4. lokakuuta 2021

Kotimainen tuoksukivi diffuuserina

 Teksti ja kuvat: Ann-Christine Mäkelä
Tuotteet saatu: Sees Company



On suorastaan ihmeellistä, miten laajasti voimme vaikuttaa mieleen tuoksujen avulla. Eteeristen öljyjen hyödyntäminen esimerkiksi huonetuoksuna onkin helppo reitti tutustua aromaterpian maailmaan, ja käyttötavoista tuoksukivi on ehdottamasti helpoin käyttää.

Diffuuserit, eli haihduttajat, toimivat useimmiten sähköllä tai esimerkiksi kynttilän avulla tuoksua vapauttaen. Sähkökäyttöinen ja veden avulla eteeristä öljyä huoneilmaan haihduttava diffuuseri lisäksi kosteuttaa huoneilmaa ja onkin siksi oivallinen väline eteeristen öljyjen käyttöön. Vaan onpa kuitenkin niin, että sähköjohdot ja kynttilän käyttö auttamatta rajaavat tuoksujen käyttöä esimerkiksi paikan valinnan, sekä valvonnan tarpeen vuoksi. Myös puhdistuksen tarve on huomioitava.

Kotimainen keraaminen tuoksukivi, jollaisia mm. Sees Company valmistuttaa, kiertää edellä mainitut mutta-ominaisuudet, tehden tuoksukivestä ylivoimaisesti yksinkertaisimman, monipuolisimman ja helpoimman käyttää.





Tiputa tuoksukivelle haluaamasi eteeristä öljyä 3-5 tippaa ja aseta kivi mihin tahdot (kuitenkin pois lasten ja lemmikkien saatavilta). Tuoksukivi soveltuu käytettäväksi paitsi yleisissä oleskelutiloissa, myös kylpyhuoneessa, wc:ssä tai vaikkapa autossa. Eikä haittaa, vaikka tuoksukiven unohtaisi paikalleen; vahinkoa ei pääse sattumaan.

Tuoksukivi haihduttaa tuoksua muutaman tunnin ajan, jonka jälkeen voit lisätä kivelle uudet tipat eteeristä öljyä.



Kuvissa näet Sees Companyn tuoksukiven White. Jokainen käsin tehty keraaminen tuoksukivi on paitsi ainutlaatuinen, myös kaunis ja minimalistinen. Löydät sekä tämän, että sinisellä yksityiskohdalla viimeistellyn tuoksukiven Sees Companyn verkkokaupasta.


Mikä on sinulle mieleisin tapa käyttää eteerisiä öljyjä tai hyödyntää aromaterapiaa? Kiinnostaako aihe enemmän?


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU
FACEBOOK-RYHMÄ

Osallistu keskusteluun

  1. Kaunis kivi! Sekoittuvatko tuoksut, kun vaihtaa toiseen, esim. aamulla piristävää ja illalla rentouttavaa? Jääkö öljyistä tahroja kiveen, jolloin se alkaa näyttää ajansaatossa likaiselta? Jotkut öljythän (tai öljysekoitukset) ovat ruskehtavia. Miten puhdistus hoituu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavia kysymyksiä, kiitos kun kysyt! Itselläni kiveen ei ole jäänyt tahroja, mutta käytössä ei ole myöskään ollut voimakkaan sävyistä eteeristä öljyä. Tämän kanssa käyttäisin kuitenkin varuiksi 100% eteeristä öljyä, jossa ei ainakaan ole mitään pohjaöljyä mukana, joka jättäisi kiven öljyiseksi (tämä lähinnä huomiona, jos joku aloitteleva lukee kommentit). Tuoksun vapautuminen vähenee muutamassa tunnissa, mutta itse tuoksuherkkänä tunnen kyllä tuoksun vielä pitkään sen jälkeenkin, jos olen kiven lähellä. Jos minulla olisi tapana vaihdella tuoksua kesken päivän, käyttäisin todennäköisesti rinnakkain kahta kiveä, esim rauhoittavat ja virkistävät omille kivilleen. Mutta tämä on nyt aivan minun henkilökohtainen ajatus 😊 Nämähän on eri mallisiakin, niin varmasti erottaa kumpaa on käyttänyt mihinkin. Teoriassa uuden vahvemman tuoksun pitäisi kuitenkin peittää aiempi.

      Seesiltä kerrotaan, että heidän kivet on olleet käytössä noin vuoden, eikä kivi ole värjäytynyt mitenkään erityisemmin, sillä kivi haihduttaa eteeriset öljyt niin perusteellisesti. Puhdistusta ei suositella, sillä pintaa ei ole lasitettu, eikä siksi kestä pesua kuten lasitettu keramiikka.

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.