11. tammikuuta 2022

12 x vastuullinen urheiluvaatemerkki

Teksti ja kuvat: Ida Tokola
Kuvakollaasien kuvat merkkien omilta sivuilta




Liikunta on aina mukavampaa kun päällä ovat laadukkaat, urheilukäyttöön suunnitellut vaatteet. Mutta löytyykö markkinoilta jo ekologisia ja eettisiä urheiluvaatevalmistajia? Iloksemme voimme kertoa, että kyllä vain!

Vastuullisten urheiluvaatteiden valikoima kasvaa huimaa vauhtia. Vanhat alan pioneerit alkavat hyödyntää vaatteissaan yhä enenevissä määrin kierrätysmateriaaleja, ja uusia, innovatiivisesti ekologisia materiaaleja hyödyntäviä brändejä syntyy kuin sieniä sateella. Listasimme tähän julkaisuun kiinnostavimmat vastuulliset urheiluvaatemerkit tällä hetkellä. Toivottavasti jutusta on apua, kun seuraavan kerran tarvitset uusia vaatteita liikuntaharrastusta varten.



1  Lilja the Label


Lilja the Label on vuonna 2016 perustettu kotimainen vaatemerkki, jonka moni tuntee entuudestaan vastuullisten uimapukujen valmistajana. Merkki on hiljattain laajentanut valikoimaansa myös urheiluvaatteisiin. Liljan vaatteet erottuvat edukseen kauniin designinsa ansiosta: leikkaukset ovat ihanan leikkisiä, mutta tyylikkäitä, ja vaatteiden värimaailma herkullinen. Merkin vaatteet valmistetaan kierrätyspolyesteristä ja luomupuuvillasta eettisesti pienessä perheomisteisessa tehtaassa Balilla.

Saatavilla ko'oissa XS-XL.

Myynnissä: Lilja the Labelin oma verkkokauppa, Nudge, IVALO


Njálla


Njálla on kotimainen joogavaatteisiin erikoistunut merkki. Njálla tunnetaan erityisesti monivärisistä joogalengginseistään, mutta saatavilla on myös yksivärisiä malleja. Njállan taideprintein varustellut joogavaatteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Kiinassa ja Turkissa.

Saatavilla ko'oissa XS-XXL.

Myynnissä: Njállan oma verkkokauppa, Nudge


3  Girlfriend Collective


Amerikkalainen Girlfriend Collective on noussut nopeasti urheiluharrastajien suursuosioon. Mekin ihastuimme heti brändin kauniisiin ja laadukkaisiin tuotteisiin, joissa on mittava väri- ja kokovalikoima. Fanitamme myös leikkisää brändäystä ja mallien moninaisuutta tuotekuvissa. Girlfriend Collectiven vaatteet valmistetaan kierrätysmateriaaleista Vietnamissa. 

Saatavilla ko'oissa XXS-6XL.

Myynnissä: Girlfriend Collectiven oma verkkokauppa, Weekendbee, The Happier Store


 Népra


Népra on noussut muutamassa vuodessa yhdeksi kotimaan kiinnostavimmista vastuullisista urheiluvaatevalmistajista ja kuuluu myös meidän ehdottomiin suosikkeihin. Népran monipuolisesta valikoimasta löytyy urheilu- ja oloasuja monenlaiseen liikuntaan sekä miehille että naisille. Suurin osa Népran käyttämistä materiaaleista on kierrättyjä. Vaatteet valmistetaan eettisesti lähituotantona Virossa.

Saatavilla ko'oissa XS-XXL.

Myynnissä: Népran oma verkkokauppa, Weekendbee


5  Organic Basics


Organic Basics on nimensä mukaisesti perusvaatteisiin erikoistunut vaatemerkki, joka tunnetaan erityisesti alusvaatteistaan. Tämä tanskalainen firma on vastuullisen muodin saralla innovatiivinen edelläkävijä, jolle ympäristöystävälliset ja eettiset tuotantotavat ovat toiminnan keskiössä. Organic Basics käyttää vaatteissaan monipuolisesti erilaisia ekologisia materiaaleja.

Saatavilla ko'oissa XS-XXL.

Myynnissä: Organic Basicsin oma verkkokauppaWeekendbee


 Halla x Halla


Suureen suosioon noussut Halla x Halla tunnetaan värikkäistä uimapuvuistaan, mutta merkki valmistaa myös urheiluvaatteita. Halla x Hallan vaatteet suunnitellaan Suomessa ja ne ommellaan valmiiksi eettisissä oloissa Balilla. Halla x Halla käyttää monien muiden urheilu- ja uimapukumerkkien tavoin kierrätysmuovista valmistettuja ECONYL ja REPREVE -kankaita.

Saatavilla ko'oissa XS-XL.

Myynnissä: Halla x Hallan oma verkkokauppa


7  Zeropoint


Zeropoint on Jyväskylässä vuonna 2009 perustettu urheiluvaatemerkki. Alkusysäyksen toiminnalle antoi useiden vuosien yliopistotutkimus kompressiotuotteista ja niiden hyödyistä urheilusuoritukseen, palautumiseen ja urheiluvammojen ehkäisyyn. Nykyään Zeropoint on kansainvälinen brändi, joka tavoittaa aktiiviset ihmiset ympäri maailman. Zeropoint on myös Suomen Olympiajoukkueen virallinen kumppani! Zeropointin kaikki vaatteet valmistetaan ECONYL-kierrätyskankaasta. Vaatteet ommellaan eettisesti Euroopassa.

Saatavilla ko'oissa XS-XL.

Myynnissä: Zeropointin oma verkkokauppa, The Happier Store, saatavilla myös monista urheiluliikkeistä kuten Intersport


 People Tree


Jo 90-luvulla Japanissa perustettu People Tree on ekologisten luonnonmateriaalien sekä eettisen ja kestävän muodin pioneeri. He ovat omistautuneet Reilun kaupan periaatteisiin eli hyviin työolosuhteisiin, ympäristöystävällisyyteen sekä reiluihin palkkoihin. He tukevat aktiivisesti 13 Reilun kaupan kumppanitrityksen kautta viljelijöitä, tuottajia ja käsityöläisiä ympäri maailmaa.

People Tree on valintasi, mikäli haluat käyttää luonnonkuituisia urheiluvaatteita. Luomupuuvillasta valmistetut urheiluvaatteet sopivat esimerkiksi rauhalliseen joogaan, mutta eivät ole käytössä yhtä kestävät kuin teknisistä kuiduista valmistetut vastaavat tuotteet. 

Saatavilla ko'oissa XS-XL.

Myynnissä: Fair.fi, Karma.fi, Weecos




9  Patagonia


Yhdysvaltalainen Patagonia on jo vuosia ollut vastuullisen vaatetuotannon edelläkävijöitä. Merkin valikoimasta löydät monipuolisesti niin vaativaan liikuntaan kuin ulkoiluunkin sopivat vaatteet ja varusteet. Patagonian vaatteita myyvät useat urheiluvaateliikkeet aina Partioaitasta Zalandoon.

Saatavilla ko'oissa XS-XL.

Myynnissä: Partioaitta, Weekendbee, Zalando


10  Ninepine


Ruotsalaisen Ninepinen laadukkaat urheiluvaatteet ja oloasut ovat nousseet nopeasti suureen suosioon. Osa merkin vaatteista on valmistettu ekologisesta RePower-kierrätyspolyesterista. Brändi pyrkii vastuullisuuteen kaikilla osa-alueilla työoloista materiaalivalintoihin ja istuttaa lisäksi puun jokaista tilausta kohden Keniaan Eden Reforestation Projectsin kanssa.

Saatavilla ko'oissa XXS-XL.

Myynnissä: Ninepinen oma verkkokauppa



11  MORICO

Kotimaisen MORICOn vaatteet ja asusteet suunnitellaan Suomessa ja tuotteiden materiaalit saadaan Euroopan sisältä mm. Suomesta, Portugalista ja Turkista. Vaatteet ommellaan pienerissä Virossa ja korut valmistetaan Suomessa lähituotantona. MORICOlla on valikoimissaan upeita kaksipuolisia uimapukuja, sekä muutamia ECONYL-kierrätysmateriaalista valmistettuja joogalegginsejä.

Saatavilla ko'oissa XS-XL.

Myynnissä: MORICOn oma verkkokauppa, IVALO, Nudge, Weecos


12  Keli

Keli on vuonna 2016 perustettu suomalainen vaatemerkki, joka valmistaa pyöräily- ja urheiluvaatteita merinovillasta. Merinovilla on erinomainen materiaali urheilu- ja ulkoiluvaatteisiin sen hyvien lämmönsäätelyominaisuuksien vuoksi. Lämpimällä kelillä merinovillaneulos tuntuu viileältä iholla, kun taas kylmällä se lämmittää. Villavaatteen raikastamiseen riittää usein pelkkä tuuletus, joten vaatteita ei tarvitse pestä joka käyttökerran jälkeen. Kelin käyttämä kevyt ja ohut merinovillaneulos kestää kuitenkin konepesua.

Saatavilla unisex-ko'oissa XXS-XL.

Myynnissä: Kelin oma verkkokauppa




Idan päällä asukuvissa


Collegepaita ja housut - Népra (saatu)
Lenkkarit - Veja




Etsitkö myös vastuullisesti valmistettuja lenkkareita? 


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun

  1. Hei, kiitos näistä vastuullisista urheiluvaatevinkeistä. Kävin jokaisen läpi ja todellakin mielenkiintoisia löytöjä. Hyvää kevättä! T.Kaisa

    VastaaPoista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.