16. tammikuuta 2020

Luonnonkaunis-tiimin uudet kasvot


Sitä sanotaan, että yhdessä olemme parempia ja pystymme saavuttamaan paljon suurempia asioita, kuin mihin koskaan pystyisimme yksin. Yksilön mahdollisuudet voivat toki olla suuret, etenkin jos halu ja motivaatio on kohdillaan, mutta samaan aikaan ovat jokaisen aika, taidot ja resurssit rajalliset. Puhumattakaan siitä, miten valtava vaikutus sillä on, että tietää ympäriltä löytyvän niitä, jotka tsemppaavat ja innostavat matkan varrella, sekä tukevat ja auttavat tiukan paikan tullen. Oli kyseessä perheenjäsenet, ystävät, tiimiläiset, naapurit tai ketkä tahansa läheiseksi tulleet, on yhteisöllisyys korvaamattoman arvokasta.

Tästä syystä olen suunnattoman iloinen, helpottunut ja innoissani siitä, että Luonnonkaunis on saanut taustalleen mitä upeimman tiimin, koostuen lisäkseni kolmesta huipputyypistä, jotka haluavat jakaa osaamisensa kanssasi ja rakentaa Luonnonkauniista entistä parempaa sivustoa sinua varten.

Tänään saan vihdoinkin esitellä heidät sinulle, mutta sitä ennen jutellaan hetki siitä, mistä tämä kaikki juontaa juurensa.




Kun Luonnonkaunis perustettiin vuonna 2015, oli päivän selvää, että sen keskiössä olisit sinä ja muut, jotka kaipasitte apua luonnonkosmetiikkaan siirtymisessä. Taustalla piili halu tehdä omalta osaltani jotain vastuullisuuden ja ympäristön eteen, ja luonnonkosmetiikka oli se, minkä osasin ja jossa pystyin toteuttamaan tuota vastuullisuuden ja merkityksellisyyden tarvetta.

Ilokseni Luonnonkaunis osoittautui juuri sellaiseksi kanavaksi, jota moni kaipasi ja joka on näiden vuosien aikana onnistunut niin kannustamaan kuin jeesimään teitä luonnonkosmetiikkaan siirtymisessä. Sydämeni läikkyy edelleen onnellisuudesta joka kerta, kun joku kertoo onnistuneensa löytämään luonnonkosmetiikan ja luonnollisen ihonhoidon pariin juuri Luonnonkauniin neuvojen ansiosta. Loppujen lopuksi kiitos kuuluu kuitenkin juuri sinulle, josta halu vastuullisuuteen ja luonnonkosmetiikkaan kumpuaa, ja on kunnia saada olla mukana osana matkaasi sitä kohti.

Mitä pitemmälle olemme tulleet, olen kuitenkin kipuillut sen kanssa, ettei Luonnonkauniissa ole tai voi olla kyse vain kauneudesta, varsinkaan sen pinnallisessa merkityksessä. Luonnonkauneus merkitsee niin paljon enemmän, niin sisäistä kuin ulkoista kokonaisvaltaista hyvinvointia, sekä kuten eräs terävä ystävä sen niin täydellisesti ilmaisi, että ollaan ja kohdellaan myös luontoa kauniisti. Luonnonkosmetiikka on vain osa tuota suurempaa kokonaisuutta, jota Luonnonkauneudeksi kutsun, ja johon punoutuu loppupeleissä koko elintapa ja arjen lukuisat osa-alueet.

Luonnonkosmetiikka on ja pysyy, mutta olen äärimmäisen innoissani voidessani kertoa, että tästä eteenpäin Luonnonkauniissa näkyy entistä vahvemmin juuri tuo aiemmin mainittu ajatus kokonaisvaltaisesti kauniista, hyvinvointia tukevasta ja luontoa huomioivasta elämästä. Ja aivan kuten ennenkin, erityisesti siitä, miten onnistumme yhdessä löytämään sinulle oikeat, sopivat ja hyvältä tuntuvat tavat siihen.

Uudesta yläpalkista löydätkin nyt laajalti uusia, Luonnonkauniissa elämässä oleellisesti vaikuttavia aihealueita ruokailuun, pukeutumiseen, hyvinvointiin ja vastuullisuuteen liittyen. Näiden aiheiden parissa sinua tulevat ohjaamaan omien alojensa huippuosaajat Ida Tokola, Stefania Fält ja Julia Degerth, jotka ovat paitsi äärettömän taitavia, myös sydämellisiä ja lämpimiä persoonia, joihin haluan sinun tutustuvan paremmin.




IDA

Ensimmäisena uutena kasvona Luonnonkauniissa tullaan näkemään Ida, jonka reseptit Ida's Cozy Cornerissa ovat saaneet minut huokailemaan ihastuksesta jo monen vuoden ajan, ja joka on onnistunut tartuttamaan minuunkin kipinän yhä monipuolisempaan kasvisruokaintoon. On hyvin pitkälti Idan ansiota, että olen aikoinaan ymmärtänyt, miten inspiroivaa ja maukasta myös täysin kasviperäinen ruoka voi olla, ja että meidän suvun kahvitteluhetkiin vaaditaan kerta toisensa jälkeen vegaanista valkosuklaa-juustokakkua.

Idan monen vuoden kasvisruokailuun perustuva reseptiikka on monipuolista, aina superhelpoista ja nopeista arkiruoista eksoottisempiin keittiöihin, napostelua ja herkuttelua unohtamatta. Ruoan lisäksi Idalta voidaan odottaa etenkin vastuulliseen pukeutumiseen ja muotiin liittyviä aiheita, joita hän käsittelee ihailtavan helposti lähestyttävästi. Oli kiinnostuksesi sitten kotimaisten laadukkaiden brändien tukeminen tai edullisen ja minimalistisen vaatekaapin rakentaminen, löytyy tähän takuulla näkökulmia Idalta.

Ida on luonteeltaan äärimmäisen lempeä ja huomaavainen, juuri sellainen, jonka kanssa voi tuntea olonsa välittömästi kotoisaksi. Hän kuuntelee, ymmärtää, eikä tiukkapipoile, vaan antaa jokaisen olla juuri omanlaisensa. Uskon, että hän hurmaa sinutkin hetkessä, aivan kuten minutkin aikoinaan!



STEFANIA

Teistä monelle varmasti jo viime vuodelta tuttu Stefania jatkaa tietysti Luonnonkauniissa, herättämällä ajatteluamme ja tuomalla kallisarvoista näkemystään etenkin henkiseen hyvinvointiin liittyen. Emmekä voisi olla paremmissa käsissä; positiiviseen psykologiaan erikoistuneena psykologina Stefania todella tuntee alan kuin omat taskunsa. Hän ei tuputa näkemyksiään, vaan herättelee lempeästi omia ajatusprosessejamme, jotta voisimme löytää meille itsellemme parhaiten toimivan tien onnellisuuteen.

Hänen kolumninomaisissa kirjoituksissaan toistuvia tärkeitä teemoja ovat merkityksellisyys, omien arvojen löytäminen ja niiden mukaan toimiminen, oman hyvinvoinnin priorisoiminen, vanhojen toimimattomien tapojen haastaminen, sekä avarakatseisuus uutta kohtaan. Oletko koskaan pohtinut tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoitusten kokeilemista tai niiden syventämistä? Tässä sinulla on siihen mitä parhain ohjaaja!

Stefanian suuren sydämen lisäksi ihailen hänen skarppiuttaan, älykkyyttään, rempseää huumorintajua ja luontaista kykyä nähdä asiat lukuisilta kannoilta. Hetki Stefanian kanssa jättää mielen inspiroituneeksi, avaa silmät uusille asioille ja jättää ajatukset hyrräämään pitkäksi aikaa. Kirsikkana kakun päällä, maton jalkojen alta vie takuulla Stefanian tekstien kuvitusta usein piristävä hurmuri, villakoira Ilo, joka selkeästi ymmärtää tähteydensä päälle. Ei ole kuvaushetkeä, jossa Ilo ei olisi omatoimisesti hypähtänyt keskelle kuvaruutua!



JULIA

Toisena uutena kasvona Luonnonkauniissa nähdään Julia, jonka tieto kestävästä kehityksestä ja vastuullisuudesta ovat hämmästyttävän laajat. Hän ei pelkää ajatella toisin ja haastaa jatkuvasti yhteiskunnan haitallisia ihanteita ja tapoja, tarjoten niille todellisia hyvän mielen -vaihtoehtoja. Tätä supermuijaa on nähty niin tv-, radio- kuin lehtihaastatteluissa, luennoimassa kestävästä elämästä, ja onpa hän ehtinyt jossain välissä kirjoittaa kirjankin, ympäristöystävällisen elämän oppaan Min lilla gröna.

Julian käsittelemät aihealueet vaihtelevat yleisestä vastuullisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä kestävään matkustamiseen, niin sanottuun slow livingiin, eli hitaaseen elämiseen, kodin second hand löytöihin ja ruokailuun. Hänen neuvoja ja ideoitaan on voinut lukea pitkään ruotsiksi ja englanniksi hänen Grön i Åbo -blogistaan, ja nyt teemme yhdessä töitä sen eteen, että hänen näkemyksensä ja vinkkinsä ovat luettavissa myös suomeksi Luonnonkauniin puolella.

Tunnen Julian vuosien takaa ja olen niin iloinen siitä, että hänestä jo silloin kuoriutunut maailmanpelastaja-luonne on säilynyt tähän päivään asti. Hän haluaa vilpittömästi saada aikaan suuria muutoksia, ei aristele näyttää siinä esimerkkiä, ja siksi ihailen häntä valtavasti. Asuisipa meissä kaikissa pieni Julia!



ANN-CHRISTINE

Ja tässä vielä minä, Ann-Christine, Luonnonkaunis-sivuston perustaja ja luonnonkosmetiikka-alalle onnekkaan sattuman kautta päätynyt muotoilija. Koen Luonnonkauniin yhdistävän monia intohimojani niin luovuuden, auttamisen kuin luonnon osalta, enkä tällä hetkellä voisi kuvitella itselleni ihanampaa työtä.

Luonnonkauniissa kirjoitan enimmäkseen luonnonkosmetiikasta, jonka parissa olen saanut työskennellä jo noin kuutisen vuotta, sekä luonnollisesta ja mahdollisimman ympäristöystävällisestä kauneudenhoidosta. Kokonaisvaltainen hyvinvointi ja vastuullisuus mielessä pitäen hiottu arki innostavat kuitenkin minuakin siinä määrin, että tuskin maltan vastustaa kiusausta loikata toisinaan muidenkin Luonnonkauniin aihealueiden pariin. Samaa innostusta toivon voivani tartuttaa sinuunkin.

Koska olemme niin suunnattoman innoissamme alkavasta yhteistyöstämme Ann-Christinen kanssa, me uudetkin tiimiläiset halusimme lausua muutaman sanan hänestä:

Olemme ensinnäkin aina ihailleet Ann-Christinen laajaa osaamista luonnonkosmetiikan saralla. Hämmästymme edelleen hänen pohjattomasta tietämyksestään kosmetiikan ainesosista ja erilaisten ihotyyppien ja -ongelmien hoidosta, unohtamatta hänen pettämätöntä trendivainuaan kosmetiikka-alan uusista tuulista. Hänen ammattimainen, mutta lempeä lähestymistapansa luonnollisen kosmetiikan käyttöön on luonut Luonnonkauniista kattavan tietopankin ja helposti lähestyttävän turvasataman, jonka puoleen mekin aina käännymme kun tarvitsemme apua iho-ongelmien hoitoon tai uusien kosmetiikkapurkkien valintaan.

Ann-Christinen kanssa on ilo tehdä töitä ja viettää aikaa, sillä hän on aurinkoinen, sydämellinen ja empaattinen ihminen. Hänestä välittyy loputon luovuus ja ikuinen halu oppia ja kehittyä. Ann-Christine on visionääri, jonka seurassa me muutkin inspiroidumme tavoittelemaan villeimpiäkin unelmiamme. Olemme iloisia ja otettuja siitä, että pääsemme rakentamaan uudistuvaa Luonnonkaunis-sivustoa Ann-Christinen kanssa teidän iloksenne. Nähdään pian saitilla!

- Stefania, Ida ja Julia 




Siispä tervetuloa, yhä ehompaan ja inspiroivampaan Luonnonkauniiseen.
Sinä, joka olet kenties tärkein osa tätä porukkaa!


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.