3. maaliskuuta 2021

Vastuulliset talvivaatteet ja kerrastot

Kuvat ja teksti: Ida Tokola

Punaisen Norsun ja Savana Collectionin merinoleggin
sit saatu
Astrid Wildin Amelia-housut saatu
Julkaisu sisältää *mainoslinkkejä



Tänä vuonna Etelä-Suomessakin ollaan saatu nauttia ihanan lumisista ja kylmistä talvikeleistä. Pakkasen laskiessa reilusti -20 asteen alapuolelle moni onkin saattanut huomata tarvitsevansa järeämpiä talvivarusteita myös etelän talveen. Näin kävi minulle kun jouduin päivittämään vuosia vanhat talvitakkini ja kerrastoni uusiin, jotta pysyisin merenrantalenkeilläni lämpimänä.

Vastuullisia vaatteita ostaessa joutuu edelleen näkemään hieman enemmän vaivaa, kun ei voi vain marssia suureen tavarataloon, josta löytyisi kerralla kaikki tarvittava. Ekologisia ja eettisiä vaatteita shoppaillessa joutuu usein käyttämään aikaa kirpputoreilla kiertelyyn ja sopivien vaatteiden netistä etsimiseen. Siitä syntyi ajatus tehdä tämä julkaisu. Kokosimme tähän tekstiin tietoa vastuullisemmista talvivaatteista, jotta sinun ei tarvitsisi nähdä yhtä paljon vaivaa uusia vaatteita hankkiessasi.



Tarpeeksi paksu talvitakki


Tuulelta ja pakkaselta suojaava takki on yksi tärkeimmistä varusteista Suomen talvesta selviytymiseen.  Minimalistisesta ja ekologisesta vaatekaapista haaveileva tietysti yrittää parhaansa mukaan löytää mahdollisimman monikäyttöisen takin, mutta oikuttelevan säämme vuoksi eri lämpötiloille joutuu usein hankkimaan useita eri takkeja. 

Hyvin valittu takki voi kuitenkin palvella useampaa käyttötarkoitusta, ja takkikaupoilla kannattaakin miettiä, voisiko kyseistä takkia käyttää niin kaupungilla kuin ulkoillessakin. Monikäyttöisimpiä talvitakkeja ovat usein siistit untuva- ja parkatakit. Ohuet villakangastakit sen sijaan harvemmit sopivat kovilla pakkaskeleillä ulkoiluun, ellei niiden alle saa kerrostettua paksusti vaatetta.

Kirpputorit

Talvitakkeja kannattaa lähteä etsimään ensimmäisenä kirpputoreilta, sillä niitä on usein runsaasti tarjolla erilaisissa vintageliikkeissä sekä Fidoissa ja UFFeissa. Kirpputoreilla törmää usein Suomessa valmistettuihin vanhoihin vintagetakkeihin, jotka ovat uskomattoman laadukkaista materiaaleista valmistettuja, ja näin ollen kestäviä. Pidä siis silmäsi auki käytettyjen untuva- ja villakangastakkien varalta, sillä saatat löytää melkoisia helmiä!

Parkatakit

Mikäli takkia ei löydy käytettynä, takkietsinnät kannattaa kohdistaa vastuullista muotia myyviin liikkeisiin (Partioaitta, Nudge) tai verkkokauppoihin (*Weekendbee, IVALO, Weecos). Useat eettiset ja ekologiset merkit kuten Patagonia, R-Collection ja Fjällräven valmistavat parkamallisia takkeja. Parkatakit taitavat pysyä aina muodissa, sillä niitä tuntuu löytyvän ekomerkkien valikoimassa vuosi toisensa jälkeen.

Itse löysin lopulta omia kriteerejäni vastaavan takin ruotsalaiselta Fjällrävenilta. Koska etsin käyttööni tuulenpitävää ja erityisen lämmintä takkia, päädyin valitsemaan Singi Wool Padded -parkan. Singi on Fjällrävenin tuorempia kestävän kehityksen takkeja, jossa jokainen vaatteen yksityiskohta ja materiaalivalinta on tehty tarkoin. Materiaaleja ei ole valittu vain hyvien teknisten ominaisuuksien vuoksi, vaan myös vastuullisuusnäkökulma huomioiden.

Singissä on erityisen hienoa, että sen valmitukseen on käytetty kierrätysmateriaaleja. Ruotsissa on Suomen tavoin ongelma, että suurin osa paikallisesta lampaanvillasta hävitetään, koska sille ei ole tarpeeksi kysyntää. Fjällräven onkin alkanut pelastaa ruotsalaisten lammasfarmien ylijäämävillaa ja käyttämään sitä esimerkiksi Singi-takkien toppauksessa. Lammasfarmien toimintaa valvotaan, jotta lampaiden eettisestä kohtelusta voidaan varmistua. Muuten roskiin päätyvän villan pelastaminen on upea ele Fjällrävenilta, jonka toivottavasti myös muut vaate- ja tekstiilialan toimijat omaksuisivat tulevaisuudessa käyttöönsä.

Singin eettisesti valmistettu ja lämmin villavuori oli ehdottamasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi päädyin valitsemaan kyseisen takin. Käytössä takki on osoittautunut juuri niin lämpimäksi kuin osasin toivoa. Pakkasilla villa eristää lämpöä, mutta lauhemmilla keleillä se ei kuitenkaan hiosta. Vahattu, kierrätetystä polyesterista ja luomupuuvillasta valmistettu päällyskangas taas hylkii tuulta ja vettä, mikä on tärkeä lisäominaisuus meren rannalla asuvalle. Tämä takki sopii loistavasti talviulkoiluun, esimerkiksi lasketteluun, mutta kestää katsetta myös kaupunkitakkina.




Idan päällä Samujin pipo, Fjällrävenin Singi-takki sekä Astrid Wildin Minna-fleece ja Amelia-housut.

Untuvatakit

Untuvatakit ovat nousseet suureen suosioon viime vuosien aikana. Materiaalina untuvassa piilee kuitenkin paljon eettisiä ongelmia. Untuvatuotantoon liitetään usein hanhien huono kohtelu, sillä höyhenet nyhdetään joskus suoraan elävistä linnuista. Untuvaa syntyy myös hanhenmaksatuotannon sivutuotteena, mikä on tunnetusti hyvin julmaa ja turhaa kärsimystä hanhille aiheuttavaa. Tuotantoketjujen ollessa pitkiä, untuvan alkuperästä ja eettisyydestä on tällä hetkellä vaikeaa varmistua, vaikka osa valmistajista käyttääkin eettiseksi sertifioitua untuvaa.

Uutta untuvaa monin kerroin eettisempi ja ekologisempi valinta on kierrätetty untuva, jota saadaan mm. vanhoista untuvapeitoista ja tyynyistä. Tällaista kierrätysuntuvaa käyttää muun muassa Patagonia. Untuvatakkeja löytyy myös paljon käyttettynä. Mikäli haluat kuitenkin välttää untuvan ja muiden eläinperäisten materiaalien käyttöä kokonaan, kannattaa tsekata Save the Duck -merkki, joka valmistaa eläinystävällisiä, vegaanisia toppatakkeja kierrätyspolyesteristä.

Lue lisää: 2 x eettinen talvitakki kierrätetystä untuvasta

Suojaa ulkoiluhousuista


Tuulelta suojaavat ulkohousut ovat tarpeellinen varuste Suomen talvessa. Suurin valikoima vastuullisesti valmistettuja ulkoiluhousuja löytyy ehdottomasti kotimaisen *Weekendbee-verkkokaupan valikoimasta. Heidän sivuiltaan löytyy laajasti erilaisia toppa-, laskettelu- ja kuorihousuja mm. *Patagonialta, Picture Organicilta ja Vaudelta

Olen itse tänä talvena käyttänyt vanhojen toppahousujeni lisäksi ulkoilussa Astrid Wildilta saamiani Amelia-vaellushousuja. Astrid Wild on kauniita ulkoiluvaatteita valmistava suomalais-ruotsalainen yritys. Heidän mallistostaan löytyy muun muassa korkeavyötäröisiä ja hyvin istuvia ulkoiluhousuja, kuten nämä julkaisun kuvissa näkyvät Ameliat. Astrid Wildin vaellushousuissa ei ole vuoria, joten ne sopivat kovien pakkasten sijasta paremmin lauhemmalla talvikelillä ulkoiluun aluskerraston kanssa.





Lisää lämpöä välikerroksilla


Pakkaskeleillä kerrospukeutuminen on kaiken a ja o. Talvitakkia hankkiessa kannattaakin pitää mielessä, mahtuuko sen alle useampi kerros vaatteita. Väljyys talvivaatteissa on eduksi, sillä kerrosten väliin jäävä ilma toimii tehokkaana lämpöeristyksenä.

Villa on väli- ja aluskerrastoissa lyömätön materiaali, sillä lämmön lisäksi se imee itseensä kosteutta tuntumatta kuitenkaan märältä. Villankin kohdalla vastuullisin ja kestävin valinta on kierrätetty, joten kannattaa pitää silmät auki kirpputoreilla villapaitojen osalta. Laadukkaita, 100% villasta valmistettuja paitoja löytyy vintageliikkeistä runsaasti.

Kierrätysvillan käyttö vaateteollisuudessa on alkanut yleistyä viime vuosina. Esimerkiksi Astrid Wildin pörröinen Minna-villafleecetakkiin on valmistettu italialaisesta kierrätysvillasekoitteesta. Monipuolinen takki sopii kylmillä ilmoilla välikerrastoksi ja lämpimillä säillä päällystakiksi. Villaisia fleecetakkeja valmistaa Astrid Wildin lisäksi myös kotimainen Ruskovilla

Perinteisiä polyesterifleecejäkään ei kannata vieroksua, sillä nekin toimivat hyvänä lämpöeristyksenä kovilla pakkasilla. Älä siis turhaan heitä vanhoja hyviä fleecetakkejasi hukkaan, vain hankkiaksesi ekologisemman villafleecen niiden tilalle. Muista vain pestä polyesterifleecesi Guppyfriend-pesupussissa, jotta siitä ei irtoa mikromuovia vesistöihin. Uusia fleeceja hankkiessa taas kannattaa suosia kierrätettyä polyesteria. Esimerkiksi *Patagonia ja Picture Organic valmistavat ihania fleecetakkeja kierrätysmateriaaleista. 




Hengittävät aluskerrastot


Laadukas aluskerrasto on välttämätön hankinta erityisesti talviurheilijalle, joka hikoilee ulkona liikkuessaan. Aluskerraston tehtävänä on lämmittämisen lisäksi siirtää kosteutta pois iholta. Tämän vuoksi kannattaa kiinnittää erityistä huomita aluskerraston materiaalivalintaan.

Merinovilla aluskerraston materiaalina

Pehmeä merinovilla ei ole syyttä yksi aluskerrastojen suosittummista materiaaleista. Se siirtää tehokkaasti kosteutta pois iholta ja estää näin hien hajua aiheuttavien bakteerien kasvua. Villavaatteen raikastamiseen riittää usein vain tuuletus, jolloin sitä ei tarvitse pestä niin usein.

Sileä merinovillaneulos on miellyttävää päällä, eikä se kutita. Villa on erinomainen materiaali juuri urheilu- ja ulkoiluvaatteisiin sen hyvien lämmönsäätelyominaisuuksien vuoksi. Lämpimällä kelillä merinovillaneulos tuntuu viileältä iholla, kun taas kylmällä se lämmittää. Tämä perustuu kiharan merinovillakuidun muodostamiin mikroskooppisen pieniin ilmataskuihin.

Eläinperäisenä materiaalina merinovillan eettisyyteen on tärkeää kiinnittää huomiota. Tiedostava kuluttaja valitsee aina vähintäänkin mulesing-vapaata merinovillaa, mikä tarkoittaa sitä, ettei lampaille olla tehty kivuliasta mulesing-käsittelyä. Pelkkä sertifikaatti mulesing-vapaasta käsittelystä ei kuitenkaan välttämättä takaa lampaiden hyvää kohtelua. Suurin osa vaateteollisuuden käyttämästä merinovillasta tehotuotetaan Australiassa. Eettisyyden varmistamiseksi kannataakin yrittää valita aina mahdollisimman lähellä tuotettua merinovillaa ja vaatia valmistajilta todisteita eläinten hyvästä kohtelusta.



Idan päällä Kelin merinovillainen t-paita ja Punaisen Norsun merinolegginsit.


Merinovillaisia aluskerrastoja valmistavat useat, upeat kotimaiset vaatemerkit. Sain itse tänä talvena testiin turkulaisen Punaisen Norsun merinovillalegginsit, jotka on valmistettu merinovillakangasta myöten Suomessa. Punaisen Norsun merinolegginsit ovat miellyttävän pehmeää, mutta jämäkän ja laadukkaan tuntuista merinoneulosta. Legginsien malli on myös loistava, sillä vyötärönauha on oikeasti korkeavyötäröinen eli ulottuu napaan saakka. Tämä takaa sen, että ulkoillessa myös selkä pysyy lämpimänä.

Toiset tänä talvena testiin saamani merinolegginsit ovat kotimaisen Savana Collectionin valmistamat. Savana Collectionin vaatteet ovat niin ikään kotimaassa neulotusta merinovillakankaasta ommeltu. Legginsit kuuluvat Savana Collectionin pysyvään mallistoon, johon kuuluu myös muita kauniita arkivaatteita, kuten collegehousuja, -paitoja ja -mekkoja. Mernolegginseihin on tulossa kokotäydennystä lisää taas ensi syksynä.

Savana Collectionin legginseissä on leveä vyötäröresori, joka tuo korostaa kauniisti lantion aluetta. Vyötärön kuminauha auttaa pitämään housut ylhäällä liikkuessa. Legginsien merinoneulos on paksua ja kestävää, ja pitää jalat lämpimänä kovillakin pakkasilla. Punaisen Norsun legginseihin verrattuna Savanan housut ovat vähän lyhytlahkeisemmat, joten sopivat paremmin hieman lyhyemmille henkilöille. 

Merinovillaisia kerrastoja valmistavat myös kotimaiset Ruskovilla, KAIJA ja Keli sekä suomalais-ruotsalainen Astrid Wild. Valinnanvaraa alkaa siis olla hyvin!




Idan päällä kirppikseltä ostettu poolopaita ja Savana Collectionin merinovillaiset legginsit.

Muut aluskerrastomateriaalit

Aluskerrastoja voidaan valmistaa myös muista materiaaleista, kuten bambusta ja teknisistä keinokuiduista. Puuvillaa aluskerrastoihin ei yleisesti suositella, sillä puuvillan imemä kosteus ei haihdu kankaasta nopeasti, vaan jää pitkäksi aikaa märän tuntuiseksi. Talvella se voi siis tuntua kylmältä ihoa vasten.

Bambusta valmistetaan muiden puulajien tavoin sellupohjaista viskoosia ja lyocellia. Näistä lyocell (usein tavaramerkkisuojattu nimellä Tencel) on ekologisempi valinta, sillä sen valmistukseen käytetään vähemmän kemikaaleja. Bambukankaisia aluskerrastoja valmistaa esimerkiksi kotimainen Tam-Silk.

Tekniset keinokuidut sopivat myös hyvin aluskerrastomateriaaliksi. Materiaali siirtää hien iholta seuraavaan kerrokseen ja kuivuu nopeasti, joten keinokuituiset vaatteet toimivat hyvin urheilussa. Teknisistä materiaaleista vaatteita valmistaa muun muassa kotimainen *Népra. Osa Népran vaatteista on ekologisesta kierrätyspolyamidista valmistettuja.

Lue lisää: Vastuullisesti valmistetut urheiluvaatteet - Esittelyssä kolme kotimaista merkkiä





Lämpöä ja iloa pakkaspäiviisi!




Osallistu keskusteluun

  1. Suomessa valmistetut merinovillaiset valmistaa Svala of Finland, www.svala.com , kannattaa tsekata <3

    VastaaPoista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.