14. marraskuuta 2016

Kuivashampoo meikkipussista







Kuivashampoo. Kuinka monta kiireistä aamua tuo ihmeaine onkaan pelastamut? Luonnonkosmetiikkaan siirryttyäni kuivashampoo on kuitenkin jotenkin tipahtanut käytöstä, enkä ole koskaan oppinut turvautumaan jauhoihinkaan, vaikka se ajatuksena kiehtookin. Sen sijaan olen oivaltanut, että kuivashampoon sijaan käytössä toimii vallan mainiosti myös viimeistelypuuteri.

Viimeistelypuuterit sisältävät usein juuri niitä samoja rasvaa sitovia aineita kuin kuivashampootkin. Esimerkiksi kaoliini ja erilaiset tärkkelykset kuten maissitärkkelys loistaa mattaisuutta antavien ainesosien kärjessä. Etenkin translucent-puutereiden osalta yhtäläisyys kuivashampoiden kanssa käyttötuntuman suhteen on merkittävä, sillä ne häviävät täysin hiusvärin sekaan.

Kuvissa komeilee itselläni satunnaisesti kuivashampootarkoituksessa oleva Lily Lolon viimeistelypuuteri Flawless Matte, mutta käytännössä mikä tahansa viimeistelypuuteri ajaa asian. Levitys onnistuu irtopuutereiden kohdalla ihan sorminkin, muussa tapauksessa töpöyttely puuterisiveltimellä toimii parhaiten.

Eli seuraavan kerran, kun sinut yllättää nihkeä tukka, eikä kaapista löydy kuin viimeistelypuuteri, voit kokeilla tätä vinkkiä.


Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi asiaa?

Ann-Christine


Postaus sisältää mainoslinkin.

Osallistu keskusteluun

  1. Hyvä vinkki, pitääpä muistaa, jos hätä iskee. :)

    VastaaPoista
  2. Enpäs ole ajatellut :D Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. mulla on oma sekoitus silicaa, ruusu- ja silkkijauhetta, se on ihanaa niin iholla kuin hiuksilla.

    VastaaPoista
  4. Mä oon tummiin hiuksiin käyttänyt ruskeaa carob-jauhetta, ja on toiminut tosi hyvin! Täytyy testata myös tuo flawless matte, kun mulla sattuu olemaan sitä näytteen verran kaapissa, mutta oon kyllä vähän skeptinen sen suhteen että se ei vaalentaisi väriä yhtään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä ja kerro sitten miten kävi! :) Kyllä se minunkin hiuksissani loistaa ensin valkoisena, mutta kun sen hieroo tyveen, katoaa se aivan kuten ihollakin.

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.