14. maaliskuuta 2019

Ihonhoitorutiinini mahdollisimman pienellä budjetilla


Kaupallinen yhteistyö - House of Organic
Postaus sisältää mainoslinkkejä.



Minä olen täällä taas aivan into pinkeänä, sillä tässä on kuulkaa postaus, jonka kirjoittamista olen hautunut pitkään ja josta uskoisin teidänkin hyötyvän valtavasti. Te piditte niin kovasti aiemmasta House of Organicin kanssa tekemästäni yhteistyöstä Ihonhoitorutiinini ainoastaan kotimaisella luonnonkosmetiikalla, että päätettiin tehdä vastaava pihistely-versio, mahdollisimman edullisilla tuotteilla.

Haluan pohjustaa kertomalla, että itsellänikin on luonnonkosmetiikan suhteen pihistely vielä tuoreessa muistissa. Luonnonkosmetiikkaan siirtyessäni, olin paitsi tuore äiti, myös tuore opiskelija (kuten myös mieheni), mutta ah-niin-jääräpäinen sen suhteen, että luonnonkosmetiikkaa sen olla pitää. Opin aika nopeasti taituroimaan edullisella luonnonkosmetiikalla ja olin tyytyväinen. Uskon edelleen vahvasti siihen, ettei korkea hinta ja moitteettoman laadukas inci-lista ole kaikki kaikessa, vaan vähempikin voi riittää, eikä mikään ärsytä minua niin paljon kuin kohtuuttoman mustavalkoiset väitteet muusta, jotka vain aiheuttavat pahaa mieltä ja motivaation lopahtamista niissä, joille hintavampi kosmetiikka ei ole vaihtoehto. Kyse on ainoastaan siitä, että osaa löytää edullisen luonnonkosmetiikan helmet, itselleen sopivat tuotteet, sekä onnistua vastaamaan niillä oman ihon tarpeisiin.

On kuitenkin fakta ettei pienen budjetin tuotteilla päästä luksustasolle ja on hyväksyttävä että sisältö koostuu edullisemmista raaka-aineista ja on esimerkiksi usein reilummalla kädellä vedellä lantrattuja. On kuitenkin suuri ero, onko koko sisältö pelkkää höttöä vai onko tuotteessa, hinta-laatusuhteeseen nähden, käytetty hyviä raaka-aineita ja missä määrin. Fakta on myös se, että monille nämä perushyvät tuotteet riittää vallan mainiosti ja muu on turhaa hifistelyä. Ja tämä tulee nyt atoopikon suusta, joka ei lukeudu näihin onnekkaisiin ja voi vain kadehtia. Omalle iholle sopivan teho- ja hintatason löytämisestä voit lukea lisää postauksesta Mitä kosmetiikasta kannattaa maksaa?

Jutun jujuhan ei tietenkään ole nyt klikata kustakin tuotekategoriasta halvin tuote ostoskoriin ja yrittää pärjätä sillä (vaikka keino se sekin on). Halpa, mutta huono tuote on mielestäni suoraan viemäriin valutettua rahaa. Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa on siinä mielessä totta. Älä osta halpaa kuraa, joka ei tee mitään, vaan osta edullista, jolla saat vastinetta rahoillesi.

Siispä lähdin liikkeelle ajatuksella, mitä minä ostaisin, jos minulla olisi käytettävissä minimaalinen budjetti. Asetin tuotekohtaiseksi suositusylärajaksi 15 euroa ja ehdottomaksi kipurajaksi 20 euroa, syynäsin läpi incejä, otin huomioon oman äärimmäisen janoisen, mutta helposti tukkeutuvan ihoni tarpeet, sekä pysyttelin euroopan sisällä valmistetuissa tuotteissa. Täytyy sanoa, että olen tällä hetkellä positiivisesti yllättynyt siitä, minkälaisia tuotteita tällä hetkellä on markkinoilla edullisemmastakin päästä; todella mielenkiintoisia ja tehokkaitakin raaka-aineita hyödynnetään kyllä, pienemmissä pitoisuuksissa tietenkin, mutta lähtökohtaisesti todella upea kehitys, joka varmasti jatkuu vielä!

Joukossa on monia vanhoja suosikkeja, sekä uusia tuttavuuksia, joista jokunen jää varmasti käyttöön jatkossakin. Ainoa asia, josta minun olisi pienellä budjetilla luovuttava, on hyperkosteuttava hoitoneste ja seerumin kohdalla tilanne on hieman kiikun kaakun, joten pientä yhdistelyä edullisen ja kalliimman välillä tulisi tehdä, jotta kokonaisuus pysyisi minullakin kasassa. Toisaalta, näin teen tälläkin hetkellä, mutta tämä oli hyvä muistutus siitä, että pystyn halutessani nipistämään vielä enemmän. Eikä tämä muuten edes ole ongelma teille samperin onnekkaille yksilöille. Teille nämä tuotteet ovat silkkaa nannaa!




P U H D I S T U S

Avril Puhdistusöljy - 11,90€

Tämä on paitsi heittämällä paras edullinen öljyputsari, myös kutakuinkin markkinoiden halvin ja päihittää toimivuudellaan useimmat kalliimmatkin öljyputsarit. Avrilin öljypuhdistus sopii käytettäväksi sekä kaksoispuhdistuksen ensimmäisenä vaiheena, mutta myös yksinään erinomaisen emulgointiominaisuutensa vuoksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että öljy huuhtoutuu hyvin iholta vedellä, eikä jätä ihoa öljyiseksi. Lue tästä postauksesta, miksi se on ehdottoman tärkeää!

Avrilin öljypuhdistus on auringonkukka-, seesami- ja manteliöljypohjainen putsari, jossa on todella miellyttävä sitruksinen tuoksu.


Urtekram No Perfume Puhdistusemulsio - 8,90€

Puhdistusmaitokategoriassa pisimmän korren veti Urtekram, joka on paitsi törrrkeän edullinen, huomaa suuri 245ml pakkaus, mutta myös hämmästyttävän hyvin likaa irroittava. Katsokaas, edullisten puhdistusmaitojen kanssa on tietty riski, että puhdistusmaito jää lähinnä pyörimään meikkipohjan päällä tekemättä juuri mitään, mutta näin ei Urtekramin kohdalla käynyt! Sopii siis käytettäväksi kevyen meikkipohjan kanssa itsessään tai hyvin kaksoispuhdistuksen toiseksi vaiheeksi, öljynrippeitä irroittelemaan.

Urtekramin No Perfume putsari on nimensä mukaisesti hajusteeton tuote, eikä siinä ole myöskään mitään luonnonkosmetiikalle tyypillisesti yllättävää ominaistuoksua, tehden siitä loistavan vaihtoehdon tuoksuherkille.


Konjac puhdistussieni - 7,90€

Pienellä budjetilla sijoittaisin konjac-sieneen, joka nostaa puhdistuksen next levelille. Konjac-sieni kuorii ihoa hellävaraisesti, syväpuhdistaa ihoa ja varmistaa myös ettei iholle jää puhdistusaineen jäämiä. Yksi puhdistussieni pysyy hyvänä muutaman kuukausen, jonka jälkeen se on hyvä uusia. Vanhan voi heittää biojätteeseen.





K A S V O V E S I

Mossa Youth Defence Antioxidants Radiance Toner - 11,90€

Tässä on omasta mielestäni yksi postauksen mielenkiintoisimmista tuotteista ja heittämällä yksi parhaista oikein edullisista kasvovesistä. Edullisissa kasvovesissä ei nimittäin usein nähdä juuri mitään muuta veden ja rauhoittavien kasviuutteiden lisäksi, mutta tämä! Tästä löytyy lisäksi ihoa haittatekijöiltä suojaavia ja korjaavia antioksidantteja, sekä ihoa kirkastavaa ja kollageenisynteesiä tehostavaa C-vitamiinia pullollaan olevia marjauutteita ja kosteutta ihoon sitovia ainesosia sodium PCA:ta, xylitolia ja hyaluronihappoa.

Täytyy sanoa, että tässä on ripaus valoa pullossa - tykkään todella ja toimii varmasti täydellisesti myös kesällä!



Vain aavistuksen Mossaa kalliimpi, mutta puolet pienempi Murumurun kasvovesi saattaisi kirpaista vanhan opiskelijaminän kukkaroa, mutta se on yksinkertaisesti parasta, mitä pikkuruisen budjetin kasvovedeksi tällä hetkellä voi valita. Se sisältää ihoa kosteuttavien glyseriinin ja sodium PCA:n lisäksi äärimmäisen mielenkiintoisia, ihon luontaista toimintaa tukevia prebiootteja, sekä virkistävää inkiväärinjuuriuutetta. Blogia tiiviisti lukevat tietävätkin jo, että tämä on yksi tämän talven suosikeistani ja ollut käytössäni syksystä asti, oli budjetti mikä hyvänsä!



Vähemmällä pärjäävälle iholle riittää usein pelkkä kukkaisvesi, joista suosituin on ehdottomasti klassikko ruusuvesi. Ruiskaunokki on vaikutuksiltaan ruusuvettä muistuttava, rauhoittava, mutta lisäksi tehokkaasti tulehdusta hillitsevä, ihoa tasapainoittava ja kirkastava, sekä huomattavasti miedompi tuoksultaan. Todella miellyttävä ja aivan turhaan ruusuveden varjossa!

Avrilin kukkaisvesien suihkepullot ovat kookkaita (huom pikkuruinen litrahinta) ja maailman kätevimpiä suihkutettavaksi kasvoille esim. seerumin jälkeen tehobuustiksi tai estämään savipohjaista kasvonaamiota kuivumasta. Tästä syystä varaan aina yhden suihkutettavan kukkaisveden kaappiin.






K U O R I N T A

Cattier Paris savikuorinta - 10,90€

Oikeasti edullista kuorintaa etsiessä voi kutakuinkin täysin unohtaa valmiit entsyymi- ja happokuorinnat, kun taas rakeelliset mekaaniset kuorinnat ovat useimmiten sitä ns. höttöä muutamalla hassulla helmellä. Toisin on Cattierin savikuorinnan kohdalla, joka on paitsi täyttä tavaraa, myös monivaikutteinen. Tämä on yksi minun nostalgiatuotteistani, kestosuosikki luonnonkosmetiikan alkumetreiltä asti!

Savipohjainen kuorinta imee itseensä ihon epäpuhtauksia, samalla kun sen sisältämä aloe vera kosteuttaa ja piparmintun eteerinen öljy virkistää ja kirkastaa ihoa. Joukkoon voi halutessaan lisätä hieman puolukkaa, jolloin kuorinta tehoaa myös kemiallisesti ja kirkastaa ihoa entisestään. Tykkään itse levittää tätä siten, että pyörittelen sen kevyesti kasvoille ja jätän pieneksi hetkeksi vaikuttamaan ennen huolellista huuhtelua. Iho tuntuu ihanan pehmoiselta ja piparmintun tuoksu viimeistelee freesin olon. 



Jos mekaaniset kuorinnat eivät ole vaihtoehto tai pidät enemmän happokuorinnoista, on Mossan happokuorinta huokein vaihtoehto. Happona kuorinnassa on kasviperäinen maitohappo, jonka rinnalla antioksidanttinen mustaseljauute kirkastaa ihoa ja hillitsee ihon tulehduksia. Tässä kuorinnassa on jo enemmän potkua, joten aloita varovasti ja jätä kuorinta tauolle kesäaikaan!



N A A M I O


Kestosuosikkejani nämäkin! Vaikka savea pidetään yleisesti ottaen rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon juttuna, ei asia voisi olla enemmän toisin. Tärkeää on valita ihotyypin mukainen savilaji, kuten vaaleanpunainen savi herkälle iholle, keltainen savi kuivalle iholle ja vihreä savi rasvoittuvalle iholle. Savi itsessään paitsi puhdistaa ihoa, myös ravitsee ihoa mineraaleilla, kirkastaa ja rauhoittaa ihoa. Oma suosikkini on ehdottomasti keltainen savi!

Kuivaihoisen ei missään nimessä kannata antaa savikuorinnan kuivua iholle, vaan naamiota on hyvä suihkutella kukkaisvedellä tai ihan tavallisella vedellä suihkepullosta. Näin savi ei ime itseensä ihon kosteutta.



Edullisempien kosteuttavien naamioiden ongelma on mielestäni usein se, että ne ovat käytännössä vain öljypohjaisia ja naamiokäytössä lähinnä pehmittävät ihoa, eli ihon varsinainen kosteuspitoisuus ei lisäänny. Tällaiset naamiot ovat loistavia kuorintaa edeltävinä iltoina, jolloin ihon mahdollista pintakuivuutta kannattaa pehmitellä pois, mutta kuorinnan jälkeiseksi kosteuttavaksi naamioksi paras edullinen vaihtoehto löytyy Mossalta.

Mossan kosteuttava naamio sisältää pehmentävien öljyjen lisäksi antioksidanttisia ja kirkastavia marjauutteita esim. tyrnistä, lakasta, vadelmasta ja valkoherukasta, sekä kosteutta sitovaa sodium PCA:ta ja hyaluronihappoa. Se sopii käytettäväksi niin naamiona kuin yövoiteena, tai miksei myös yönaamiona? Kaappitilan käydessä vähiin, on tällaiset monitoimituotteet mitä parhaimpia.

Tuoksu on mielestäni Mossan tuotteeksi yllättävän mieto vaniljainen ja koostumus tällaiseksi naamio-voidekomboksi täydellinen: ravitseva, mutta hyvin imeytyvä, eikä jätä ihoa lainkaan tahmaiseksi. Tätä voi siis huoletta annostella reilulla kädellä, jättää vaikuttamaan naamion tapaan ja lopuksi hieroa ihoon sen verran, kuin iho sitä suostuu itseensä imemään. Loistava tuote!





S E E R U M I

Mossa Glow Cocktail Illuminating Serum - 14,50€

Edullisten seerumeiden kuningatar, Mossan uusi Glow Cocktail sarjan seerumi, on kerännyt kehuja ympäri internetiä. Minä kuvailisin ko. seerumia ennemminkin koostumukseltaan äärimmäisen kevyenä tehoemulsiona. Se kirkastaa ihoa lukuisilla antioksidanttisilla kasviuutteilla, suojaa ihoa ympäristön vapailta radikaleilta ja syväkosteuttaa ihoa sekä pienen (syvälle imeytyvän) että suuren molekyylikoon hyaluronihapolla, kun taas valoa heijastava mica saa ihon hehkumaan.

Pitoisuudet jäävät tietenkin tämän hintaluokan tuotteessa suhteellisen pieniksi, mutta tämä voisi loistavasti korvata edullisen kosteusvoiteen ja olla tykki yhdistelmä kasvoöljyn kanssa. "Seerumi" imeytyy kutakuinkin välittömästi ja jättää iholle miellyttävän tunteen. Tuoksu muistuttaa Avrilin puhdistusöljyn sitruksista tuoksua, eikä pompi vahvasti esille.

Näin edullinen seerumi on suoranainen ihme ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen pieniä lisäkierroksia tuomaan. Varsinaista kosteutta se ei hirveästi iholle tuo, mutta kosteuttavana seerumina tätä ei markkinoidakaan - hehku on se juttu!


Näitä en lisää varsinaiksi vaihtoehdoiksi, sillä ne rikkovat omat sääntöni tälle postaukselle, mutta näin tiskin alta menköön: edullisin oikeasti pätevä tehokosteuttava seerumi, sitä kaipaavalle on jenkeistä tuleva Luén hyaluronihapposeerumi (19,90€) tai vain pikkaisen kalliimpi kotimainen superhyvä Murumurun C-vitamiiniseerumi (24,80€). Murumurusta voit lukea lisää tästä postauksesta ja Luésta puolestaan tästä postauksesta. Jos ihosi on oikein janoinen, kuten omani, sijoittaisin näihin seerumeihin, sen sijaan että kipuilisin pintakuivuuden kanssa.




K A S V O V O I D E

Avril rauhoittava päivävoide - 12,90€

Edullisilla kosteusvoiteilla on toisinaan aika huono maine, mutta Avrilin kosteusvoiteet ovat poikkeuksellisia hinta-laatusuhteeltaan. Valitsin itselleni kevyeksi päivävoiteeksi kokeiluun Avrilin rauhoittavan kasvovoiteen, jonka sisältö on niin paljon muuta, kuin vettä ja koostumusta parantavia ainesosia, vaikka hinta on huokea. Sisällön kärjessä komeilee ikisuosikkini rauhoittava ja punoitusta hillitsevä mesiangervo, jota täydentävät kosteuttavat glyseriini ja sodium PCA, herkkää ihoa rauhoittava kamomillasaunio, kevyt ja ravitseva aprikoosinsiemenöljy sekä kosteuden haihtumista tehokkaasti estävää sheavoita.

Täytyy sanoa, että tuoksultaan tämä on hyvin tyypillinen avrilmainen, hieman keinotekoisen pistävä eikä suurin suosikkini, mutta imeytyvyytensä ja jälkeensä jättämän samettisen lopputuloksen ansiosta tuoksu annettakoon anteeksi. Voide on hyvin kevyt, joten tämä sopii hyvin käytettäväksi meikin alla ja itse lisäisin joukkoon näin talvisäillä vielä pari tippaa kasvoöljyä.



Hieman enemmän potkua tarvitsevalle iholle valitsisin Mossan syväkosteuttavan päivävoiteen. Voide on todella kevyt ja imeytyy hetkessä, ja sisältää Avriliin verrattuna kattavamman valikoiman erilaisia aktiivisia marjauutteita ja kasviöljyjä, jotka ravitsevat ja kirkastavat ihoa. Mossan Vitamin Cocktail sarjan voide sisältää lisäksi tehokkaasti kosteutta ihoon sitovaa hyaluronihappoa, joka ylläpitää pidempään ihon hyvää kosteustasapainoa. Tämäkin päivävoide on äärimmäisen kevyt ja saattaa kuivaihoisella vaatia vielä tässä vaiheessa vuotta pari tippaa kasvoöljyä sekaansa. Toimii loistavasti meikin alla!

Tässä voiteessa on Mossalle tyypilliseen tapaan varsin voimakas tuoksu, joka on aluksi marjaisan sitruksinen, mutta muuttuu pian pehmeän vaniljaiseksi. Tämä kannattaa huomioida, jos on tuoksuherkkä.



Näiden kahden voimakkaasti tuoksuvien voiteiden lisäksi minun on pakko vinkata vielä yksi tuoksuton vaihtoehto teille, jotka ette tuoksuja kestä. Edullisen hintaluokan miedon tuoksuisten voiteiden joukossa ei ole tunkua, mutta hyvä perusvoide kasvoille on Urtekramin No Perfume sarjan päivävoide. Sen kosteusteho perustuu lähinnä kasviöljyihin, jotka estävät kosteutta haihtumasta, joten tämä vaatii ehdottomasti alleen hyvän kasvoveden!



Nyt täysin rehellisyyden nimissä, olisi silmänympärysvoide minulla ensimmäinen tuote, josta säästäisin tiukalla budjetilla, ja levittäisin sen sijaan muut (miedon tuoksuiset) ihonhoitotuotteet myös silmänalusille. Mutta, jos laittaisin itseni hetkeksi sellaisen henkilön kenkiin, jolle silmänympärysvoide on välttämättömyys, valitsisin ehdottomasti Murumurun silmänympärysvoiteen, jossa on edullisempien silmänympärysvoiteiden kategoriassa ehdottomasti monipuolisimmin ihoa hoitavat raaka-aineet.

Voiteen C-vitamiini kirkastaa ihoa ja tehostaa ihon kollageenisynteetsiä, tehden ihosta kimmoisamman ja häivyttäen juonteita. Juonteita täyttelee myös ihoon kosteutta sitova hyaluronihappo ja sodium PCA. Murumuruvoi puolestaan pitää ihon pehmeänä ja ravitsee ihoa, ja jo ylempää tuttu ruiskaunokki rauhoittaa ihoa. Murumurun silmänympärysvoiteen koostumus on suhteellisen kevyt ja helposti imeytyvä ja se on tuoksu yms komponenteiltaan riittävän mieto silmänympäryksille levitettäväksi. 





Ö L J Y

Avril avokadoöljy - 15,50€

Avrilin luomuöljyjä on tällä hetkellä saatavilla neljä ja ne ovat yksinkertaisuudessaan ehkä parasta mitä pienen budjetin luonnonkosmetiikalle on aikoihin tapahtunut. Okei, 15-21 euroa ei lähtökohtaisesti kuulosta mullistavalta, mutta näidenpä pakkauskoot ovat 100ml! Normaalisti olemme tottuneet siihen, että 30ml kasvoöljyt maksavat helposti 25-40e ja enemmänkin. Miettikääpä sitä. Öljyjä voi käyttää niin kasvoille kuin vartalolle ja hiuksiinkin, yksinään tai voiteita tehostamaan.

Edullisin Avrilin öljyistä on avokadoöljy, joka on runsaan ravitseva, vitamiinirikas ja pehmentävä öljy: erinomainen valinta kuivaihoiselle. Epäpuhtauksiin taipuvalle iholle parempia valintoja ovat  Avrilin kevyemmät tasapainoittava jojobaöljy ja ihoa uudistava arganöljy.

Tähän ei edes kaivata vaihtoehtoja. Nämä rökittävät kaikki muut vaihtoehdot 6-0.



Täytyy sanoa, että se muutaman vuoden takainen opiskelijaminä olisi niin tyytyväinen ja riemuissaan tämän nähdessään! Toivottavasti sinä siellä löysit täältä jotain hyviä tärppejä ja koit postauksen hyödylliseksi. Pienellä budjetilla luonnonkosmetiikkaviidakossa suunnistaminen ei ole helppoa, mutta täysin mahdollista. Eikä meistä ketään varmasti haittaa löytää oma luottotuote edullisen luonnonkosmetiikan joukosta, eihän?


Vinkkaa kommenttiboksiin omat budjettiystävälliset löytösi!
Löytyykö se minun listalta?



Osallistu keskusteluun

  1. Oletko tutustunut dermosilin nature sarjaan? Sieltä calluna kasvovoide on ollu mun luottotuote lähes siitä asti kun aloin luonnonkosmetiikkaan siirtyä pari vuotta sitten. Tuoksu aivan ihana mieto vaniljainen ja maksaa alle kympin. Nyt tämä oli kuitenkin korvattu uudella kasvovoiteella, jonka tilasin kokeiluun. Saa nähdä onko yhtä hyvä. En ole mikään inci expertti niin kiinnostaisi tietää kuuluuko näin edulliset tuotteet vähän siihen "höttö"-sarjaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidän Nature sarjaa en ole testannut! Kuullut kyllä ja minusta on aina hienoa, kun "isot tahot" tuovat markkinoille ekomman vaihtoehdon, joka on helposti saatavilla 😊

      Kyllähän se on ihan minimaalisissa hinnoissa selvä, että siellä on iso osa tuotteesta ihon kannalta "tyhjiä" ainesosia, mutta tärkeintä on siitä huolimatta se, miten tuote itsellä toimii. Jos se toimii kuten vanha suosikkisi niin sehän on vain upeaa! 😊 Kurkkasin incin ja siellä oli kyllä joukossa kivasti vitamiinirikkaita uutteita ja incin alkupäässä ihoa uudistava koivunmahla, ihan uteliaisuudella kokeilisin! Toki, kuten tässäkin postauksessa sanoin, on vaikuttavien ainesosien osuus pienempi, mutta kaikkien ihot ei vaadi ihmeitä ja voi hyvin vähemmällä!

      Poista
  2. Organic Shopin tuotteet ovat itsellä testissä tällä hetkellä ja täytyy sanoa, että olen ollut erittäin tyytyväinen. Itselläni on herkkä ja akneen taipuvainen iho ja on tässä vuosien mittaan tullut kokeiltua vaikka mitä. Nämä tuotteet ovat kuitenkin toimineet uskomattoman hyvin, eivätkä ole hinnalla pilattu. Kasvojenhoitotuotteista suosikkini ovat Organic apricot & mango -kuorinta ja Organic algae & sea mud -naamio. Kumpikin mainitsemani tuote taisi maksaa alle 4 euroa. Jälkimmäisen tuotteen pisteet nousivat kun sain vinkin kirjoituksestasi, ettei kannata antaa sen kuivahtaa iholle vaan pitää sen kosteana suihkupullon avulla! Pahin moka oman aknen kanssa taistellessa oli, kun lääkäriltä sain reseptillä vahvan voiteen, joka hävitti kyllä epäpuhtauksia jonkin verran, mutta sen lisäksi "poltti" naamani täysin. Sen jälkeen rupesin pohtimaan mitä myrkkyä olin kasvoilleni laittanut ja rupesin perehtymään enemmän luonnonkosmetiikkaan haluten pitää ihostani huolta mahdollisimman puhtailla tuotteilla jotka eivät vahingoittaisi ihon luonnollisia ominaisuuksia. Jatkossa aion kokeilla muidenkin merkkien luonnonkosmetiikkaa ja tekstistäsi sain monta hyvää vinkkiä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tuo apricot & mango tuoksuu varmasti taivaalliselta! Ihanaa kuulla että olet löytänyt niistä toimivat luottotuotteet 😊

      Hui, nuo aknevoiteet ovat tosiaan tujua tavaraa, mutta joskus kyllä tarpeen. Niiden jälkeen onkin hyvä ajatus siirtyä johonkin hellävaraisempaan, niin iho pääsee palautumaan 😊 Sulle voisi muuten toimia äärimmäisen hyvin Lovely Dayn kasvoöljy! Siitä löytyy täältäkin postauksia, jos laitat hakukenttään "skin rescue". Se on vähän arvokkaampi, mutta tosi hyvä ongelmaiholle!

      Toivottavasti löydät itsellesi toimivat tuotteet!

      Poista
  3. Iso kiitos tästä postauksesta! <3

    Tähän mennessä edullista luonnonkosmetiikkaa on tainnut suositella vain Katja Kokko satunnaisesti cheap n chic- osiossaan, mutta tällaisia tarvitaan ehdottomasti lisää. Työttömänä joutuu pihistelemään vaikka ei haluaisi ja kun hutiostoksiin ei ole varaa, on mahtavaa että jostain voi lukea suosituksia. :)

    Omat suosikkini Avrilin kasvovoide sekä puhdistusöljy täältä löytyivätkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos itsellesi, kun olet tullut tätä lukemaan ♥

      Ihan totta, oikein edullinen luonnonkosmetiikka jää usein luonnonkosmetiikka-blogeissa muiden tuotteiden varjoon. Luonnonkauniissa on aina pyritty ja pyrin jatkossakin pitämään tuotteiden hintatason järkevänä, eikä täällä itseasiassa koskaan käsitellä "luksustuotteita", vaan edullista ja keskihintaista kosmetiikkaa, joissa hinta-laatusuhde on kohdillaan. Tervetuloa siis lukemaan jatkossakin! :)

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.