5. marraskuuta 2017

Bepanthenista vaseliiniin - luonnollisesti



Rohtuneiden huulien, kiristävän ihon, karheumien ja kirjavan skaalan ihottumien vuodenaika on täällä. Jei! Totta puhuakseni, eivät syksy ja talvi ole enää aiheuttaneet kovin suurta päänvaivaa tai harmaita hiuksia, kun peilikaapin kätköistä löytyy tehokkaita rasvoja ja tököttejä lähtöön kuin lähtöön. Eniten kaivatut synteettisen kosmetiikan korvaajat ovat näin syksyisin ehdottomasti bepanthen ja vaseliini, joille toden totta löytyy tätä nykyä korvaajat, jotka vieläpä pieksevät alkuperäiset mainitut mennen tullen!

Luonnonkosmetiikan Bepantheniksi kutsutulla Weledan Skin Foodilla pääsee pitkälle ja se löytyykin jo monen kotoa. Jopa moni ison luokan julkkis vannoo sen nimeen - eikä suotta. Mutta käsi pystyyn te, jotka olette kokeneet minun tavoin, että jää kaipaamaan vaihtoehtoja? Että pienelle viilaukselle jäi tilaa? Tämä postaus on teille!




Suorastaan kulttimaisen statuksen ansainnut Skin Food on kyllä kehunsa ansainnut. Siihen on pakattu huikean hyvin hoitavia, suojaavia ja ravitsevia ainesosia. Mikä oleellisinta - se tekee minkä lupaa. Skin Food pelastaa kuivat kädet, kovettuneet kantapäät, talven karheuttaman ihon... lähes minkä vain. Mekin olemme vanonneet Skin Foodin nimeen jo usean vuoden ajan; se oli ainoa voide, jolla saimme lapsemme atooppisen ihon kuriin. Se on hyvä, se on loistava, mutta kaipasimme lisää.

Olen tällä hetkellä varsin hullaantunut kehäkukasta, joka on silkkaa taikuutta oikuttelevalle iholle. Kehäkukkaa onkin käytetty iät ja ajat iho-ongelmien hoidossa ja sitä löytyy esim. Skin Foodista. Mutta niin myös Weledan lasten kehäkukkasarjasta, joka ansaitsee mielestäni vähintään yhtä suuret hurraahuudot kuin Skin Foodkin.




Olen itsekin kutsunut Skin Foodia läpi vuosien luonnonkosmetiikan bepantheniksi, mutta tiedättekö, Weledan Calendula Body Cream menee yhtä lailla "luonnonkosmetiikan bepanthen"-kastiin. Se on Skin Foodin tavoin äärimmäisen runsas, mutta Skin Foodiin verrattuna inasen helpommin levittyvä. Toinen oleellinen ero on tuoksussa; Calendulan tuoksu on huomattavasti Skin Foodia miedompi, joskin selkeä siinäkin.

Calendula Body Creamissa on mainitsemani kehäkukkauutteen lisäksi esim. manteliöljyä, seesaminsiemenöljy, kamomillauutetta, lanoliinia, mehiläisvahaa ja kaoliinia. Skin Foodiin verrattuna ainesosat ovat hyvin samankaltaiset, mutta pieniä eroja löytyy.

Olen itse aivan hullaantunut tästä. Levitän kehäkukkavoidetta jokaiseen pieneen karheumaan mitä vartalooni tai kasvoihini ilmestyy ja ne häviävät sen siliän tien. Myös lapsemme jokavuotiset taiveihottumat saivat kyytiä ennätysnopeasti. Ei tästä voi kuin tykätä!




Mutta mitä sitten, jos tuoksut on ehdoton ei? Jos kaipaakin synteettiselle vaseliinille korvaajaa? Siinä tapauksessa The Gentle Label Organic Healing Balm* on mitä mainioin ratkaisu. Hämmästyttävän vaseliinimaisen koostumuksen omaava voide on sekoitus erilaisia öljyjä ja wait for it... fermentoituja ainesosia, siis probiootteja! Voimme siis helposti todeta tämän olevan aivan omaa kastia vaseliiniin verrattuna, ja että vertauskuva koskee vain ja ainoastaan koostumusta.

Organic Healing Balm on tuoksuton ja vedetön balmi, joka sisältää yksinkertaisuudessaan auringonkukkaöljyä, mehiläisvahaa, sheavoita, oliiviöljyä, kaakaovoita, fermentoitua papaviuutetta (papaijan sukulainen), sitä paljon kehumaani kehäkukkauutetta, tocopherolia (e-vitamiinia) ja fermentoitua retiisiuutetta. Ainesosista lähes 96% on luomua.

Organic Healing Balm soveltuu käytettäväksi tismalleen samalla tavalla kuin Weledan "bepanthenitkin", siis mihin ikinä keksiikään. Vain käyttäjän mieltymys erottaa, mikä on mieluisampi käytettäväksi. Kaikki kolme ovat mitä loistavimpia talvi-ihon ongelmakohtien pelastajia.

Allaolevassa kuvassa näette Calendula Body Creamin ja Organic Healing Balmin koostumuseroa:





Luonnonkosmetiikan vaseliinin korvaajaa on kyselty paljon, joten tässäpä nyt nämä, luonnonkosmetiikan superhoitavat jokapaikanhöylät tarpeeseen kuin tarpeeseen. Emme kaipaa enää muuta!


Ann-Christine



*tuote saatu testiin blogin kautta.
Postaus sisältää affiliatelinkkejä.

Osallistu keskusteluun

  1. Kiitos vinkeistä 🙂 Weledaa on meillä käytettykin. Ostin äskettäin jojobaöljyä ja se pehmittää taaperon kuivat jalat, mutta kaipaisin vielä jotain voidemaista ja myös poskien suojaajaa ja täytyykin ostaa tuota Organic healing balmia ja kokeilla sitä itsekin 🙂

    VastaaPoista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.