16. joulukuuta 2015

Hajuvesiterapiaa


Aromaterapia. Terminä tuttu, lokeroitu automaattisesti höpönhöpö- ja humpuukkijuttuja -kansioon. En ole vaivautunut edes miettimään aiheen totuudenperää ennen tätä syksyä, en edes silloin kun tutustuin Acorellen luonnollisiin hajuvesiin. Sitten tapahtui aika jänniä sattumia.




Tämä syksy on ollut meidän perheelle todella haastavaa aikaa. Alkusyksyn olin lähinnä äärimmäisen stressaantunut ja jännittynyt, pompin paikasta toiseen vailla kykyä rentoutua. Biodellyn ja Ekovistan yhteisen pop upin yhteydessä tuoksuttelin kaikki esillä olleet Acorellen tuoksut läpi, joista vain kaksi teki vaikutuksen. Tein valintani täysin tuoksujen perusteella, enkä sillä hetkellä edes muistanut koko aromaterapeuttista puolta. Kotona huomasin valinneeni tasapainoittavan ja tyynnyttävän Absolu Tiaren sekä harmonisoivan, tasapainoittavan ja hyvänolontunnetta lisäävän Silky Rosen. Aikamoinen sattuma, ajattelin. Ehkä nyt vain kuitenkin satuin pitämään näistä tuoksuista, mutta pidin asiaa kuitenkin todella mielenkiintoisena.

Myöhemmin syksyllä olotilani on rentoutunut, stressi hellittänyt, mutta jonkinlainen alakulo ja epävarmuus iskenyt. Yhteyttä miettimättä huomasin myös hajuvesien käytön jääneen, eivätkä peilikaappini tuoksut oikein napanneet samalla tavalla kuin ennen. Sitten löysin itseni tuoksuttelemasta Acorellen tuoksuja Ekovistan joulumyyjäisistä ja ihastuin makeahkoon Land of Cedar tuoksuun todella kovaa. En voinut ymmärtää miten en muka huomannut tätä tuoksua aiemmin  pop upissa ja ostin roll-on-hajuveden sitä kummemmin miettimättä. Kotona aloin taas tuttuun tapaan silmäilemään pakkausta tarkemmin. Parfyymin eteeriset öljyt antavat vahvuutta ja rohkeutta, antaa positivisuutta ja tasapainoa.

Olin niin vaikuttunut, että hain siltä istumalta Ekovistan nettisivuilta tiedot vähän aiemmin esille kaivamani ja käyttöön ottamani testeripullon tuoksusta Vanilla Blossom, joka oli yhtäkkiä alkanut houkuttaa enemmän kuin ennen ja tuntui jotenkin lohdulliselta. Vähentää väsymystä ja lieventää huolia.

Oh my.
 



No, onhan se nyt selvä, ettei millään hajuvesillä tehdä mitään pysyvää täyskäännöstä psyykkeeseen, mutta rehellisesti sanottuna, eikö ajatus oman henkisen hyvinvoinnin tukemisesta hajuvesillä kuulosta aika älyttömän hyvältä?

Aiemman postaukseni hajuvesistä löydät täältä. Sieltä selviää mm, että hajuvesien aromaterapeuttinen vaikutus perustuu niiden sisältämiin eteerisiin öljyihin. Vaikka aromaterapia mielletäänkin helposti höpöhöpöksi, on se tarkemmin ajateltuna ihan loogista. Kyllähän se tiedetään, että ympäristö vaikuttaa ihmisen mielentilaan, esim. tavaran määrä, sotku, värit... Miksei siis tuoksutkin?

Nyt kun olen tiedostanut näiden luonnollisten hajuvesien vaikutuksen ja omalla kohdallani huomannut asian pitävän paikkaansa, olen alkanut käyttää tuoksuja huomattavasti tarkemmin harkiten. Voin vaikkapa myöntää, että kuluneen kuukauden joulumarkkinoilla tuotteitani myydessä ja itseäni edustaessa, pidin tuota rohkaisevaa roll-onia hinnastokylttini takana ja sipaisin päivän mittaan aina välillä lisää hajuvettä. Levottoman tuntuisina iltoina suihkautan aavistuksen Silky Rosea ranteisiin, jotta olisi helpompi rentoutua ja saisin nopeammin unta. Toimii.




Monien tuoksujen vaikutukset ovat osittain päällekkäisiä, joten pelkän kuvaustekstin perusteella en tekisi ostopäätöstä, aromaterapiassakin kun yksilöllisyydellä on merkityksensä, eivätkä kaikki tuoksut iske tai toimi samalla tavalla. Kaikki ovat varmasti myös erissä määrin vastaanottavaisia ympäristön tai tuoksujen vaikutuksille. Esimerkiksi Lotus Dream on tuoksu, jonka ostaisin kuvauksen perusteella heti, mutta jostain syystä en ole kuitenkaan syttynyt sille tuoksun perusteella. Suosittelen siis ehdottomasti käymään jossain paikan päällä haistelemassa kaikkia tuoksuja, olla tuijottamatta kuvauksia ja antaa vaiston viedä!

Jos kuitenkin asut jossain kauempana, jossa tuoksuttelumahdollisuutta ei ole, suosittelen antamaan mahdollisuuden roll-oneille, niissä kun on samaa hajuvettä kuin isoissakin hajuvesipulloissa, mutta pienemmässä, kätevässä ja edullisemmassa muodossa. Myös kommenttiboksiin voi heittää kuvauksia minkä tyyppisistä tuoksuista pitää, niin voin koittaa suositella jotain :) Nämä omani ovat makeahkoja, raikkaita, hentoja ja nuorekkaita tuoksuja, joita suosittelen lämpimästi!


Eikö kuulostakin kiehtovalta? Uskotteko tuoksujen vaikutuksiin?

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.