokeiltavaksi Neal's Yard Remediesin mattaisuutta tuovan pohjustusvoiteen. Voiteen, joka osoittautui täysosumaksi heti ensimmäisellä yrityksellä. En siis ehkä yllättynyt kuullessani, että tämä on yksi suosituimmista luonnonkosmetiikan mattatuotteista, joka saa käyttäjiltään paljon kiitosta. Yhdyn kuoroon.




Tämä NYR:n Purifying Palmarosa Mattifier soveltuu erityisesti rasvaiselle iholle ja sekaiholle meikinpohjustustuotteeksi, meikin tai päivävoiteen alle levitettynä. Se sisältää esimerkiksi ihoa puhdistavaa palmarosaa ja tasapainoittavaa alppihorsmaa, maissitärkkelystä ja kaoliinia, jotka sitovat itseensä rasvaa, jättäen ihon pinnan mattaiseksi, sekä antiseptistä teepuuöljyä ja ihoa hoitavia ainesosia.

Ja tämä oikeasti toimii. Yllättävän kevyt ja erittäin riittoisa voide imeytyy nopeasti ihoon ja luo hyvän pohjan meikkiä varten, sekä pitää myös ihon rasvoittumisen kurissa päivän aikana ja vähentää merkittävästi puuteroimisen tarvetta. Hinta voi tuntua kovalta sijoitukselta, varsinkin jos suhtautuu mattatuotteisiin yhtä skeptisesti kuin minä, mutta riittoisuus korvaa tämän heittämällä; pari nuppineulanpään kokoista painallusta riittää loistavasti koko t-alueelle!




Nyt tuo ihon rasvoittuva kausi on muisto vain, mutta mattavoide jäi siitä huolimatta vahvasti mieleen. Aivan huipputuote, joka pelasti monelta kiusalliselta tilanteelta. Niin turhamaiselta kuin se osittain kuulostaakin, on vain huojentavaa voida olla miettimättä miltä sitä mahtaa näyttää vaikkapa tärkeän tapaamisen aikana. Kyllä te tiedätte. Siispä lämmin suositus minulta! Tämä jää vielä jemmaan peilikaappiin pahanpäivän varalle.


Millaisia kokemuksia teillä on mattaisuutta lupaavista tuotteista?
Mitä olette kokeilleet? 

Ann-Christine


Postaus sisältää affiliate-linkkejä.
Hurmaavan kauniit kukat saatu Kukka Fiorista

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.