9. toukokuuta 2020

Vegaaninen kasvisvoileipäkakku

Kuvat ja teksti: Ida Tokola

Kevät ja kesä ovat ihanaa juhlien aikaa, kun monissa perheissä vietetään äitienpäivää, valmistujaisia ja rippijuhlia. Vaikkei tänä vuonna pystykään järjestämään suuria sukujuhlia, voi merkkipäiviä juhlistaa onneksi vaikka oman perheen kesken. Ja jos syystä tai toisesta joudut viettämään juhlapäivän yksinäsi, sekin on mitä parhain syy leipoa itselle jotain herkkua kahvipöytään. Juhlat ovat aina loistava tilaisuus herkutella!




Tänään jaamme reseptin helppoon, mutta näyttävään juhlapöydän tarjottavaan, nimittäin tuiki perinteiseen voileipäkakkuun! Perinteitä on kuitenkin hieman rikottu jättämällä kakku "nakuksi" eli sen reunoja ei ole koristeltu. Värikkäät täytteet ja suuret koristeet kakun päällä tekevät voileipäkakusta kuitenkin komean näköisen.

Tämä vegaaninen voileipäkakku täytetään raikkailla kurkku-, hummus- ja avokadotäytteillä. Punajuurihummus tuo kakkuun ihanan pilkahduksen väriä, mutta tekee siitä myös proteiinipitoisemman ja täyttävämmän. Hummuksen voi halutessaan valmistaa itse, mutta suosittelemme ajan säästämiseksi käyttämään helppoja kaupan valmiita hummuksia, jotka löytyvät kylmähyllystä.

Tästä kakusta riittää sopivasti siivut 5-6 hengen seurueelle osana muuta kattausta, mutta kokemuksesta voimme kertoa, että kaksi nälkäistä henkilöäkin ahmaisee kakun helposti suihinsa.

Kakun voi koota jo edellisenä iltana jääkaappiin maustumaan. Päälle tuleva avokadotäyte ja koristeet kannattaa lisätä kuitenkin vasta ennen tarjoilua, sillä avokadot alkavat tummua pitkän säilytyksen aikana.

Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että meille sattui kuvauksissa pieni kämmi ja avokadotahnaa ei päätynytkään kakun päällimmäiseen kerrokseen. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä söimme puolet kakusta hyvällä ruokahalulla heti kuvausten päätteeksi. Seuraavana päivänä avokadotahna oli muuttanut hieman väriä, mutta kakun olisi kyllä voinut tarjoilla vieraille näinkin.



Vegaaninen kasvisvoileipäkakku


5-6 palaa. Valmistusaika 30 minuuttia + yön yli jääkapissa maustaminen. Varaa 10-15 minuuttia koristeluun.

Tarvitset


12 isoa palaa paahtoleipää
1 dl kasvislientä kostutukseen
200 g valmista punajuurihummusta (muukin hummus käy)

Kurkkutäyte


1 kokonainen kurkku (n. 400g)
1,5 dl silputtua ruohosipulia
5-6 tl kapriksia
4 rkl maustamatonta vegaanista majoneesia
150 g vegaanista tuorejuustoa (esim. Oatly valkosipuli-kurkku)

Avokadotäyte


1 iso (tai 2 pientä) avokadoa
2 rkl limenmehua
150 g maustamatonta vegaanista tuorejuustoa (esim. Oatly)
ripaus suolaa
iso kourallinen basilikaa

Koristeluun


kurkkusiivuja
limesiivuja
basilikan lehtiä ja ruohosipulia
syötäviä kukkia, esim. orvokkeja
kapriksia
(1 avokado)


Valmistus


Kurkkutäyte: Jos haluat tehdä kurkusta koristeita kakkuun, siivuta juustohöylällä tai kuorimaveitsellä kurkusta 4-5 pitkää suikaletta talteen. Laita siivut rasiaan jääkaappiin odottaamaan koristelua. Kuutioi loput kurkusta. Hienonna ruohosipuli ja ota siitäkin halutessasi vähän talteen koristelua varten.

Lisää tuorejuusto ja vegaaninen majoneesi kulhon pohjalle. Notkista lusikalla tai haarukalla sekoittamalla. Lisää kurkkupalat, ruohosipuli ja kaprikset. Sekoita hyvin.

Kakun kokoaminen: Valmista 1 dl kasvislientä kiehauttamalla vettä ja lisäämällä sen joukkoon pieni pala kasvisliemikuutiota. Asettele kolme paahtoleipäpalaa haluamallesi alustalle. Jos aiot siirtää kakun eri tarjottimelle, laita kakun alle pala leivinpaperia. Voit leikata keskimmäisestä paahtoleivästä vähän kaarevaa reunaa pois, jotta leipäpalojen väliin ei tule isoja aukkoja. Jotkut trimmaavat voileipäkakuista kaikki leipien reunat pois, mutta mielestäni tällaisessa nakukakussa reunat näyttävät kivalta.

Kostuta leipäpalat kasvisliemellä pullasudin avulla. Lado ensimmäisen leipien päälle puolet kurkkutäytteestä.

Lisää sitten päälle kolme uutta leipäpalaa ja kostuta ne kasvisliemellä. Laita seuraavaan väliin punajuurihummusta.

Lado päälle taas leipäpalat, kostuta ne ja lisää päälle puolet kurkkutäytteestä. Laita sitten päälle kolme leipäpalaa ja kostuta kasvisliemellä.

Tässä vaiheessa voit kääriä kakun päälle tuorekelmua ja antaa sen makustua jääkaapissa seuraavaan päivään. Tämä kakku on yllättävän hyvää myös suoraan sellaisenaan, joten mielestäni jääkaapissa pitäminen ei ole pakollista. Kakun valmistelu etukäteen saattaa kuitenkin olla kätevää joissain tilanteissa. Koristele kakku vasta vähän ennen tarjoilua.



Kakun koristelu: Valmista avokadotäyte. Lado avokado, limenmehu, tuorejuusto, ripaus suolaa ja basilikan lehdet tehosekoittimen kulhoon. Aja tasaiseksi tahnaksi. Voit valmistaa tahnan myös sauvasekoittimella.

Levitä avokadotahna kakun päälle viimeiseski kerrokseksi. Koristele kakku kurkku- ja limesiivuilla, basilikan lehdillä, kapriksilla ja ruohosipulilla. Avokadosta saa myös tehtyä näyttäviä ruusukkeita. Ruusuke on helppo valmistaa: halkaise kypsä avokado ja poista siemen. Kuori avokado. Leikkaa avokadosta ohuita siivuja. Paina siivuja kevyesti viistoon ja muotoile ruusun muotoon. (Katso ohjevideo avokadoruusun tekemiseen tästä.)


Maukkaita herkkuhetkiä juhliinne!


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.