3. lokakuuta 2019

Miksi hyviä hetkiä kannattaa vaalia




Kun hiljattain istuin kirjastossa, luin humoristisen letkautuksen, jonka ystäväni oli lähettänyt ystäväporukkamme ryhmäkeskusteluun. Hymähdin ääneen ja jouduin tietoisesti rauhoittelemaan itseäni, ettei tarpeeni hymähtää vitsille vielä kerran olisi voittanut tarvettani olla ärsyttämättä edessäni istuvaa sanomalehteensä keskittynyttä herrasmiestä. Samalla huomasin miten hauskaa minulla oli, ja miten hauskuus vain lisääntyi, kun otin siitä mielessäni kaiken irti.

Joskus se käy kuin itsestään tuo ”savoring”, positiivisten kokemusten vaaliminen. En tiedä, onko käsitteen suomenkielisestä nimityksestä olemassa jonkinlainen yhteisymmärrys, mutta käytän tässä tekstissä ainakin psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen suosimaa ”vaalimista”. Vaalimisella tarkoitetaan yksinkertaisesti pyrkimystä olla läsnä positiivisissa kokemuksissa, nauttia niistä ja kasvattaa niitä.

Tutkimus on osoittanut vaalimisen lisäävän onnellisuutta. Esimerkiksi, yli 55-vuotiaiden keskuudessa ne, jotka vaalivat positiivisia kokemuksiaan, kokivat olonsa onnellisemmaksi kuin ne, jotka eivät toimineet samoin. Positiivisia kokemuksiaan vaalivat kokivat olonsa onnelliseksi riippumatta omasta fyysisestä terveydentilastaan. Sen sijaan fyysinen terveydentila vaikutti merkittävästi onnellisuuden kokemiseen niillä, jotka eivät vaalineet positiivisia kokemuksiaan.

Tavallinen väärinymmärrys on sekoittaa vaaliminen ja tietoinen hyväksyvä läsnäolo eli ”mindfulness” keskenään, sillä molemmat kuvailevat eräänlaista nykyhetken aistimista. Tietoisessa hyväksyvässä läsnäolossa ei kuitenkaan ole kyse mielekkäisiin tuntemuksiin tarttumisesta, kuten vaalimisessa. Mindfulnessissa tavoite on aika lailla päinvastainen: kaikenlaisten tuntemusten havainnointi ja hyväksymiseen ilman, että antaa yksittäisen kokemuksen viedä mukanaan.

Lue aikaisempi kirjoitukseni tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta täältä.



Vaalia voi esimerkiksi muistoja kesän ensimmäisen piknikin rentoudesta, sen
myötä herännyttä kutkusta tulevasta kesästä, sekä tietysti koko mennyttä kesää!


Jokainen meistä osaa vaalia hyviä hetkiä, mutta joillekin vaaliminen on luontevampaa kuin toisille. Harjoitus tekee kuitenkin tässäkin lajissa mestarin. Kokeile esimerkiksi näitä!


Kolme tapaa aloittaa vaaliminen:

1  Vaali mennyttä. Palauta mieleesi hyvä muisto esimerkiksi tältä päivältä, viime viikonlopulta, kesältä tai lomareissulta. Pyri palauttamaan muisto mieleesi kaikkine aistimuksineen. Pohdi kenen kanssa ja missä muistosi loit. Miltä ympärilläsi näytti, kuulosti ja tuoksui? Mitä tunsit fyysisesti? Entä psyykkisesti? Nauti aistimuksista ja tunteista, jotka muistosi tuo tullessaan, ja anna niiden viedä mukanaan. Anna muistosi viipyä ja sitten vaimeta omassa tahdissaan. Ota tavaksesi nauttia hyvistä muistoista aina, kun ne juolahtavat mieleesi esimerkiksi valokuvan tai keskustelun ansiosta.


2  Vaali nykyhetkeä. Pyri huomaamaan arjessasi yhä enemmän hyvää ja nauttimaan siitä. Jos tämä ei tunnu sinusta luontevalta voit aloittaa siitä, että palautat joka ilta mieleesi kolme hyvää hetkeä kuluneelta päivältä. Tunnetko niistä kiitollisuutta? Tulet huomaamaan, että alat havaita yhä useampia hyviä hetkiä, jo niiden tapahtuessa. Kun olet päässyt tähän, yritä viipyä hetkissä mahdollisimman pitkään. Lausu hyvä olo, hyvin tehty työ, maukas ruoka tai piristävä syyspakkanen ääneen. Saman tien. Tunne hymysi ja naurusi koko kehollasi. Pohdi, mitkä sanat kuvailisivat kokemustasi parhaiten. Oletko iloinen, odottavainen, toiveikas, ihastunut, innoissasi, kiitollinen tai jotain vielä kuvaavampaa?

Lue lisää kiitollisuudesta ja sen kokemisesta täältä.


3  Vaali tulevaa. Odottavan pitkästä ajasta kannattaa ottaa kaikki irti. Tuplaa tulevat nautintosi nauttimalla niistä jo etukäteen. Fiilistele lomakohdetta, suunnittele millä ruoalla aiot mökkireissun kruunata, tutustu illan elokuvan teasereihin ja trailereihin ja kun hetki viimein koittaa, olet valmis. Haaveilun on havaittu lisäävän onnellisuuttamme, joten anna tulevaisuudensuunnitelmien valloittaa päiväunesi.



Tuleeko sinulla mieleen hetkeä, josta olet
osannut nauttia erityisen paljon ja pitkään?



PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun

  1. Olen "opiskellut" teoreettisesti tätä vaalimista viime aikoina. Tai oikeastaan sitä 'savoring'ia, koska tän vaalimistermin löysin just vasta Ojaselta - ja tästä tekstistä. Lähdin etsimään tietoa tästä lähinnä pikaisesti lähestyvän vanhuuden takia. Lähipiirissä on muutamia vanhuksia, joiden on ollut tosi vaikea ja haikea ja masentavaa luopua entisestä, ja luopumistahan vanhuus suurimmaksi osaksi on. En haluaisi itse vanhempana kokea samaa, vaan pysyä yhtä iloisena ja tyytyväisenä kuin nyt. Siksi olen lukenut kaikkea sillä silmällä, että voisin säilyttää iloni. Törmäsin moniin tutkimuksiin, joiden mukaan muistelu voi olla vanhustyössä positiivisia mielialoja ylläpitävää. Iloisten mutta myös vaikeidenkin asioiden muistelu, silloin kun vaikeita asioita katsotaan siitä näkökulmasta, että muistellaan, miten vaikeuksistakin selvittiin.

    Itse olen nähnyt tärkeäksi peruskysymykseksi ajatuksen ajasta. Jossain vaiheessa keski-ikää ihminen yleensä rupeaa ajattelemaan, että aika kuluu, päivät loppuvat - apua! Lapsi ei näin ajattele, vaan hän ajattelee, että SAA joka päivä lisää päiviä, ikää ja aikaa. Olen tietoisesti pyrkinyt muuttamaan ajatuksiani takaisin tähän suuntaan. Ei niin, että olisin syntyessäni saanut täyden korillisen päiviä, joista joka ilta olen antanut yhden pois - ja nyt jo pohja häämöttää. Vaan niin, että syntyessäni olen saanut tyhjän korin, johon joka päivä saan uuden päivän. Nämä päivät ovat omistuksessani, ne eivät enää katoa mihinkään, vaan kaikki tapahtunut on muuttumattomana tallessa korissani. Voin ottaa sieltä katseltavaksi ja ihailtavaksi menneitä päiviä milloin haluan.

    No, miten tämä liittyy sitten vaalimiseen? Siten että hyviä hetkiä pitää nuorena vaalia, että vanhana on, mitä ihastellen muistella. Kaikkien nuorten pitäisi vaalia hyviä hetkiään!! Vanhuus tulee ennen kuin huomaattekaan. Olen iloisena havainnut, että suurinta osaa vaalimisohjeista olen noudattanut ihan luonnostaan kautta elämäni. Olen aina nauttinut ihan hirveästi erilaisten juhlien ja joulun odotuksesta. Olen sanonut (rasittavuuteen saakka) ääneen, miten paljon nautin. Olen ihan konkreettisesti hyppinyt ilosta aina silloin tällöin vielä nyt vanhanakin. Olen ottanut sekä oikeita että mielikuvituskuvia ihanista tilanteista. Olen nauranut aina kun on mahdollista. Olen myös ajatellut kuolemaa joka päivä - juu, olen. Siis sillä ajatuksella, että tämä voi olla viimeinen päiväni: nyt nautin tästä täysillä. Olen myös ajatellut, millaista olisi, jos tämä arkinen asia olisi otettu pois minulta kokonaan ja nyt saisinkin sen takaisin: mikä ilo! Tietämättäni olen harrastanut savouringia, vaalimista. Olen tästä nyt hirveän innostunut! Olen tähänkin asti kyllä hokenut nuorille, että nauttikaa! Nyt haluaisin hokea vielä enemmän! Nauttikaa, että teillä on, mitä vanhana muistella. (Ja erityisesti haluan sanoa, että nauttikaa kauneudestanne! On kamalaa, kun nuoret, kauniit ihmiset ovat tyytymättömiä ulkonäköönsä silloin kun se on parhaimmillaan. Mitä kauheaa tuhlausta! Oli ihminen minkä näköinen tahansa, hän on nuorena kauneimmillaan. Ei ollenkaan pidä verrata itseä muihin, vaan ajatella omaa elämänkaartaan: nyt olen kauneimmillani, ihanaa! Kun vanhana on jo rupsahtanut, voi muistella, miten silloin nautin kropastani, kun se oli parhaimmilaan. Mutta eipä silti, nyt vanhakin pitää nauttia ulkonäöstään joka päivä, koska koskaan myöhemmin en enää ole näinkään nätti, huomenna olen näet vieläkin rupsahtaneempi!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kauniita ja viisaita ajatuksia! Minunkin oli ilo lukea näistä ja jaan oivalluksesi täysin. Suorastaan rakastin tuota kori-metaforaa :) Kiitos minunkin puolestani siis tästä ♥ Stefania tulee varmasti vielä vastaamaan itsekin!

      Poista
  2. Hei,
    pahoittelen myöhäistä vastaustani, ja yhdyn sitten saman tien Ann-Christinen kommentteihin: tuon korin otan itse heti käyttöön työssäni! Ja mitä tulee kauneuteen olen miettinyt samoin: useasti itsestä otettu valokuva alkaa näyttää kauniilta vasta vuoden, kahden kuluttua, kun vihdoin osaa arvostaa mitä silloin oli (hyvinvoivat hiukset, kesäinen rusketus: aina tuntuu löytyvän jotain, joka oli silloin paremmin). Tämän tiedostaminen on muuttanut ainakin omaa suhtautumista ulkonäkööni.

    Viimeiseksi mieleeni juolahtaa Erik Erikssonin viimeinen kehitystehtävä, jossa ihminen pyrkii rakentamaan itsestään eheän minäkuvan, mutta epäonnistuessaan siinä, saattaa vaipua epätoivoon. Teoria onkin usein taustalla, kun puhutaan vanhusten kanssa muistelemisen hyödyistä. Nopean googlailun tuloksena esimerkiksi täältä: https://mielenihmeet.fi/8-kehityksen-vaihetta-erik-eriksonin-mukaan/ löytyy lyhyt suomenkielinen selostus aiheesta, jos haluat tutustua siihen paremmin!

    Kiitos vielä kommentistasi ja paljon kaikkea hyvää vaalittavaa sinulle :)

    VastaaPoista

Nähdäänkö myös Instagramissa?

© Luonnonkaunis. Design by FCD.