9. lokakuuta 2018

Kaikki savivaalennuksesta


Yhteistyössä Greenlips Beauty
Savivaalennus saatu blogin kautta Greenlipsiltä.
Postauksen kuvat: Julia / Grön i Åbo.



Hiusten luonnollinen vaalennus oli vielä muutama vuosi sitten täysi mahdottomuus, kunnes esiin alkoi putkahdella juttua savivaalennuksesta. Ajatus hiusten vaalentamisesta ekologisemmalla tavalla on kiehtonut siitä lähtien. Pidän luonnostaan vaaleista hiuksistani, mutta kaipaan niihin usein jotain. Sävy tuntuu toisinaan lattealta, omaan makuuni liian lämpimän sävyisiltä, eikä mustikka-hopeashampoo enää tartu niihin. Synteettinen sävyttäminen ei kuitenkaan tule enää kuuloonkaan herkistymisen myötä. Savivaalennus on vaikuttanut vastaukselta jokaiseen pohdintaani - voisiko se olla minun juttuni?

Jos ylläoleva kuulostaa tutulta, on tämä postaus sinulle!





Miten savivaalennus toimii?

Savivaalennus alkaa jo olla terminä suurimmalle osalle tuttu, mutta mitä siinä loppujen lopuksi tapahtuu? Savivaalennus perustuu vetyperoksidin (happo) ja soodan (emäs) kemialliseen reaktioon, jonka avulla hiusten huokoset aukeavat ja saveen sekoitettu massa pystyy vaalentamaan hiusta huomattavasti tehokkaammin, kuin esim. pelkällä savihauteella kirkastaessa. Savihoito itsessään kirkastaa hiusta jonkin verran, sekä poistaa hiuksista esimerkiksi kerääntyneiden metallien aiheuttamia värjäymiä - savivaalennuksessa tehon huomaa moninkertaisesti vahvempana ja hius saadaan lisäksi selvästi vaalenemaan käytetyn hapetteen ansiosta.

Reaktiossa vetyperoksidi hajoaa täysin vedeksi ja hapeksi, vapauttaen energiaa; savivaalennuksessa voikin huomata savi-soodamassan vaahtoavan, vaimean poksumisen korvien juurella ja lämpenevän kemiallisen reaktion myötä.

Se, kuinka paljon hius vaalenee on aina yksilöllistä, eikä sitä osata välttämättä arvioida etukäteen. Jonkun hiuslaatu saattaa vaalentua silmissä, kun taas joku toinen huomaa värissä vain kirkastuneen sävyn. Lopputulokseen vaikuttaa niin hiusten laatu kuin käytetyn vetyperoksidin vahvuus.






Sopisiko savivaalennus minulle?

Itselläni on luonnostaan vaaleat hiukset, jotka vaalenevat selvästi kesän auringossa, mutta tästä huolimatta pidän vielä vaaleammista hiuksista. Vielä viitisen vuotta sitten yritin satunnaisesti vaalentaa hiuksiani raidoilla tai sävyttää hiuksia kampaajalla, mutta huomasin herkistyväni värikäsittelyille; sävytyskertoja seurasi piinallinen hiuspohjan kutina, joka säikäytti joka kerta enemmän ja enemmän.

Blogia pitkään seuranneet tietävät mustikkashampoo ja -hoitoainekokkailuistani, joiden avulla sävytin hiuksiani muutaman vuoden herkistymisen jälkeen. Oman värini kasvettua täysin takaisin ja hiusten kunnon parantuessa, huomasin, ettei mustikka enää tarttunut hiuksiini. Mustikka vaatii tarttuakseen huokoisen hiuksen pinnan, eikä siksi toimi "liian hyväkuntoisissa hiuksissa".

Savivaalennuksessa käytettävät ainesosat eivät sisällä PPD:tä eivätkä sen johdannaisia, ja on siksi turvallinen vaihtoehto tavallisille hiusväreille herkistyneille. Vaaleamman hiussävyn lisäksi uteliaisuuteni heräsi savivaalennuksen mahdollistavasta hiusten omatoimisesta sävyttämisestä; vetyperoksidin aiheuttama kevyt happivaurio rikkoisi hiuksen pintaa juuri sen verran, että mustikkapohjainen hopeashampoo ja hoitoaine tarttuisi jälleen - ainakin teoriassa. Samassa paketissa saisi vaaleamman yleisilmeen, eläväisemmän lopputuloksen raidoittamisen ansiosta, sekä kylmemmän sävyn  muuten lämpimiin hiuksiini.



Kerran se hinta kirpaisee - vai kirpaiseeko?

Kun savivaalennuksesta puhutaan, nousee jossain kohtaa aina esiin hinta. Eikös se ole ihan hirveän kallista? Oma mielipiteeni on, että ei se loppujen lopuksi onnistuneella ylläpitolla ole.

Esim. Greenlipsissä savivaalennus maksaa hiusten pituudesta riippuen 101-168€, leikkuun kanssa 127-194€. Kun savivaalennus tehdään osaavasti raidoilla, ei hiuksiin muodostu näkyvää juurikasvua, jota pitäisi olla pian taas vaalentamassa. Lisäksi savivaalennettuja hiuksia voi ylläpitää savihoidoilla, jotka puhdistavat hiuksista siihen kuulumattomia värjäymiä ja hiukset kirkastuvat jälleen silminnähden. Hemmottelua kaipaava voi käydä savihoidossa ekokampaajalla ja käsistään kätevä tekee savihoidon vaikka kotoa käsin. Kun savivaalennus tuntuu jälleen ajankohtaiselta, voi aina koko mitan raidoituksen sijaan myös tyvipainotteisen vaalentamisen, ihan kuten millä tahansa hiusvärillä.






Siitä tuli.... täydellinen!

Ihastuksekseni sain Greenlipsiltä kutsun kokeilemaan savivaalennusta, juuri kun olin päättänyt varata ajan omatoimisesti. Hiukseni olivat värjäyshetkellä erittäin pitkät, päältä auringon vaalentamat ja alta aavistuksen tummemmat. Pirtsakka kampaajani Niina ehdotti raitojen tekemistä taktisesti siten, että yleisilme vaalenisi mahdollisimman paljon ja vaaleaa näkyisi enemmän myös hiusten ollessa kiinni ja jotta päältä vältyttäisiin juurikasvulta. Päätös oli todella hyvä; lopputuloksesta tuli todella luonnollisen näköinen unelmatukka!

Savivaalennuksessa jännitin lopputuloksen lisäksi sitä, kestäisikö herkkä hiuspohjani hapatetta, sillä vuosien takaisten värjäämisten muistikuvat ovat kaikkea muuta kuin mukavat. Yllätyksekseni en tuntenut mitään (paitsi lämpöä), koko prosessin aikana, eikä hiuspohja ärtynyt myöskään jälkeenpäin. Jos sinäkin olet hiusväreille herkistynyt, voinet kuvitella, millaiselta erävoitoilta tämä tuntui.

Savivaalennus teki juuri sen, mitä pitikin: hiukset vaalenivat silmissä, niihin ilmestyi kaunis kiilto ja lopputulos oli paljon mielenkiintoisemman näköinen, joskin varsin lämminsävyinen. Savivaalennuksen jälkeen olen jälleen tehnyt tuttavuutta mustikoiden kanssa ja onnistunut sävyttämään hiuksia aivan kuten takavuosina, jolloin vaalennettujen hiusten sävy syventyi ja muuttui tavoittellun helmen ja hiekan sävyiseksi. Täydelliseksi!





Sanoisinko savivaalennuksen olevan kokeilun arvoinen? Ehdottomasti, jos kaipaat vaaleampaa ja kirkkaampaa ilmettä hiuksiin. Suosittelenko toistuvaa savivaalennusta? Kyllä, jos hiuksesi osoittautuivat ensimmäisella vaalennuskerralla vastaanottavaisiksi savivaalennukselle. Vertaile  tarvittaessa lopputulosta kirkastavaan savi- tai karrageenihoitoon, tai kiiltoa ja rakennetta tuovaan cassia-värjäykseen ja juttele kampaajasi kanssa, mikä vaihtoehdoista tai niiden yhdistelmä on paras tavoitellun lopputuloksen kannalta, niin olet varmasti tyytyväinen.

Suuren suuri kiitos Greenlipsille ja etenkin Niinalle kokemuksesta ja kauniista laineistani! Minusta tuli yksi savivaalennuksen vakiokävijä - joskin seuraavalla kerralla huomattavasti lyhyemmällä tukalla. Nämä laineet napsaistiin eilen katki ja matkaavat lähipäivinä Little Princess Trust -säätiölle, joka käsissä näistä häihin kasvattamistani pitkistä hiuksista valmistetaan jotain syöpähoitojen myötä hiuksensa menettyttä pientä ihmistä ilahduttava peruukki ♥ Tästä prosessista enemmän Instagramin puolella.

Jos haluat kokeilla savivaalennusta Greenlipsillä, löydät ekokampaamon hinnaston täältä, sekä nettiajanvarauksen ekokampaamon Niinalle ja Jolandalle täältä. Savivaalennuksesta voit lukea lisää Greenlipsin omasta postauksesta täältä, jossa näkyy hurja savivaalennuksella aikaansaatu muutos.


Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.