13. toukokuuta 2020

Parhaat tärpit Luonnonkosmetiikkapäiville 13.-17.5.

Kaupallisessa yhteistyössä House of Organic
Julkaisussa käytetään mainoslinkkejä
Teksti: Ann-Christine Mäkelä
Kuvat: Ida Tokola




Mitä, mihin tämä kevät hävisi? Juurihan me vietimme alkuvuoden Luonnonkosmetiikkapäiviä ja nyt olisi jo aika varautua kesän tuloon! Loppuviikon aikana omia peilikaappeja ja meikkipussukoita kannattaakin taas syynäillä kesä mielessä, sekä päivitellä mahdollisia aukkoja House of Organicin Luonnonkosmetiikkapäivien satojen ja satojen tarjousten joukosta. Päiväkohtaiset tarjoukset päivittyvät päivittäin, joten saamme hieman jännittää mitä tulossa on. Makupaloja sisältävään katalogiin pääset jo tästä.

Luonnonkosmetiikkapäivien tarjoukset ovat tavallisista tarjoushäppeningeistä poikkeukselliset siitä syystä, että tarjoustuotteisiin pääsee joka kerta vaikuttamaan useat alan ammattilaiset ja vaikuttajat, joilla on mahdollisuus valita mukaan omat kaikkien aikojen suosikkinsa. Tästä syystä myös Luonnonkaunis on osallistunut Luonnonkosmetiikkapäiviin alusta alkaen, taatakseen, että mukana olisi joka kerta paitsi luonnonkosmetiikan helmien helmet, myös mahdollisimman eettisiä ja ekologisia vaihtoehtoja, joista voit plokata omiin tarpeisiisi täyttöä hyvällä omatunnolla.

Kaikki Luonnonkauniin luonnonkosmetiikkatärpit tässä julkaisussa onkin tapamme mukaan joko kotimaista tai vähintään eurooppalaista alkuperää.

Tällä kertaa Luonnonkauniin tiimistä poimintoja ja tarjoustoiveita on olleet koostamassa tiimin kauneusosaajan Ann-Christinen lisäksi Ida ja Julia, jotka niin ikään ovat kääntyneet luonnonkosmetiikan puoleen omassa mahdollisimman vastuullisessa arjessaan. Alempaa löydät meidän kaikkien omat valinnat, jotka halusimme nostaa tärppeihin, sekä lopuksi vielä päiväkohtaiset kuvastosta poimimamme bonustärpit.

Siitä huolimatta, että tilaisuus on hulppea ja tarjoukset saavat meidät kutkuttamaan innosta, haluamme myöskin jälleen muistuttaa kestävän kuluttamisen tärkeydestä. Tee siis löytösi harkiten, ole tietoinen siitä mitä tällä hetkellä tarvitset, kesää silmällä pitäen, sekä mitkä tuotteet kaapistasi on parhaillaan loppumassa. Harkiten tehdyistä valinnoista koostuva paketti saa hymyn huulille vielä pitkään!


Voit yhdistää useamman päivän paketit samaan tilaukseen kirjoittamalla alekoodi-kenttään YHDISTÄ, joka poistaa samalla lähetyksen postikulutkulut. Yhdistettyjä paketteja aletaan toimittaa Luonnonkosmetiikkapäivien päätyttyä 18.5.





ANN-CHRISTINEN VALINNAT


Alga Maris spf 30 sävytetty aurinkovoide kasvoille 15 € (alennus 31%
Tarjouksessa keskiviikkona.

Nyt on aika vaihtaa meikkivoide sävyttäviin aurinkovoiteisiin! Heittämällä odotetuin kesäkauden uutuus tälle vuodelle on Alga Mariksen sävytettyjen aurinkovoiteiden erityisen vaalea uutuussävy Ivory, joka on kerrankin oikeasti todella vaalea. Siinä missä sävytetyt aurinkovoiteet ovat usein jääneet minullakin kesäkauden herkuiksi, voin pääsen minäkin tämän avulla näiden pariin jo heti alkukeväästä alkaen. Kevyt ihon tasoitus, erinomainen levittyvyys ja pehmeän kookoksinen tuoksu - tämän miellyttävämmäksi ei kasvojen suojaaminen tule!

Saatavilla siis nyt kolmessa sävyssä: Ivory, Beige ja Golden. Kurkkaa sävyesimerkit Luonnonkauniin Instagram kohokohdista "Aurinkovoiteet".


Avril puhdistusöljy 9 € (alennus 24%)
Tarjouksessa torstaina.

Meille satelee tällä hetkellä kysymyksiä aurinkovoiteiden poistamisesta kasvoilta, jotta ne eivät tukkisi tai kuivattaisi ihoa. Kaikista toimivin tapa fysikaalisten aurinkosuojien poistoon on öljyputsarin käyttö, joista Avrilin emulgoituva (veteen liukeneva) on parhaimmistoa. Pyörittele minuutin-kahden ajan kuiville kasvoille ja huuhtele pois musliiniliinalla (tarjouksessa torstaina) ihoa pyöritellen.


Boho Green Make-up korjausvärit 11 € (alennus 21%)
Tarjouksessa lauantaina.

Kevyen kesämeikki on raikas ja nopea, ja sellaisen salaisuus onkin sipaisu korjausväriä meikkipohjan tai sävytetyn aurinkovoiteen alle. Taita ihon punoitusta vihreällä puikolla tai taita tummat silmänaluset piiloon keltaisella tai oranssilla korjausvärillä. Riittoisa voide kestää käytössä helposti vuoden ja pitempäänkin!

Lue lisää korjausvärien käytöstä: Luonnonkaunis meikkikoulu osa 2: peiteaineet ja korjausvärit


Avril kulmakynät 4 € (alennus 32%)
Tarjouksessa torstaina.

Avrilin pehmeät kulmakynät ovat ehdottomasti parhaimmistoa ja hinta-laatusuhteeltaan aivan loistavia. Kulmien siistimisen lisäksi pehmeällä kulmakynällä saa tehtyä näppärästi myös feikkipisamia. Vaalein sävy Chatain Clair on onnistunut "blondisävy", keskimmäinen sävy Brun on lämmin keskiruskea ja tummin äsvy Ultra Brun viileä tummanruskea.


SUPERNOPEA KESÄMEIKKI

Suojaa iho Alga Mariksen sävyttävällä aurinkosuojavoiteella ja sipaise poskiin Korennon Lip & Cheekin kesäistä sävyä Raspberry tai Rosehip (tarjouksessa keskiviikkona) .

Siisti kulmat Avrilin kulmakynällä ja töpöttele kasvoille epäsymmetrisesti hieman feikkipisamia jos olet leikkisällä tuulella. Viimeistele kulmat halutessasi Laveran parhaista parhaalla kulmageelillä (tarjouksessa lauantaina)

Taivuta ripset ja sipaise niihin kerros Lily Lolon ripsiväriä (tarjouksessa sunnuntaina), joka pitää taivutukset paremmin kuin mikään muu luonnonkosmetiikan ripsari.



Boho Green Make-up luomivärinapit 8€ (alennus 20%)
Tarjouksessa sunnuntaina.

Suloisiin pieniin kartonkipakkauksiin kätkeytyy mielettömän samettinen pigmenttipommi. Jos olet tähän mennessä pettynyt luonnonkosmetiikan luomiväreihin - kokeile näitä! Sävyjä löytyy lukuisia niin arkiseen nude-meikkiin kuin hauskuuttelevampaan väripläjäykseen.


Tek Wooden Detangling Comb 13 € (alennus 23%)
Tarjouksessa keskiviikkona.

Sympaattisen Tekin puiset hiusharjat tehdään pienen italialaisen perheyrityksen kesken käsityönä vastuullisesti FSC-sertifioidusta puusta. Laadukkaat pyöreäpäiset puupiikit tuntuvat hierovan päänahkaa ja ovat äärimmäisen miellyttäviä käyttää. Meidän kotoamme löytyy jo useampi eri malli Tekin harjoista, mutta kesäkauden hulmutukan kesyttämiseen ehdoton ykkönen on täysin puinen selvityskampa.


BRUNS Products No. 12 Fresh Mandarin Salt Spray 22 € (alennus 31%)
Tarjouksessa keskiviikkona.

On kesän hiuslookisi sitten vapaasti hulmuavat suortuvat tai päälaelle solmittu pikanuttura, on huolettoman kesäisen lookin salaisuus kevyt suolasuihke. Ruotsalaisen Bruns Productsin suolasuihke tuo juuri sen verran lisäpitoa ja tekstuuria hiuksiin, että ne pysyvät kauniin ilmavina ja nuttura hyvin kasassa. Makeahko mandariinin ja limen tuoksu on kuin luotu kesäpäiviin. Saatavilla myös hajusteettomana versiona.


Weleda hiusvesi 14 € (alennus 30%)
Tarjouksessa keskiviikkona.

Kuiva, hilseilevä, kutiava tai rasvoittuva hiuspohja? Oli hiuspohjan epätasapaino tai ominaisuudet mitä laatua tahansa tarjoaa Weledan kosteuttava ja tasapainoittava hiusvesi parasta helpotusta. Ei ihme, että tähän koukuttuu yksi jos toinenkin. Raikastaa ja tuuheuttaa hieman latistuneet hiukset, pidentää pesuväliä ja stimuloi uusien hiuksien kasvua: siis täydellinen kesätuote tämäkin!


Alga Maris After Sun 14 € (alennus 25%)
Tarjouksessa keskiviikkona.

Alga Mariksen After sun on yksinkertaisesti paras kokeilemani after sun tuote. Koostumukseltaan ohut fluidi levittyy suit sait iholle, imeytyy sukkelaan ja tuntuu huojentavan viilentävältä. Ennen kaikkea, tarjoaa se iholle kesäpäivien jälkeen ihon niin kipeästi kaipaamaa kosteutusta ja antioksidantteja, joita iho menettää auringon säteilyn vaikutuksia vastaan kamppailessaan. Parasta janojuomaa kesäiholle!




IDAN VALINNAT


Dr. Hauschka kirkastava naamio 23 € (alennus 23%)
Tarjouksessa torstaina.

Tästä naamiosta on tullut viimeisen vuoden aikana epäpuhtaan ihoni pelastaja. Tuotetta voi käyttää naamiona 1-2 kertaa viikossa esimerkiksi savikuorinnan jälkeen rauhoittamaan ihoa. Itse käytän tätä kuitenkin yövoiteena joka ilta kosmetologini neuvosta. Hänen sanojensa mukaan "tämä on kuin lääkettä ihollesi" ja siltä se todella tuntuu. Voide tasoittaa ihon punoitusta ja finnien arpia. Suosittelen testaamaan, ihastut taatusti! Tuote sopii normaalille, epäpuhtaalle, auringolle altistuneelle ja couperosaan taipuvaiselle iholle.


Flow Heather Shave bar -sheivaussaippua 11 € (alennus 26%)
Tarjouksessa sunnuntaina.

Hommattuani Geisha Shaver Safety Razorin -höylän (tämäkin tarjouksessa perjantaina!) olen huomannut, että sheivaussaippualla on iso merkitys sheivauksen lopputuloksen kannalta. Metallisen sheiverin terä liukuu liukkaalla iholla vaivatta. Flow Cosmeticsin palasaippuat ovat suosikkejani, sillä ne vaahtoavat runsaasti. Jalkoja joutuu vaahdottamaan uudestaan aina muutaman vedon jälkeen, mutta muuten käyttö on todella helppoa. Vaahdota sheivattava alue kunnolla ja pidä sheiverin terä kevyessä kulmassa niin sheivaus sujuu leikiten.


Flow Cosmetics Chamomile & Probiotics Facial Mist 23 € (alennus 23%)
Tarjouksessa perjantaina.

Flow Costicsin kasvovedet ovat olleet lemppareitani jo pitkään. Chamomile & Probiotics Facial Mist -kasvoveden antimikrobinen kamomilla rauhoittaa tulehtunutta ihoa, ihottumia ja punoitusta. Tuotetta suositellaan erityisesti atooppiselle ja akneiholle, sekä miehille parranajon jälkeen. Huomaan itse heti kamomillan rauhoittavan vaikutuksen ja se sopikin täydellisesti kesällä korjaamaan ihoa auringossa olon jälkeen. Pienenä varoituksena tuotteen vahva kamomillainen tuoksu - jotkut varmasti rakastavat sitä, toisille se voi olla liian voimakas.


Madara Fake It -itseruskettava 24 € (alennus 23%)
Tarjouksessa sunnuntaina.

Madaran Fake It -itseruskettava on suosikkini itseruskettavista voiteista. Tuote tuo rusketuksen asteittain, eikä se ole väriltään liian oranssi. Liekö myös sattumaa, etten ole koskaan onnistunut saamaan tällä tuotteella mitään outoja rajoja tai muita rusketusmokia iholleni. Suosittelen tätä aina kaikille ystävilleni, jotka kyselevät hyvän itseruskettavan perään.


Kure Bazaar kynsilakat 14€ (alennus 24%)
Tarjouksessa torstaina.

Kure Bazaar -lakkojen koostumuksesta jopa 90 % on peräisin luonnosta (sis. puuvillaa, perunaa, maissia, selluloosaa ja vehnää). Kure Bazaar -kynsilakkojen valmistuksessa ei ole käytetty mitään kovia ja/tai haitallisiksi todettuja kemikaaleja, joten ne ovat todellakin luonto- ja ihmisystävällisempi valinta kuin synteettiset lakat. Kure Bazaarin lakat kuitenkin toimivat teknisesti täydellisesti ja täyttävät varmasti ammattilaistenkin tiukat laatukriteerit. Kure Bazaarilla on myös mielettömän trendikkäitä ja hauskoja sävyvaihtoehtoja. Itse olen ihastunut hillityihin nudesävyihin, mutta jokainen varmasti löytää väreistä suosikkinsa!


RimitaDeo deodorantit 9€ (alennus 24%)
Tarjouksessa sunnuntaina.

Oma luottodeodoranttini sisältää hajuja neutralisoivaa ruokasoodaa, mutta kainaloni eivät kestä soodadeodoranttien päivittäistä käyttöä. Siksi haluankin antaa kainaloilleni välipäiviä, jolloin käytän Rimitan hellävaraista, mutta tehokasta roll on -deodoranttia. Tämä soodaton, kotimainen deo on noussut monien suosikiksi, eikä ihme. Nyt supersuosittu dödö saanut kaverikseen myös täysin tuoksuttoman version, josta tuoksuyliherkät varmasti kiittävät. Itsekin pidän enemmän tästä tuoksuttomasta versiosta, joka kuitenkin toimii yhtä hyvin kuin edeltäjänsä.




JULIAN VALINNAT

Boho Green Make-up peitevoiteet 11 € (alennus 21%)
Tarjouksessa lauantaina.

Todellinen lemppari on ehdottomasti Bohon peiteaineet! Nämä peittävät hyvin jopa aknearpeni jäljet kasvoissa ja ovat sen takia kiva kaveri sekä arkisin että juhlaan. Käytä mille tahansa ihon pikkuvirheille tai tummille silmänalusille.

Suosittelen Boho merkkiä muutenkin sillä pakkaukset ovat usein lähes muovittomia, minkä lisäksi ne ovat hyvin helppokäyttöisiä. Kartonkiset paukkaukset eivät myöskään paina paljoa ja ovat sen takia ympäristöystävällisempiä kuin painavemmat pakkaukset. Peiteaineet ovat ketävässä hylsyssä ja tämän takia nämä ovat helppo ottaa mukaan viikonloppureissulle tai mökille, kun ne eivät sottaa muita tuotteita laukussa. Suositus kesäretkille!


Alga Maris spf 30 aurinkosuojaspray 19 € (alennus 29%)
Tarjouksessa torstaina.

Interrail-matkani aikana viime vuonna käytettiin poikaystävän kanssa Alga Mariksen ikisuosikkeja 30 ja 50 sprayta, ja 38 asteisessa Berliinissä oli kyllä pakko. Mutta pitää myös muistaa ettei ainoastaan lämpimät päivät vaadi aurinkosuojaa vaan oikeastaan jokainen ulkoilu auringossa - jopa pilvisinä päivinä - vaatii aurinkosuojan. Alga Mariksen sprayt ovat loistava esimerkki luonnollisista tuotteista jotka eivät saastuta maapalloamme samalla tavalla kuin kemialliset aurinkosuojat. Minua nämä ovat kiinnostaneet sen takia etteivät ne sisällä aineksia, jotka voivat uidessa olla haitallisia esimerkiksi koralleille, mutta sama pätee myös lähivesistöjen kuormittamisen välttämisessä. Tämä aurinkosuoja suojaa tehokkaasti ja spraymuotoinen aurinkovoide on myös helpompi annostella ja levittää iholle. Kiva kookoksinen tuoksu! Suosittelen lämpimästi!


Lily Lolo puuterisivellin 10 € (alennus 32%)
Alennuksessa perjantaina.

Ihanan tuuhealla Lily Lolon puuterisiveltimellä pystyy luomaan tasaisen ja luonnollisen näköisen meikkilookin tai viimeistelemään muun meikkipohjan. Kestävyyden kannalta kannattaa valita sivellin joka oikeasti toimii ja kestää käytössä vuosia. Käytettyäni muita siveltimiä vuosien aikana olen huomannut kuinka helposti ne menevät rikki tai ovat liian muovisia ja kovia. Lily Lolon sivellin on täydellisen pehmeä ja varsinkin kesällä, kun puuteri saattaa olla ainut meikki jota haluaa käyttää lämpimän sään takia, on hyvä sivellin kuten Lily Lolon kaiken A ja O.


Neal's Yard Remedies eteeriset öljyt alkaen 10 € (alennus jopa 28%)
Laventeli ja piperminttu tarjouksessa lauantaina.

Eteerisillä öljyillä olen jo vuosia onnistunut tekemään pyykistäni hyväntuoksuista ja niitä voi myös käyttää esim. itsetehdyissä ihonhoitotuotteissa tai siivouksessa. Kannattaa vain muistaa ettei puhtaita, laimentamattomia eteerisiä öljyjä saa laittaa suoraan iholle sellaisenaan, vaan ne tulee sekoittaa muiden ainesten tai vähintään öljyn joukkoon. Eteeriset öljyt sopivat myös löylytuoksuiksi saunaan. Lisää muutama tippa haluamaasi eteeristä öljyä löylyveteen ja nauti tuoksusta ja hyvästä löylystä.

HELPPO DIY-HIUSLAKKA SOKERISTA

Sekoita spraypullossa 2 dl vettä ja 2 rkl sokeria ja muutama tippa haluamaasi eteeristä öljyä. Esim. laventeli on rauhoittava ja ihanan tuoksuinen hiuksissa, ja piparminttu puolestaan raikas ja virkistävä. Ravista pulloa ja käytä hiuslakkana!


Flow Cosmetics shampoopalat 11 € (alennus 26%)
Tarjouksessa sunnuntaina.

Tämä loistotuote on ehkä yksi lemppareistani kesäaikaan, kun liikkuu enemmän kuin yleensä ja lähtee mökille tai telttailemaan tai minne tahansa pois kotoa! Shampoopala on järkevä valinta kun matkustaa, eikä halua riskeerata nesteshampoon valuamista laukkuun. Shampoopalat ovat nimittäin juuri sitä - kiinteä pala shampoota. Tätä käytin Interrail-matkalla ja tätä käyttäisin myös vaikkapa jos lähtisin kaverin mökille, jossa minulla ei ole jo valmiiksi omaa shampoopulloa. Flow Cosmetics on lisäksi kotimainen vaihtoehto, jonka takia haluan suositella sitä entistä enemmän. Flown shampoopala on aito kesäkaveri!





PÄIVÄKOHTAISET BONUSTÄRPIT


KESKIVIIKKO











Tästä kaikkiin keskiviikon tarjouksiin.



TORSTAI












Tästä kaikkiin torstain tarjouksiin (avautuu torstaina).




PERJANTAI













Tästä kaikkiin perjantain tarjouksiin (avautuu perjantaina).



LAUANTAI













Tästä kaikkiin lauantain tarjouksiin (avautuu lauantaina).









Kivoja Luonnonkosmetiikkapäiviä!


Pssst! Käyhän osallistumassa myös perinteisiin Luonnonkosmetiikkapäivät-arvontoihimme sekä Luonnonkauniin Instagramissa että Facebook-sivulla. Jaossa on 2 kpl 50 euron lahjakorttia House of Organicille.



PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun

  1. Meillä oli joitain samojakin suosikkeja, julkaisin myös oman koosteeni tänään :) Ihanaa, että House of Organicille on nyt tullut saataville Bohokin! Sarjasta löytyy niin monia hyviä tuotteita.

    VastaaPoista

Nähdäänkö myös Instagramissa?

© Luonnonkaunis. Design by FCD.