11. helmikuuta 2020

Yksi C-Caf parilla boosterilla kiitos!

Kaupallisessa yhteistyössä TwistBe
Julkaisussa käytetään mainoslinkkejä



Brittimerkki BYBI Beautyn maailmanvalloitusta seuranneiden pitkäaikainen odotus palkittiin vihdoinkin, heidän lanseerattuaan ensimmäisen kasvovoiteensa, leikkisästi nimetyn C-Caf Day Creamin. BYBI:lle tuttuun tapaan, on C-Caf päivävoide jälleen rohkeasti koostettujen, huikeiden vaikuttavien aineiden räjähdys, joka jättää kilpailijat nuolemaan näppejään.

Kikkailien tuotenimitysten ja räikeiden sokeriruoko- & lasipakkausten lisäksi BYBI Beauty on tunnettu kauttaaltaan heidän toimintaansa leimaavasta uudisajattelusta, sekä rohkeasta alan haastamisesta. Tämä näkyy aina tarkasta ja uskaliaasta raaka-aineiden valinnasta hulvattomaan ja vaikeita asioita ymmärrettävään muotoon esittävään viestintään asti. Mieletön esimerkki BYBI:n uudisajattelusta on heillä Briteissä toimiva lasipullopakkausten palautus ja uusiokäyttö -konsepti, jossa he vastaanottavat tyhjäksi käytetyt pakkaukset, ja steriloivat ne uudellen täytettäviksi.

Kokonaisuus yksinkertaisesti toimii, ja BYBI:stä on vain muutamassa vuodessa kasvattanut suosiotaan tasolle, jonka eteen moni muu brändi on ahkeroinut vuosikymmeniä. Jos BYBI brändinä kiinnostaa, kannattaa ottaa heidän IG-tili seurantaan ja ottaa kuunteluun vähintäänkin TwistBen Kaikki ihonhoidosta -podcastin jakso, jossa BYBI:n nuoret perustajat Dominika ja Elsie vierailivat.

Mutta ennen kuin karkaat BYBI:n herkulliseen maailmaan, kurkataa, mistä kohutussa C-Cafissa oikeataan on kyse!




C-vitamiinin ja kofeiinin mukaan nimetty C-Caf flirttailee maailmalla tunnettujen kofeiinittomien kahvijuomien "Decaf"-nimitykselle, näyttäen, millainen vitamiini- ja aktiiviainerikas drinksu tarjoaa todellisen energisen aamun aloituksen. Siinä missä olemme ehkä tottuneet erottelemaan päivä- ja yövoiteet pitkälti koostumuksen keveyden ja runsauden mukaan, on C-Caf suunniteltu paitsi tarjoamaan ihanteellisen pohjan meikille, myös aamuihon herättämisen ja päivään valmistautumisen näkökulmasta.

C-Cafin ainesosaluettelo on todella vaikuttavaa luettavaa ja alusta loppuun täyttä asiaa. Ennen kaikkea huomio kiinnittyy lukuisiin niin trendikkäisiin kuin poikkeuksellisiin hittiraaka-aineisiin, joiden yhdistelmä on suorastaan häikäisevä (tässä niistä muutama):


Appelsiininkukkavesi - ihon ärsytystä ja tulehdustiloja rauhoittava, ja sen myötä punoitusta vähentävä aineosia, toimii C-Cafin pohjana.

Kakadu luumu - maailman C-vitamiinipitoisin aineosa, joka kirkastaa ja rauhoittaa ihoa, vähentää turvotusta ja on tehokas ainesosa sieni- ja akneinfektioita vastaan.

Matcha - vahva antioksidantti, joka suojaa ihoa ympäristön haittatekijöiltä, kuten ilmansaasteilta ja auringon säteilyltä.

Kofeiini - stimuloi ihoa luontaisesti, tehostaa aineenvaihduntaa ja vähentää turvostusta.

Probiootit - tukevat ihoa suojaavaa ja sen tasapainoa ylläpitävää mikrobiomia ja sen kautta ihon luontaista toimintakykyä. Erityisen hyödyllinen erilaisten iho-ongelmien hoidossa.

Granaattiomenauute - C-vitamiinirikas uute, joka kirkastaa, pehmentää ja rauhoittaa ihoa.

Kurkunsiemenöljy - suojaa, rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa.

Skvalaani - äärimmäisen kevyt ja nopeasti ihoon imeytyvä, ihoa tukkimaton ja tehokkaasti kosteuttava kirkas öljy.


C-Caf onkin yksinään käytettynä ihoa tehokkaasti kirkastava, turvotusta laskeva, sekä kosteuttava ja sisältää lisäksi runsaan määrän ihoa suojaavia antioksidantteja. Näin kasvojen aamupöhötyksen korvaakin kaunis heleys ja läpi päivän kestävä suoja ulkoisilta tekijöiltä. Voide itsessään on ihoa tukkimaton, koostumukseltaan yllättävän runsas emulsio, mutta täydellisesti ihoon imeytyvä kiitos kevyiden aineosien, johon hetkellistä jämäkkyyttä tuo esteröity shea voi.

Voide jättää iholle melkein kuin primeroidun samettisen pinnan, kunnes se lopulta imeytyy ihoon kokonaan, sopien loistavasti esimerkiksi mineraalimeikkien kanssa käytettäväksi. Voiteessa on yllättävän voimakkaasti tuoksuva, uskoakseni appelsiininkukkaisveden ja kakadu luumun tuoksu, joka pysyy iholla yllättävän pitkään (erityisen hajusteherkille tiedoksi). Tuoksu on omaan nenääni oikein miellyttävä, vaikka herkkä tuoksuille olenkin, muistuttaen jostain lapsuuden luumuhillotäytteisestä kovakuorisesta karkista, jonka olin jo ehtinyt unohtaa.

Pakkauskoko on reilu, 60ml, eli tuplat moneen muuhun verrattuna, mikä selittää oitis myös hinnan 37,90€.






C-Cafin voikin sanoa soveltuvan kaikenlaisille ihotyypeille aamukäyttöön, mutta myös luovan oivan pohjan räätälöidylle ihonhoidolle. Oman ihonhoitorutiinin räätälöintiin täydelliset puitteet tarjoavat odotusti BYBI:n öljyboosterit, jotka ovat ihastuttaneet ja hämmästyttäneet meitä jo parin vuoden ajan. Boosterit ovat olleet loistava lisä ihonhoitorutiinin jo aiemmin, mutta näin BYBI:n valikoiman kannalta, voi nyt todella nähdä, miten palaset ovat vihdoin loksahtaneet paikoilleen.

BYBI:n boosterit on nimensä mukaisesti kehitetty buustaamaan valitsemaansa kasvovoidetta/-öljyä, tarvitsemillasi ominaisuuksilla. Erityistä BYBI:n boostereissa on, että ne ovat 100% täyttä tavaraa ja vieläpä laadukkaita sellaisia. Siksi vain pari tippaa valitsemaasi Boosteria riittää tuomaan haluamasi hyödyt iholle.

Boostereita löytyy kaiken kaikkiaan viisi: kylmäpuristetuista mehuteollisuuden ylijäämäsiemenistä valmistetut Blueberry Booster ja Strawberry Booster, hamppuöljypohjainen CBD Booster, kylmäpuristettu Buriti Booster, sekä jymymenestykseksi osoittaunut luonnollisen, sivuvaikutuksettoman vaihtoehdon retinolille tarjoava Bakuchiol Booster, sekä näitä yhdistävä Booster Barrel -setti.





Kaikista Boostereista omia ehdottomia suosikkejani kuivalle, herkälle ja herkästi tukkeutuvalle iholleni ovat viime vuosina ovat olleet Strawberry, Blueberry sekä CBD Boosterit, joista viimeinen löytyy myös Parhaat kautta aikojen: kasvoille -listaltani.

Kivointa Boostereissa onkin juuri se, että niitä voi sekoitella keskenään lukuisiksi erilaisiksi yhdistelmiksi, erityisesti yhdessä C-Caf kasvovoiteen kanssa. Kokosin teille tästä esimerkiksi muutaman setin makupalaksi - näetkö, miten eri yhdistelmät luovat aivan uudenlaisia kokonaisuuksia?


Rakkautta herkälle ja kuivalle iholle:

Kuivalle ja herkälle iholle C-Caf voiteen saa muokattua runsaaksi, helliväksi ja rauhoittavaksi lisäämällä joukkoon tipan tai pari niin Strawberry kuin CBD Boosteria.

Suloisen aidon mansikkaisen tuoksuisen mansikkabuusterin öljy on mehuteollisuuden ylijäämäsiemenistää kylmäpuristettua 100% mansikansiemenöljyä, joka sisältää todella korkean pitoisuuden hyviä kuivan ihon tarvitsemia rasvahappoja ja vitamiineja, jotka ravitsevat ja pehmentävät kuivaa ihoa. CBD Boosterissa puolestaan puhtaaseen hamppuöljyyn lisätty CBD on äärimmäisen rauhoittava aineosia, joka vähentää ihoärsytystä, punoitusta ja korjaa vaurioitunutta ihoa.


Kirkkautta samealle kaupunki-iholle:

Runsaasti suojaavia ja korjaavia antioksidantteja kaipaava kaupunki-iho ilahtuu puolestaan sekoituksesta, jossa jo itsessään antioksidanttinen ja kirkastava C-Caf nostetaan aivan uusiin sfääreihin kevyillä Blueberry ja Buriti Boostereilla. Tämä sekoitus on omiaan kirkastamaan kaupunkiolosuhteista kärsinyttä ihoa ja tuomaan siitä uupuvaa loistetta.

Blueberry Boosterin niin ikään mehuteollisuuden ylijäämäsiemenistä kylmäpuristetulla 100% mustikansiemenöljyllä on aivan uskomaton kyky suodattaa ihoakin vaurioittavaa ja ennenaikaisesti vanhentavaa sinivaloa, jolle altistumme sekä älylaitteiden näyttöjen ääressä että etenkin auringossa. Buriti Boosterin 100% buritiöljy onkin puolestaan uskomaton antioksidantti ja beta-karoteenipommi, joka korjaa ja suojaa ihoa haitallisilta ympäristötekijöiltä, kuten ilmansaasteilta ja UV-säteilyn vaikutuksilta (ei korvaa aurinkosuojaa - vaan pikemminkin tehostaa sitä!).


Hoivaa ikääntyvälle iholle:

C-Cafin suojaavat ja korjaavat ominaisuudet yhdistettynä uudistavaan Bakuchiol Boosteriin ja ravitsevaan sekä pehmentävään Strawberry Boosteriin luovat ihanteellisen tuen ikääntyvän ihon hoitoon.

Täysin syystä hypetetty Bakuchiol Boosterin Bakuchiol on tullut viime vuosina tunnetuksi sen luontaisista retinolin kaltaisista ihoa uudistavista ja mm. kollageenin tuotantoa stimuloivista vaikutuksista ilman retinolin tunnettuja haittavaikutuksia. Bakuchiol on itseasiassa niin jyty ainesosa, että sen 1% pitoisuus Boosterin skvaalaanipohjassa on riittävä määrä tuomaan iholle selkeitä vaikutuksia (lue vaikka asiakaskokemukset täältä). Ihoa tukkimaton oliiveista johdettu skvalaani tehostaa bakuchiolin imeytymistä, sekä kosteuttaa ja rauhoittaa samalla ihoa. Strawberry Boosteri tuo ikääntyvälle iholle samoja kosteuttavia ja ravitsevia hyötyjä kuin kuivalle ja herkälle iholle (lue lisää ylempää), joita ikääntymisen myötä herkästi kuivuva iho kipeästi tarvitsee.


Epäpuhtaan ihon pelastusrengas:

Ihoa tukkimamaton C-Caf sopii loistavasti myös epäpuhtaalle iholle, etenkin kevyiden ja ihoa tukkimattomien öljyboostereiden kanssa; rauhoittavan CBD-öljyn ja uudistavan Bakuchiolin yhdistelmä on osoittaunut valtavan suosituksi myös aknesta kärsivien ihojen hoidossa.

Äärimmäisen rauhoittava CBD on ei ole loistava raaka-aine vain herkän ja ärtyneen ihon hoidossa, vaan sen hyöty ulottuu myös tulehtuneen akneihon hoitoon. CBD rauhoittaa ja tasapainottaa epäpuhdasta ihoa yhdessä pohjaöljynä käytetyn ihoa tukkimattoman hamppuöljyn kanssa, joka on ihanteellinen öljy rasvoittuvalle ja herkälle iholle. Yllättävää kyllä, ovat monet saaneet apua akneensa Bakuchiol Boosterista, sen hellävaraisen koostumuksen, mutta tehokkaan ihoa uudistavien vaikutusten vuoksi. Näpyt, arvet ja ihon sävyn epätasaisuudet paraneminen nopeutuu merkittävästi. Annostele kuitenkin varovasti! Tippa tai kaksi riittää mainiosti tähän tarkoitukseen.




Oma mix & match -yhdistelmäni näyttää siltä, että aamuisin C-Caf kasvovoiteen sekaan sujahtaa tippa sekä herkkää ihoa rauhoittavaa CBD Boosteria että suojaavaa Blueberry Boosteria, kun taas iltaisin sekoitan reilulla kädellä yhteen kasvovettä, CBD Boosteria ja talvi-ihon kipeästi kaipaamaa Strawberry Boosteria. Määrät ja yhdistelmät saattavat tosin vaihdella päivien välillä, mutta sehän tässä on tarkoituskin!

Koko BYBI:n valikoiman löydät tietääkseni ainoana Suomessa TwistBen Helsingin myymälästä ja verkkokaupasta, jossa on nähtävillä lisäksi mm. Boostereiden asiakkailta saamat mielettömät tuotearvostelut.

Ja hei psst! Luonnonkauniin Instagram-tilillä alkaa pian arvonta, jossa voit voittaa haluamasi C-Caf + kaksi boosteria sisältävän setin. Nähdään siis siellä!


Joten kokeillaanpa leikkimielistä C-Caf-peliä!
Millä Boostereilla sinä tuunaisit oman C-Caf aamukahvisi?



PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.