6. toukokuuta 2016

Madaran SOS -uutuudet kuivuneelle iholle






Alkuvuosi 2016 on ollut yhtä mielenkiintoisten luonnonkosmetiikkauutuuksien markkinoille tupsahtelua. Tässä näkee selvästi sen ilahduttavan ilmiön, että luonnonkosmetiikka on kovassa nousussa, ei vain kuluttajien keskuudessa, vaan myös tuotekehityksen osalta. Siinä missä vielä muutama vuosi sitten tuotteet ja valikoimat olivat vähän niin ja näin, on tilanne nyt aivan toinen.

Yksi uutuuksista, jota olen uteliaana odotellut kenties eniten, oli Madaran Luonnonkaunis-messujen aikaan lanseeraama SOS hydration -sarja, jonka tuotteet on kehitelty kuivalle iholle. Madaralla on useampi todella hyvä tuote, lemppareitakin, joten ehdin odottaa tovin todella toiveikkaana ja malttamattomanakin.

Sarjan suhteen ajatus on ollut, että ihon kuivuus ei ole aina niinkään ihotyyppi vaan tila, johon iho on päätynyt syystä tai toisesta. Erikoista tuotteissa lienee siis se, että se ei ole suunnattu perinteisesti kuivalle ihotyypille, vaan sopii mille tahansa kuivuudesta kärsivälle ihotyypille. Tästä erosta lisää Jonnan tekstissä Kuiva vai janoinen iho? - todella lukemisen arvoinen teksti!





Miten tällaisen ihon hätätilan sitten tunnistaa ihosta? Ihoa kiristää, se hilsee, näyttää samealta ja ihon pintakuivuus lisää myös pienten epäpuhtauksien määrää. Itse näen ihossa selkeän eron stressaavina kausina, kuten kuluneena kuukautena. Voin melkeinpä kuulla ihon huokaisevan "Bläää, onko pakko? En oikein jaksaisi.". Se muuten ihoa kaunistava hehku ja väri on tipoteissään ja jäljellä on väsynyt, inhottavalta tuntuva kuori. Lisäksi on myönnettävä, että stressaantuneena syön ja juon todella huonosti, sekä fuskaan ihonhoidossa, mikä näkyy välittömästi ihossa.

Tämänhetkinen stressikausi yhdistettynä vuodenajan vaihtumiseen tekikin aika kovia pitkään loistokunnossa olleelle iholleni. Naureskelimmekin kotona, että nyt pääsi SOS-sarja todelliseen tulikokeeseen, kun Natural Goods Company ne minulle testiin antoi.

Sarjaan kuuluu tällä hetkellä kosteusvoide ja seerumi, joiden lisäksi Madara julkaisi myös hellän mekaanisen kuorinnan (jesjesjes!). Aivan syötävän suloiset pakkaukset saivat sydämen sykähtämään heti, mutta varsinaisen ihastumisen aiheutti tuotteiden tuoksut; ei Madaralle tyypillistä yrttistä tuoksua näissä, vaan aivan hurmaava hento tuoksu, joka on omasta mielestäni hauska yhdistelmä kukkia ja marjaisuutta. Käytössä ehdottomasti paras puoli näissä on kuitenkin se samettinen tunne, jonka tuotteet iholle jättävät. Iho saa juuri niitä helliä hoivaavia otteita, joita se kuivahtaneena kaipaa.




Yllä näette hieman vertailukuvaa seerumin (vasemmalla) ja kosteusvoiteen (oikealla) koostumuksista. Ihana puuterin roosa sävy jatkuu jopa itse tuotteeseen asti, voiko söpömpää oikeasti olla? Seerumi on seerumeille tyypilliseen tapaan todella ohutta ja nopeasti imeytyvää ja on sanottava, että tykkään tästä todella todella paljon, sillä se jättää ihon niin pehmeän tuntuiseksi. Jotkut seerumit saavan ihon hetkelliseksi tuntumaan oikein napakalta, joka ainakin omalla herkästi kuivahtavalla ihollani jopa hieman inhottavalta, joten tämä oli todella kaivattua vaihtelua.

Sarjan seerumi muistuttaakin käytössä erittäin ohuelta mutta hyvin kosteuttavalta päivävoiteelta, joten voin kuvitella tämän riittävän monella aamukosteutuksena sarjan kosteusvoiteen sijaan. Kosteusvoide on puolestaan koostumukseltaan ja teholtaan sellainen, että miellän sen omalle iholleni sopivaksi iltakäyttöön kesäisin, kun taas talvella se toimii varmasti paremmin päiväkäyttössä. Nämä sisältävät paljon kuivaa ihoa helliviä ainesosia kuten auringonkukkasiemenöljyä, jojobaöljyä, glyceriiniä, ruusuvettä, tyrniä, nokkosta ja pellavansiemenuutetta. Luonnollisten aineiden osuuskin on niin korkea, että siitä on oikein erikseen mainittava: kosteusvoiteelle 100% ja seerumille 99%. Kummatkin ovat myös riittoisia, millä itse perustelen hintaa.

Nyt aloitin testijakson käyttämällä kumpaakin kosteuttavaa tuotetta iltaisin Madaran Soothing Hydration -ihoöljyn kera, sekä SOS-kosteusvoidetta aamuisin. Kun lisäksi muistin tällä viikolla ryhdistäytyä vedenjuonnin kanssa, pystyin vaihtamaan aamuvoiteen kevyeempään. Nyt tuntuu, että olen taas raiteilla ja ihossa alkaa olla jokin tolkku. Epäpuhtaudet ovat vähenemään päin, kiristävä tunne selätetty ja iho alkaa taas näyttää eloisammalta. Sarja lupaa vaikutuksia kuukaudessa, minkä voisin hyvin omalla kohdallani allekirjoittaa.






Kuten olen aiemmin kertonut, olen uskomaton nössykkä mitä tulee kuorintoihin. En tiedä missä mättää, mutta hedelmähappokuorinnat kauhistuttavat jo ajatuksena. Mekaaniset kuorinnat jakavat mielipiteitä, mutta kysyntää on kuitenkin ollut sen verran, että Madarakin lisäsi valikoimiinsa tämän hellän kuorinnan, jossa kuorivat rakeet ovat luonnollista vahaa. Minä tanssin taas voitontanssia!

Tässä Madaran mekaanisessa kuorinnassa pohja on tuubista puristettuna geelimäinen, mutta muuttuu iholla maitomaiseksi. Todella miellyttävän tuntuinen iholla. Siinä on runsaasti pikkuruisia kuorivia osia, joten kuorinta onnistuu todellakin hellästi ihoa sivellen, kuten minua Ravensarassa opastettiin tekemään. Ihoa ei siis kuoriessa todellakaan tarvitse jynssätä, vaan pehmein ottein levitys ja silittely riittää.

Kuorinta sisältää mm. auringonkukkasiemenölyä, risiiniöljyä, karnaubavahaa, E-vitamiinia, mehiläisvahaa, sekä aprikoosin ja kauran öljyjä, tässäkin ainesosat 100% luonnollista alkuperää. Kuorintaa löytyy muuten isomman 60ml tuubin lisäksi pienenä 12,5ml matkakokoisena tai testituubina.





Jään uteliaana odottamaan sarjaa täydentäviä tuotteita, etenkin hellää ja hoitavaa putsaria sekä kasvovettä, joka voisi olla muu kuin vesipohjainen, sisältää vaikka aloe veraa tai ruusuvettä. Iho kiittäisi varmasti niistäkin!

Mikäs tässä sitten on viime aikoina vienyt keskittymistä muualle? No aika upeat jutut ja hyvät kiireet, jotka palkitsevat nyt. Turkulaiset ja lähiseudun asukkaat sekä Turussa toukokuun aikana vierailevat, tulkaa toki poikkeamaan paikallisten designalan yritysten uniikkiin Pop Å -konseptikauppaan, jossa minunkin ekologisin periaattein muotoiltu sohvapöytäkokonaisuus on esillä :)


Ann-Christine



Postaus toteutettu yhteistyönä Natural Goods Companyn kanssa.
Postaus sisältää mainoslinkkejä. 

Osallistu keskusteluun

  1. Minä en ole vielä ehtinyt ottaa testiin saamaani kosteusvoidetta, se odottaa vuoroaan Essen jälkeen :) Vaikuttaa kyllä hyvälle, ja aiheutti aikamoista huokailua messuilla :D Minä olen kuorintojen suhteen sekakäyttäjä, tykkään käyttää sekä rakeisia että happoja. Kokeilin tuota Madaran uutuutta messuilla kämmenselkään ja tykkäsin koostumuksesta erittäin paljon. Pitää vain ensin kuluttaa varastoja alta pois... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä olet tykännyt Essestä ja mikä voide heiltä käytössä? :) Varastot on monelta kannalta ihana juttu, mutta voi hitsiläinen kun joku kiva osuu kohdalle mitä haluaisi kokeilla :D

      Poista
  2. Oliko sinulla siis toive vai tieto, että SOS-linjalle tulisi/tulee lisää tuotteita? Olisi nimittäin mahtavaa joku hellä putsari ja ruusuveteen tehty kasvovesi. Käyttäisin varmasti molempia. ^^ (vink vink Madara). Tuota mekaanista kuorintaa voisinkin ja uskaltaisinkin jopa kokeilla ja aion tänään tilata sellaisen Madaran alesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jossain oli muotoiltu jännästi niin, että uskallan toivoa sarjan laajenevan :-) Tietoa ei ole! Mut olisihan se vähän outoa julkaista ihan oma sarjansa uudella ulkoasulla yms, vain KAHDEN-KOLMEN tuotteen vuoksi ;) Ottaen huomioon sen kustannukset.. T. Sherlock :D

      Poista
  3. Tilasin Madaran syksyalesta SOS-sarjan seerumin. N. kuukauden se on mulla ollut aamukäytössä, kasvoveden ja päivävoiteen (Madaran Time Miraclen) välissä. Seerumi jättää mulle melko kiristävän pinnan poskien iholle, johon ei päivävoide auta. Sunnuntaina kävin ostamassa Madaran Soothing Hydration öljyn, tätä olen laittanut maanantaiaamusta lähtien seerumin ja päivävoiteen väliin poskille tipan. Öljystä on ollut ilmeisesti apua, koska kiristävää tunnetta seerumin jälkeen ei ole öljyn kanssa ollut. Muuten käytän mieluummin aitoja öljyjä, mutta aamukiireessä kuivaöljy on ollut kolmen aamun perusteella hyvä, imeytyy nopeasti.
    Alesta sain lahjana SOS-sarjan uuden naamion, olen käyttänyt sitä vasta pari kertaa, joten sen tehoista en vielä mene mitään sanomaan, mutta käyttökokemus on ollut miellyttävä. Vaaleanpunainen, hyväntuoksuinen, pehmeä mömmö. Naamionhan saisi jättää kasvoille, mutta itse olen huuhdellut pois sen mikä ei ole n. 10 minuutin sisällä imeytynyt. En tiedä raaskisinko ihan normaalihinnalla tuota naamiota ostaa, mutta ehkä sitä voisi jatkossa hamstrata 40 prossan aleista. SOS-seerumi varmaan jää ihan jatkuvaan käyttöön ainakin syksystä kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanko udella, että mitä tuotteita käytät iltaisin? Jännä kuulla tuollaisia kokemuksia! Kiva kuitenkin että löysit tilanteeseen helpotuksen :)

      Naamio odottaa minullakin kokeilua, näytti ja tuoksuu yhtä ihanalta kuin sarjan muutkin osat! Onneksi Madaralla on noita toistuvia hurjia aleja ;)

      Poista
    2. Puhdistan illalla kaksoispuhdistuksella, ensin itse sekoitetulla öljyllä (vaihdellen seosta, tällä hetkellä siinä on risiini-, argan-, manteli-, auringonkukka-, aprikoosinsiemenöljyt) ja tämän päälle laitan Madaran puhdistusmaidon ja pesen suihkun alla pois, yleensä käytän kankaista puhdistusliinaa apuna. Kasvovetenä Madaran pehmentävä kasvovesi, sen jälkeen muutamana iltana viikossa Madaran Time Miracle seerumia, joka ilta itse sekoitettua öljyseosta muutama tippa ja lopuksi Time Miracle yövoidetta. Ai niin ja illalla silmänympäryksille Skin Blossomin sy-voide. Hups, kirjoituttuna näyttää aikamoiselta rituaalilta nuo iltatoimet :O

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.