17. lokakuuta 2016

Pikakikka sähköisten hiusten taltuttamiseen




Se on taas se aika vuodesta, kun hiusten ja vaatteiden sähköisyys alkaa kiristää hermoja. Aamulla kotona lähtiessä kaikki saattaa vielä olla hyvin, mutta jossain kohtaa päivää sitä huomaa, että hiukset leijailevat miten sattuu tai liimautuvat kasvoihin. Niin ei kuitenkaan tarvitse olla ja kyllä, aion jakaa teille nyt parhaat vinkkini sähköisiltä hiuksilta säästymiseen!

Ensinnäkin kannattaa välttää keinokuituisia tekstiilejä pukeutumisessa. Etenkiin akryyliset neuleet ovat jotain hirvittävimmästä päästä, mitä tiedän. Hyvä etteivät kipinät lennä, kun tällaisen neuleen tai huivin vetää pään yli. Suosi siis luonnonmateriaaleja pukeutumisessa (tämä päätee tietenkin muutenkin, mutta on avainasemassa tässä yhteydessä).

Toiseksi, vaikkeivät hiuksesi muuten muotoilua kaipaa, voi ja kannattaa hiukset käydä läpi jollain hyvällä viimeistelyvoiteella. Esimerkiksi Rahuan viimeistelyvoide on kultaa, siitä voit lukea kattavan kuvauksen ja kehut täältä.

Mutta mitä teet, kun huomaat hiusten sähköistyvän koulussa/töissä/kylässä tai missä tahansa, missä sinulla ei ole juuri sillä hetkellä loistavaa hiustuotetta saatavilla, eikä hätänutturakaan ole vaihtoehto? Tässä tulee ultimaattinen ja lukuisat kerrat minut pinteestä pelastanut vinkki:

Jos mukanasi on käsirasva, rasvaa kätesi, ja kun kätesi ovat vielä aavistuksen rasvaisen tuntuiset, käy sähköiset latvat läpi kuin normaalilla hiustuotteella muotoillessa. Toista tarvittaessa.

Toimii!


Ann-Christine


Osallistu keskusteluun

  1. Ihanan helppo vinkki! Tämä tulee kyllä tarpeeseen, minulla tämä kausi on jo alkanut ja toivonmukaan se taltuttuisi pian (turha luulo...) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti talttuu! Kannattaa harkita tuota Rahuaa; on todella hintansa arvoinen :)

      Poista
  2. Heips! Hieman aiheen ohi, mutta mikä ripsiväri sulla tässä on? Alkaa tulla itkupotkuraivarit ja konkurssi liian monen hutiostoksen jälkeen. Mulla on pitkät ja tiheät ripset, jotka luonnonkosmetiikka saa näyttämään niin tylsältä että en vielä kykene luopumaan normikosmetiikan ripsarista. Hutiostoksia käytän arkisin pois mutta viikonloppuisin vielä normikosmetiikkaa. Kun ripsari on enää viimeinen mikä pitäis luonnonkosmetiikan puolelta löytää. Tai no hiustuotteissa luovutin jo etsinnän, ei löydy luonnonkosmetiikasta. Mä kun oon niitä ihmisiä että sama vaikka vaatteet olis vähän sinnepäin ja kaikki muu vähän vinksallaan, mutta ripset ja hiukset on oltava kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt herätit kyllä mielenkiintoni myös noiden hiustuotteiden osalta! Ripsiväridilemman ymmärrän, olen ihan samanlainen! Oletko lukenut blogista ensimmäisen ripsivärivertailun? Sieltä voisi löytyä jokunen hyvä vinkki :) Juuri tässä minulla taitaa olla tyvessä Lily Lolon ripsaria, mutta koska se on mennyt aika nopeasti kuivaksi, laitoin päälle ja kärkiin vielä Alima Purea, joka on puolestaan liian litku käytettäväksi pelkästään. Yhdessä toimivat hyvin. Nyt mulla on testissä Avrilin ripsiväri joka vaikuttaa lupaavalta, mutta itse harja on vähän turhan isonpuoleinen. Katselen vielä!

      (Ja vielä varmuuden vuoksi maininta että kommentin ripsarit saatu, ettei mene piilomainonnaksi.)

      Poista
    2. Joo luin sen ripsivärivertailun. Mun kaikkien aikojen inhokkeja vaan on aina ollut kumiharjat :D Haluun sellaisen samanlaisen tuuhea harjan kuin Butterfly Effectissä (se on vain hieman liian iso), mutta taas sen aine on liian kuivaa eikä tartu kunnolla ripsiin. Pistin tilaukseen sen Unen ripsarin mitä jossain kohtaa blogissa hehkutettiin, sitä odotan nyt innolla.

      Mä siis luovutin luonnonkosmetiikan hiustuotteet koska mun hiukset ei ikinä ole olleet niin hirveässä kunnossa kuin niiden aikana. Noin 1,5 vuotta yritin etsiä sopivia tuotteita. Kokeilin valtavasti erilaisia shampoita ja hoitoaineita, mutta hiukset alkoi rastoittua itsestään ja katkeilla aivan valtavasti. Kokeilin erilaisia öljyjä latvoihin, tehohoitoja jne. mutta mikään ei auttanut. Vaikka harjasin hiukset selväksi ennen nukkumaanmenoa niin ne olivat takkurastoilla taas aamulla. Kookosöljyllä tehty hiusnaamio oli sellainen katastrofi että hiuksista jouduttiin leikkaamaan 10cm pois kun olivat ihan purkkatakkurastamössöä. Taisin ehtiä kokeilla kaikki mitkä mitenkään omaan budjettiin mahtuivat. Näiden taisteluiden jälkeen luovutin, sillä hiukset alkoi olla jo siinä kunnossa että seuraavat 10cm olisi pitänyt leikata pois. Lakkaa sun muuta en juuri koskaan käytä, niin niitä ei ole tullut etsittyä luonnonkosmetiikan puolelta.

      Poista
    3. Miiiiitä minkälaisen Butterfly Effectin sä olet onnistunut nappaamaan jos se oli sun mielestä kuivaa! Mulla se oli ihan litkua :o Avrilin ripsarin harja on melkein yhtä iso kuin tuossa Butterfly Effectissä, eikä ole muuten kuminen ;) Toivottavasti tykkäät siitä UNEsta! Se on mullakin kokeilulistalla.

      Hui kauhistus! Ymmärrän kyllä hyvin päätöksen, tuo on jo aika hirveää. Jos joskus vielä selviää mistä kiikasti niin tule ihmeessä kertomaan, kiinnostaisi tietää!

      Poista
    4. Piti oikein käydä tarkastamassa ripsari ja tajusin, että muistin väärin. Mulla onkin tällä hetkellä Laveran Deep Darkness eikä Butterfly Effect :D Tän harja on sellanen möhkäle ja liian kuivaa ainetta :D Avril ei ole tuttu, joten lisätään sekin listalle :)

      Poista
    5. No hetken mietinkin että mitenhän sitä harjaa kuvaillaan tuuheaksi :D ! Mun rehellinen mielipide on, ettei Lavera osaa tehdä ripsareita (sorppa!), joten ne kannattaa melkeinpä suosiolla skipata, jos on vähääkään vaativa ripsareiden suhteen. Ei se Avrilkaan ihan yllä Benecosin Multieffectin tai Zuiin (hyvä erä) tasolle, mutta sinnepäin :)

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.