26. elokuuta 2019

Safety Razor sheivailua - ei paluuta entiseen!


Tuote saatu testiin.
Kirjoituksessa käytetään mainoslinkkejä.




Tiedättekö ne asiat, joita jännittää aivan tolkuttomasti kokeilla, sitä jahkailee, miettii ja jänistää muutaman kerran. Ja kun sitten lopulta, kaiken sen vatvomisen jälkeen vihdoinkin uskaltaa, huomaa nauravansa ja ihmettelevänsä, miten ihmeessä sitä koskaan ajatteli, että tässä olisi jotain kummallista? Safety Razorin kokeilu on juuri tällainen asia. Eikä ensimmäisen kokeilun jälkeen ole enää paluuta.

On tässä vaiheessa enää varsin epätodennäköistä että et olisi kuullut näistä höylistä, mutta kerrataan silti. Kyseessä on lähes ikuisuuden kestävä, perinteinen metallinen partahöylä, joka on saanut ympäristötietoiset ihmiset ympäri maailman hullaantumaan. Siinä missä kaupan tavallisen partahöylän käyttäjä joutuu heittämään joko koko muovihöylän tai vaihtoterät säännöllisesti sekajätteeseen, ei Safety Razorin käytössä vaihdeta kuin itse kierrätyskelpoinen metalliterä, minimoiden jätteet olemattomiksi.

Miksi tämä on merkityksellistä? Koska ympäri maailman heitetään vuosittain pois kaksi miljardia kertakäyttöhöylää tai vaihtoterää. Se on aivan jumalattoman valtava ja järkyttävä lukumäärä, jossa ei kertakaikkiaan ole minkäänlaista tolkkua. Se pikkuinen roska, jonka kotona heität pois, on osa paljon, paljon suurempaa ongelmaa, joka onneksi on yksinkertaisesti ratkaistavissa vaikka heti.



Sain oman Safety Razorini testattavaksi keväällä ja mikä onni että sain, sillä olin monen muun tavoin miettinyt ja jännittänyt asiaa pitkään. Safety Razoreista puhuttaessa kuulee usein pelottavia termejä kuten avoterä, joka saa terveenkin itsesuojeluvaiston kilahtelemaan, eikä ensimmäinen ajatus luonnollisestikaan ole "Mahtavaa! Sen vien bikinirajalleni!". Ja siitähän Safety Razor -jännityksessä on kyse: voinko vahingossa viiltää ihoni rikki?

Kannustukseksi todettakoon, että valtaosa myytävistä Safety Razoreista on niin sanotusti puoliavonaisia, eikä mitään vahinkoa pääse tapahtumaan, kunhan ei suin päin sooloile ja huido menemään. Pitämällä höylää noin 45 asteen kulmassa, johon se asettuu luonnostaan mukavasti, ei iho altistu terille yhtään sen enempää kuin tavallisellakaan höylällä. Ja ajojälki, se on aiiiivan toista luokkaa, kuin noilla pilipalihöylillä! Skarppi terä ja ajojälki on myös iholle hellempää, joka ei ärsyynny kuten huonolla terällä ihoa raapiessa.

Täytyy sanoa, että koen Safety Razorilla sheivaamisen tämän vuoksi jopa miellyttäväksi. Jos haluaa päästä mahdollisimman pienellä jätemäärällä, kannattaa ihokarvojen ajoon ottaa avuksi Flow kosmetiikan sheivaussaippua. Itse olen käyttänyt tähän tarkoitukseen vuosikaudet mitä tahansa saatavilla olevaa öljyä, jolloin terän saa kulkemaan täysin kitkatta ihon pintaa pitkin. Tällä hetkellä olen erityisen tykästynyt Avrilin emulgoituvan puhdistusöljyn käyttöön; kuivaan ihon, levitän iholle ohuesti öljyä, jonka jäämät huuhtoutuvat sekunneissa iholta ja höylästä, kun nejälleen kastelen.





Terää vaihtaessa ja puhdistaessa, kierretään höylän kahva irti, jolloin pään metalliosat irtoavat toisistaan ja niiden väliin pingotettu terä vapautuu. Terän vaihto on naurettavan helppoa, eikä sitäkään ole mitään syytä jännittää. Höylää voi halutessaan pitää kädessä pyyhe välissä ja itse vaihtoterän lyhyet päät ovat tylpät. Vanha terä heitetään metallinkierrätykseen ja uusi terä sujautetaan paikoilleen.

Oma kokemukseni on, että nämä vaihtoterät pysyvät jopa moniteräisiä muovikehikko-teriä pitempään terävinä, sillä Safety Razorin terä on helpompi puhdistaa, mikä pidentää käyttöikää. Vaihtoväli riippuu täysin omista sheivaustottumuksista, aikaväleistä ja oman karvan laadusta. Minulla yksi terä kestää leikiten pari-kolmekin kuukautta.




Minulla ja miehelläni on molemmilla omat mustat Slammer Gear Safety Razorit, jotka ovat meidän silmään ajattomat ja tyylikkäät. Neitimäisempään tyyliin istunee paremmin vaaleanpunainen Geisha Shaver. Kaikkiin Safety Razoreihin istuu samat vaihtoterät, jotka maksavat noin euron kappale. Ainakin House of Organicilla Safety Razor -paketteihin (24,90€) kuuluu myös paketillinen vaihtoteriä.

Siispä, jos olet minun tavoin jännittänyt höylän vaihtamista tähän moninkerroin ekologisempaan vaihtoehtoon - vaihda! Turhaan jahkailet ja jännität!




SEURAA LUONNONKAUNISTA
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun

  1. Voi mä niin haluaisin uskaltaa vaihtaa johonkin tällaiseen shaveriin! Mua vaan pelottaa, kuten varmaan montaa muutakin, että saan suunnilleen jalan katkaistua sen kanssa, puhumattakaan yksityisempien alueiden sheivaamisesta. Ehkä jonakin päivänä rohkaistun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄ TIEDÄN! Mullakin oli mielikuvitus kehittänyt vaikka minkälaisia dramaattisia skenarioita, mutta nyt kun tuota on käyttänyt, tajuaa miten absurdia se on 😄 Ei tällasella puoliavonaisella voi saada pahaa jälkeä aikaan! Rohkeasti vaan 😘

      Poista
  2. Kannattaa muuten hankkia noihin teriä miesten parranajoon keskittyvistä kaupoista. Hinnat ainakin ovat halvemmat: jopa 7e/20kpl. Ja höyliäkin löytyy "miesten" valikoimista vaikka minkä näköisiä. Esim. täältä https://www.trendhim.fi/parranajo/partahoylat-c.html :)

    VastaaPoista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.