29. elokuuta 2018

Luonnonkaunis morsian: täydelliset nudekynnet



Vaikka kynnet eivät kuuluisi omassa arjessa niihin asioihin, joihin panostaisi, ovat kynnet auttamatta monessa mielessä näkyvillä hääpäivänä. Katseet kiinnittyvät morsiamen käsiin niin morsiuskimpun kun sormuksenkin vuoksi, joita häävieraat tulevat vuoronperään ihailemaan ja jotka ikuistuvat myös lukemattomiin hääkuviin. Miten erilaiselta ylläoleva kuvakin näyttäisi, jos miehen käsivartta vasten piirtyisi pureskellut tyngät tai repsottavat kynsinauhat. Samalla äärimmäisen turhamaista, mutta kuitenkin niin totta.

En ole itse ns. kynsi-ihmisiä. En lakkaa kynsiäni arjessa kuin pari kertaa vuodessa, en ole koskaan laitattanut rakenne- tai geelikynsiä, eikä se tuntunut vaihtoehdolta nytkään. Omat kynteni kasvavat kyllä pitkiksi, jos huolehdin niistä, ja tiesin luonnonkosmetiikkamerkkien 7-, 8-, 9- ja jops 10-free lakkojen sävyvalikoimien olevan jo varsin makeat. Minulle riittäisi huolitellut ja siistit kynnet, jotka eivät kiinnittäisi sen kummemmin huomiota, eivät näyttävyydellään kuin huolittelemattomuudellaankaan. Päätin pärjätä tässäkin asiassa itse. Jälki ei ehkä olisi ammattimaista, mutta riittävän nättiä takuulla.

Tällä hetkellä, etenkin morsianten keskuudessa, tuntuvat erisävyiset nudekynnet olevan suurimmassa suosiossa. Ymmärrän trendin täysin; nudekynsissä on juuri sopivassa suhteessa sitä huoliteltua vaivattomuutta ja eleganssia, jota itsekin kaipasin kynsiini hääpäiväksi. Ne eivät hyppisi silmille ja veisi huomiota muusta tärkeämmästä, vaan olisivat enemmänkin kirsikka kakun päällä. Sitäpaitsi - nudekynnet ovat maailman helpommat toteuttaa itse.



Ensin piti kuitenkin saada kasvatettua kauniit ja terveennäköiset kynnet, jotka lakata. Aloitin kynsiprojektini (kuinka monta kauneusaiheista projektia häiden alla onkaan ollut meneillään..) pari kuukautta ennen häitä, jolloin leikkasin kaikki kynteni lyhyiksi, siistin ne ja ryhdyin tekemään kahta asiaa säännöllisesti:

1) Kynsien lakkaaminen Avrilin kovettavalla kynsilakalla ja
2) Kynsinauhojen rasvaaminen Laponie of Scandinavian All-Around Balmilla*




Miten estää kynsien liuskottuminen?

Avrilin juuri keväällä lanseeraamat kynsien kovettajat olivat kuin vastaus kaikkiin hääkynsiä koskeviin kauhukuviini. Kynteni ovat nimittäin helposti liuskottuvat, niiden kasvaessa tietyn pisteen yli. Voisiko tuo muutaman euron kovettaja todella saada kynteni pysymään kasassa?

Näin kahta kuukautta myöhemmin voin hämmennyksekseni todeta, että todella voi! Lakkasin kovettajalla noin kerran viikossa kynnen pinnan ja sipsaisin lakkaa myös kynnen kärkeen, eivätkä kynteni liuskottuneet kertaakaan koko kesänä. Olen niin häkeltynyt tuon pikkuisen purkin vaikutuksesta, että olen melkein sanaton. Aivan uskomaton hinta-laatusuhde!

Avrilin kynnenkovettajista valitsin nuden sävyisen lakan, joka osoittautui kauniiksi arkilakaksi. Siitä ei tule kynsiin huomattavaa sävyä, mutta kynnen pinta näyttää tasaisemmalta ja kiiltävältä. Saatavana on tietenkin myös täysin väritön kynnen kovettaja. Nämä Avrilin erityislakat tunnistat muuten valkoisesta korkista.




Kynsinauhat kuosiin

Kuulin myös huhua kokeneemmilta kynsi-ihmisiltä, että kynsinauhojakin kannattaisi alkaa huoltamaan jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Valitsin tarkoitukseen Laponien All-Around Balmin*, sillä sen ravitseva koostumus tekee takuulla tehtävänsä, kosteuttaa ja hoitaa tässä tapauksessa kynsinauhoja. Samaan aikaan sen koostumus on kuitenkin niin äärimmäisen hyvin imeytyvä, etteivät kynnet ja sormet jää rasvaisen tai tahmaisen tuntuisiksi. On suoranainen ihme, mitä kynsinauhojen säännöllinen hoitaminen tekee kynsien ilmeelle. Mihin kukaan mitään manikyyrejä kaipaa, kun saman upean lopputuloksen saa sipaisulla laadusta balmia, ihan omalla kotisohvalla?

Laponien All-Around Balmi ei tietenkään ole pelkästään kynsinauhoille tarkoitettu tuote, vaan juuri sellainen upea monitoimituote, jota voi käyttää kutakuinkin mihin tarkoitukseen tahansa ja on lisäksi kotimainen. Laponien Balmin kevyen koostumuksen salaisuus on luonnostaan kevyt ja korjaava arganöljy, pehmentävä ja rauhoittava kauraöljy, sekä hydrogenoitu rapsiöljy ja auringonkukkavaha, jotka tekevät balmin pohjasta balmimaisen. 




Täydelliset sävyt löytyivät helposti

Mitä tulee itse kynsilakkoihin, kallistuin yhteen jo ennestään omistamaani Avriliin vaaleanpunaista ja harmaata taittavaan nudelakkaan sävyssä Beige Rose 655, jossa on hyvin runsas pigmenttisyys. Se on ollut arkilakkana itseasiassa hyvin ajankohtainen ja trendikäs, mutta häälakkana koin sen aavistuksen turhan beigeksi ja elottomaksi, joten raikastin sävyä levittämällä sen päälle kerroksen läpikuultavampaa Avrilin lakkaa sävyssä French Rose 88, joka raikasti kynsien sävyä juuri sopivasti. Molemmat sävyt ovat myös sävyjä, joita voisin käyttää, ja olenkin käyttänyt, muulloinkin.

Täytyy sanoa, että jäin jopa hieman koukkuun tähän komboon. Sävy meni aivan nappiin ja sulautui saumattomasti muuhun häälookiini, mutta on sen lisäksi istunut asuun kuin asuun minihäämatkallamme ja niinä kertoina, kun olen innostunut lakkaamaan kynnet myös arkena. Varsinaiseen alus- tai päällyslakkaan en vielä sijoittanut, laiska lakkaaja kun olen, mutta Avrililta löytyy luonnollisesti sellainenkin, sekä myös mattalakka niille, jotka haluavat lakasta kuin lakasta mattaisen.




Kannattiko kynsiin panostaa? Entä kannattiko kynnet lakata itse? Todellakin kannatti. Vaikka olemme vasta saaneet häistä sneak peek kuvia, olen jo nyt huomannut, miten monissa kuvissa kynnet komeilevat. Itse lakatut kynnet riittivät kuitenkin tähän siistimiseen paremmin kuin hyvin. Kaikessa ei tarvitse seurata valtavirtaa ja tämä on ehdottomasti yksi niistä asioista, joissa voi ja kannattaa säästää. Tämä ratkaisu oli mielestäni paras mahdollinen kultainen keskitie.


Mitä mieltä te olette - ovatko nudekynnet kamalan ihanat vai ihan kamalat?



Postaus sisältää affiliatelinkkejä.
Tähdellä (*) merkitty tuote saatu testiin.

Osallistu keskusteluun

  1. Niiin ihanat kynnet! Ja wau mikä pituus. Omat kynteni kasvoivat ennen tosi hyvin pitkiksi ja vahvoiksi, mutta noin vuosi sitten alkoivat liuskottua ja lohkeilla ennen mainittavaakaan pituutta. Harmittaa! Kynnenkovettaja voisi siis olla ratkaisu. Ostin juuri Avrilin jotain hoitavaa vähän kalliimpaa lakkaa, mutta reilun kuukauden käytön perusteella en ole huomannut mitään eroa. Lakkaan kynsiä useamman kerran viikossa, ja käytän tuota hoitavaa lakkaa aluslakkana. Olen kyllä miettinyt myös, voisiko olla jonkinlainen kalsiuminpuute tms, mutta tiedä häntä.

    Ps. Beige rose on yksi lempisävyistäni omistamistani lakoista, etenkin talvella tykkään hillitymmästä sävystä kynsillä! Toinen lemppari talvilakka on sävy taupe. Nyt kesällä on ollut ahkerassa käytössä Avrilin raikkaanpunainen vadelmasorbetti-lakka, joku sorbet framboise vai mikä onkaan. :)

    Pps. Todella paljon olet kyllä jaksanut panostaa häälookkisi miettimiseen ja toteuttamiseen, upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Voi hyvin olla mahdollista, että kynsien liuskottuminen johtuu jostain puutostilasta. Jos kaiken pitäisi olla kunnossa sisäisesti ja kynnet vain ovat liuskottumiselle herkät, voi tässä olla oiva apu :) Jotkut kokevat muuten kynsien lakkaamisen (ja poistamisen) haurastuttavan kynsiä; voisithan kokeilla myös taukoa kynslakoista ja pitäytyä hetken pelkästään tuossa hoitavassa? Siitäkin tulee kuitenkin kaunis pinta.

      Oi mitä sävyjä olet valinnut - itsekin olen hypistellyt samoja!

      Kiitos! Ihan huomaamatta on näköjään tullut suunniteltua vimpan päälle; tällaisista jutuista kun pitää, toteutuu ne kuin itsestään ;)

      Poista
    2. Totta, voisi kokeilla malttaa jättää lakkailun hetkeksi, mutta kynnet on tosi epäsiistin näköiset, kun lyhyinäkin niissä on lähes joka kynnessä sellainen kaksikerroksinen rakenne, joista lyhyempi on melkein puolivälissä kynttä! Sitä ei kehtaisi töissä esitellä:D Mutta toisaalta n. 1,5v sitten ylipäänsä aloitin kynsien lakkailun, joten teoriasi saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Harmi, jos Avrilin lakoilla/Avrilin lakanpoistoaineella on tällainen vaikutus!

      Poista
    3. No voi äh! Mutta toisaalta, voithan kokeilla välissä myös toista merkkiä ja sen mahdollista vaikutusta? On ehkä jo hieman kaukaa haettua, mutta miksi ei kokeilla JOS tuo kynsien katkeilu häiritsee kovasti? Eihän kynsien tietenkään tarvitse olla pitkät ollakseen kauniit :) ♥

      Poista
  2. Oi näitä hääjuttuja on niin ihana lueskella kun omat häät on tulossa (kolme viikkoa enää, hui!) ja nämä samat asiat on itselläkin siis mielen päällä. Tarkoitus on kasvatella sellaiset siistin pituiset kynnet ja laittaa ihan vain väritön lakka, olen sen verran onnekas että mulla on suhteellisen vahvat ja terveet kynnet, mutta ai vitsi tuo kynsinauhavinkki tuli tarpeeseen! Pientä haastetta käsien ja kynsien kunnossapitoon tuo se, että olen innokas sienestäjä ja puutarhassa mönkijä ja häät osuu parhaaseen sienisesonkiin. Se tarkoittaa mustia kynnenalusia ja pinttyneitä kynsinauhoja jos en muista käyttää jotain ärsyttäviä suojahanskoja. �� ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa!! Nautihan joka hetkestä ja fiilistele jo ennen häitä, sekä tietenkin hääpäivänä ja sen jälkimeiningeissä ♥ ♥ Haha! Noo, luulisi että riittäisi, että pidät niitä ärsyttäviä suojahanskoja noin viikkoa ennen häitä; pinttymät ehtivät varmasti kulua viikossa ;) Kynsisuunnitelmat kuulostaa hyvältä! Ihan värittömälläkin lakalla lakatut kynnet ovat todella kauniit!

      Poista
  3. Moi Ann-Christine! Miten poistat kynsilakat? Käytätkö vanulappuja tähän tarkoitukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Katja 😊 Joo kynsilakat poistan tavallisilla vanulapuilla tai sellaisella kynsilakanpoistopurkilla, jossa pyöräytetään koko sormenpää. Kestovanulaput menee tällaisesta pilalle valitettavasti.

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.