Siitä on jo tovi, kun viimeksi tartuin isompaan viherkasvien uudelleen ruukutus -urakkaan. Siitä huolimatta pysähdyn edelleen säännöllisin väliajoin miettimään, miten paljon opetettavaa noilla kaikessa hiljaisuudessaan komeilevilla kasveilla voikaan meille olla. Minä nimittäin pidän symboliikasta ja metaforista, kuten ehkä saatoitkin jo arvata Jos mielemme olisi kuin musiikkia -julkaisun jäljeen.
Mutta takaisin viherkasvien pariin ja taannoiseen ruukutusoperaatioon, josta lopulta muodostuikin tuntien pohdiskelu elämän käänteistä, niin ennalta-arvaamattomista järkytyksistä kuin ilahduttavista yllätyksistä. Huomasin nimittäin, että viherkasvien kanssa menestymisessä ja epäonnistumisessa on enemmän yhtäläisyyksiä omien elämiemme eri osa-alueiden kanssa, kuin olisin äkkiseltään osannut arvata. Mitä enemmän mietin, sitä enemmän yhtäläisyyksiä keksin ja hämmästyn näiden viisauksien ulottuvuuksista. Tunnistatko sinä näitä tilanteita?
Olen jääräpäisyyttäni kantanut mukanani useampaa kasvia kodista toiseen, siitä huolimatta, etten ole saanut niitä voimaan hyvin. Vaikka olen tehnyt kaikkeni, kastellut, lannoittanut, huoltanut ja antanut olla, ovat nuo muutamat yksilöt näyttäneet kitukasvuisilta, suorastaan säälittäviltä. Olin kuvitellut vian olevan minun olemattomissa taidoissani, tietysti, kunnes ne pääsivät jälleen uuteen kotiin, uuteen ympäristöön ja olosuhteisiin - jolloin vau - nuo päättivät ykskaks pyrähtää, kasvaa kokoa ja puskea uutta kirkkaan vihreää lehteä ennennäkemättömällä tavalla. Joskus nimittäin on niin, että oma tahto, motivaatio ja panostus ei riitä, vaan tarvitaan myös oikea aika ja paikka, jotta kukoistaminen voi päästä alulleen. Vika ei ehkä olekaan itsessä, eikä kyse ole siitä, että tekisi jotain väärin tai riittämättömästi. Oikean hetken tullen, tapahtuu kaikki tuo vaivattomasti.
Välillä saattaa myös käydä päinvastoin; sitä kaunista, loistossaan ollutta kasvia käy pikkaisen tökkäisemässä, jolloin useampi lehti irtoaa tuosta noin vaan. Sen juuristo olikin päässyt liian märäksi ja mädäksi, eikä vaihtoehdoksi jää kuin katsoa vierestä, miten loputkin kasvista murtuu palasiksi. Koskemattomana se olisi varmasti pysynyt kasassa vielä pitkään, mutta sama kohtalo oli väistämättä edessä ennemmin tai myöhemmin. Emme vain pysty näkemään kaikkea sitä, mitä pinnan alla tapahtuu, emmekä ennakoimaan kaikkea tulevaa.
Toisinaan on käynyt myös niin, että olen seurannut pitkään kasvin harvenemista ja asteittaista kuihtumista huoneen poikki, kunnes olen mennyt lähemmäs ja katsonut kasvia valoisan ikkunan puolelta. Näkökulmaa vaihtamalla olenkin saanut hämmästyä ja havaita, miten kasvi onkin rehottanut muhkeana, voiden paremmin kuin hyvin. Aiemmin katsoin sitä vain "väärästä suunnasta".
Puhumattakaan tästä klassikosta, siitä surullisen nuupahtaneesta raukasta, josta et usko enää ikinä tulevan mitään, mutta joka onkin virkonut entiseen loistoonsa, saadessaan kunnon lorauksen vettä ja ravinteita. The grass is green where you water it - tiedäthän, ja vaikka ensin näyttäisikin aika toivottomalta, voi yritys kannattaa.
Joskus sinnikkäimmätkään pelastustoimet eivät kuitenkaan riitä ja kasvi on päässyt niin huonoon kuntoon, että sen on annettava mennä. Harva asia kestää ikuisesti. Mutta jos oikein tarkkaan katsoo, läheltä ja sillä silmällä, saattaa joukosta löytyä muutama pistokkaaksi soveltuva uusi alku. Jos näihin tarttuu ja päättää antaa mahdollisuuden, pitää niistä hyvää huolta ja antaa niille aikaansa, saattaa jotain uutta alkaa kasvaa.
Loppujen lopuksi, on täysin mahdoton tietää, miten minkäkin kasvin kohdalla käy. Riittääkö omat taidot, onko olosuhteet oikeat? Kestääkö ne arjen tuulet ja tuiskeet, tai ne kaudet, kun huolenpito unohtuu tyystiin. Osa selviää pitkiäkin aikoja omissa oloissaan varastoimalla aiemmin saamaansa vettä lehtiinsä, kun taas toinen on äärimmäisen herkkä vaihteluille. Yhden viherpeukalon käsissä pyörivät vaivatta lukuisat kasvi- ja multalajikkeet, kausiravinteet ja huoltotekniikat, osa muistaa juuri ja juuri satunnaiset kastelut. Parhaamme teemme, mutta ainoa varma on, että kasvisto pysyy jatkuvassa muutoksessa. Lopulta jäljelle jää se kaikki, mikä kunkin tyyliin ja kotiolosuhteisiin istuu ja menestyy, kasvaen vaivatta, kauniina valoa kohti. Ehkä se onkin se mielenkiintoisin osuus?
Puhutteleeko viherkasvimetaforat sinua?
Keksitkö lisää vertauskuvia? Mitä sinä olet oppinut?
Osallistu keskusteluun!