24. tammikuuta 2019

Viimeinen Helmi


Postaus sisältää mainoslinkin.
Tuote saatu testiin blogin kautta.


EDIT: Se on tulossa takaisin!! Ei hätää ystävät!

Olen työstänyt teille pitkää postausta kotimaisesta luonnonkosmetiikasta ja miten koostaisin itselleni täysin kotimaisista luonnonkosmetiikkatuotteista koostuvan ihonhoitorutiinin parhaalla mahdollisella tavalla. Olen tästä aivan täpinöissäni, sillä kokonaisuudesta tuli äärimmäisen hyvä ja tuntuu aivan uskomattomalta, että hoidan ihoani tällä hetkellä täysin kotimaisella luonnonkosmetiikalla! Tuohon postaukseen oli tarkoitus tulla mukaan yksi mielestäni suurimmista kotimaisen luonnonkosmetiikan helmistä, osuvasti nimetty Mia Höydön (nyk. Globe Hope by Mia Höytö) Helmi-kuorinta, mutta harmikseni sain kuulla, että sen valmistus on lopetettu.

Valmistuksen lopetus on todella sääli, mutta varmasti tehty ymmärrettävistä syistä. Olen kommentoinut ko. kuorintaa blogissa aiemminkin, sillä se on ollut kaikista kokeilemistani happokuorinnoista ilmiömäisin. Siinä missä joidenkin miedompien kemiallisten kuorintojen kohdalla saattaa toisinaan tokaista njaa, tekikö se nyt jotain, tai vaatii säännöllistä käyttöä vaikutuksen aikaansaamiseksi, huomaa tämän tehon takuulla. Yhdistettynä kosteuttavaan naamion, on lopputulos kerrassaan upea, suorastaan säteilevä. Siksi halusin tulla huikkaamaan erikseen, että jos etsit mieletöntä luonnonkosmetiikan kemiallista kuorintaa - on se tässä. Ehdit napata sen jostain itsellesi vielä, ennen kuin kuorinta on täysin loppuunmyyty.

Helmi on peilikaapissani ylivoimaisesti arvokkaammasta päästä, mutta jos se istuu budjettiin, on se heittämällä jokaisen euron väärti ja satunnaisesti käytettävänä tuotteena uskomattoman riittoisa. Naamio kosteuttaa ihoa, elvyttää stimuloimalla ihon kollageenin ja elastiinin tuotantoa, sekä poistaa tehokkaasti pinnan kuolleen ihosolukon lisäksi myös epäpuhtauksia. Kuorivaa vaikutusta voi tehostaa pyörittelemällä naamiota hellävaraisesti kasvoilla, jolloin pienet jojobarakeet kuorivat ihoa mekaanisesti. Herkkäihoisena olen käyttänyt tätä harvakseltaan, jos iho on päässyt todella pintakuivaksi laiskottelun tuloksena. Tuolloin viiden minuutin vaikutusaika on riittänyt itselläni poistamaan kaiken pintakuivuuden. Kuorinta on nollannut tilanteen lähtökuoppiin ja olen saanut aloittaa ihonhoidon jälleen puhtaalta pöydältä. Toisaalta olen iloinen siitä, että ehdin vielä saada yhden itselleni - osaapa ainakin fiilistellä ja nauttia jokaisesta kuorintakerrasta erityisen paljon.

Ehkä tämä on sinulle uusi tuttavuus, ehkä pitkäaikainen suosikki, mutta viimeisiä viedään ainakin tältä erää. Helmi-kuorintaa löytyy vielä joidenkin jälleenmyyjien varastosta esim. Hyvinvoinnin Tavaratalosta, Sokoksen verkkokaupasta ja Stockmann-tavarataloista.

Mitä tulee suomalaiseen luonnonkosmetiikkaan ja koostamaani ihonhoitorutiiniin - palataan asiaan huomenna! En malta odottaa, iik!


//


I've been working on a post about my skin care routine with only Finnish natural cosmetics for you guys and I'm super excited! However, during this project I unfortunately found out that one of my favourite peeling masks Helmi by Mia Höytö has been cut off and its production has ended. It's a pity but I believe that the decision has been made for a good reason.

The good news is that Helmi is still available at some stores. It's an absolutely outstanding chemical peel that also contains tiny jojoba beads for an extra mechanically peeling boost. It also cleans your pores, hydrates and stimulates collagen and elastin production in your skin. It's a bit pricey, but if it's within your budget, it will totally be worth every euro.

Osallistu keskusteluun

  1. Kiitos vinkistä! Tilasin Helmi-kuorinnan kun se oli Sokoksessa niin hyvässä tarjouksessa. Tällä hetkellä käytän EkoPharman Tyrni AHA Duo-Kuorintaa mutta kiva kokeilla välillä jotain muuta. Ihooni tulee helposti tukkeumia, joten uskon, että Helmen sisältämä salisyylihappo tekee hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs näytti olevan! Sattuipa kivasti :) Varmasti tekee! Oi nuo tyrni-sarjan tuotteet ovat aina kuulostaneet niin lupaavilta, mutta saatavuus nostaa kynnystä tilata ja kokeilla. Oletko pitänyt tuosta heidän kuorinnasta?

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.