20. marraskuuta 2016

DIY suolasuihke

Juuri, kun pääsin sanomasta, ettei Unique suolasuihke pääse minulta koskaa loppumaan kaapista, se loppui. En muistanut, että olin antanut varapulloni ystävälleni, joten pieni paniikki meinasi iskeä, kun kaappi ammotti tyhjyyttään. Aamuistani ei nimittäin tule yhtään mitään ilman suolasuihketta. Onneksi kuitenkin hoksasin paniikin keskellä, että sellaisen voi tehdä itse. Ei kuin googlettamaan.

Netti on täynnä erilaisia suolasuihkeiden ohjeita, joissa monissa on useampia raaka-aineita. Minä päätin tehdä suihkeesta mahdollisimman yksinkertaisen. Yksinkertainen on kaunista ja sitä rataa. Tosin suurin syy oli se, ettei kaapissa juuri sillä helkellä ollut muita suihkeista löytyviä ainesosia. Niin hyvin tämä yksinkertainen suolasuihke kuitenkin toimii, etten jäänyt kaipaamaan mitään muita ainesosia.




Suolasuihkeeseeni päätyi:

2dl lämmintä vettä
2tl merisuolaa
(Pari suihkausta jätettävää hoitoainetta)
(10-20 tippaa eteeristä öljyä)

Kiehautin veden. Tämä ei välttämättä olisi tarpeen, koska suola on antibakteerista, mutta halusin ottaa varman päälle, että suihke varmasti säilyy. Lisäsin joukkoon suolan ja sekoitin. Yksinkertaisimmillaan suolasuihke on tässä. Koska en halua suolasuihkeen tekevän liian karheita, suihkautin vielä joukkoon pari suihkausta Urtekramin lasten jätettävää hoitoainetta. Karheutta voi säädellä lisäämällä tai vähentämällä suolan sekä hoitoaineen määrää. Halutessaan suihkeeseen voi lisätä myös jotain eteeristä öljyä. Silloin kannattaa aloittaa muutamasta tipasta ja lisätä öljyä pikkuhiljaa, kunnes sopiva tuoksu on saavutettu.

Sitten vain annoin suihkeen jäähtyä ja kaadoin pulloon. Lasipullo olisi tietysti paras tähän tarkoitukseen, mutta sellaista ei minulta tähän hätään löytynyt, joten pesin Uniquen pullon, olihan se palvellut minua samassa tarkoituksessa aiemminkin. Parhaiten suihkeen saa kaadettua pulloon suppilon avulla, mutta koska omani on tehnyt katoamistempun, tein suihkeen pieneen kannuun ja kaadoin sen siitä pulloon. Hyvin toimi niinkin.



Tämä suolasuihke on loistava! Se toimii kiharoideni puristelussa jopa paremmin kuin ostetut suolasuihkeet. Suihke tuuheuttaa sekä jämäköittää ja karheuttaa hiusta sen verran, että hiukset on helppo muotoilla. Suihke toimii myös ikäänkuin kuivashampoona, sillä se mattapintaistaa hiuksia sen verran, etteivät ne enää näytä niin likaiselta. Suihketta kannattaa kuitenkin laittaa varovaisesti, ettei sitä tule liikaa ja hiukset mene liian karheaksi. Suihke on lähes ilmainen valmistaa, joten paluuta muihin suolasuihkeisiin ei kuitenkaan enää taida olla. 

Oletteko te tehneet suolasuihketta itse? 


Jonna

Osallistu keskusteluun

  1. Olen aiemmin tehnyt suolasuihketta merisuolasta ja vedestä vähän summan mutikassa, kuitenkin se on todella karheuttavaa ja tuo muutama suihkaisu hoitoainetta tekisi varmasti ihmeitä seokselleni :) Voisin myös laittaa muutaman tipan eteeristä öljyä joukkoon. Eiköhän tässä pikkuhiljaa saa omilta mieltymyksiltään sopivan suihkeen tehtyä! Kiitos vinkeistä :)

    Oikein rauhallista illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa ehdottomasti testata jätettävää hoitoainetta joukkoon. Ainakin oman kokemuksen mukaan se auttaa kummasti. Olen myös huomannut, ettei hiuksista tule yhtä karheat, jos suihketta laittaa kosteisiin hiuksiin.

      Poista
  2. Miten sulla on pysynyt Uniquen pullo käyttökelpoisena? Mulla ei mennyt kauaakaan, kun suola tukki sen "putken" siellä sisällä ja vaikka liotin kuumassa vedessä + yritin kaikin keinoin puhdistaa niin se meni heti uudestaan käyttökelvottomaksi. :( Laitoin sitten litkua sellaiseen matkapakkaussuihkepulloon niin sen kanssa on toiminut ja sai liuoksen kuitenkin käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mulle kävi viime viikolla ihan samalla tavalla. Tosi pitkään saatoin käyttää suihketta tuosta pullosta, mutta sitten meni tukkoon :/ Harmi juttu, pitää etsiskellä jotain paremmin toimivaa suihkepulloa.

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.