11. tammikuuta 2017

Ihonhoitovalmennus - tätä olemme odottaneet!



Useimmille teistä tulee varmasti uutena tietona, että opiskelen tällä hetkellä viimeistä vuotta muotoilua ja että suurin kiinnostuksen kohteeni muotoilun saralla on palvelumuotoilu, johon toivon vielä jonain päivänä erikoistuvani. Koen olevani äärimmäisen etuoikeutettu, kun olen paitsi löytänyt unelma-ammattini ja saanut mahdollisuuden opiskella alaa, mutta myös saatuani työskennellä luonnonkosmetiikan parissa niin blogin kuin muiden projektien ja keikkatöiden muodossa. Siksi olenkin ollut aivan täpinöissäni, kun olen osana opintojani saanut kehitellä viime syksyn ja alkutalven ajan täysin uudenlaista palvelua, jossa olen saanut yhdistää kaksi intohimoani: muotoilun ja luonnonkosmetiikan.

Ajatus palvelusta on muhinut mielessäni jo vuoden päivät. Etenkin Facebookin luonnonkosmetiikka-aiheisia ryhmiä seuranneena olen huomannut, miten moni kamppailee oman ihonsa ja sopivien tuotteiden löytämisen kanssa, miten usein ihotautilääkärit eivät osaa sanoa juuta eikä jaata tai ohjaavat apteekkikosmetiikan pariin, miten kyllästyneitä ihmiset ovat kosmetologien rajallisiin valikoimiin ja yleiseen kosmetiikkamyyjien tuotteiden tuputtamiseen. En ole myöskään koskaan nähnyt yllämainittujen facebook-ryhmien kymmenien jäsenten toisistaan eroavien ja henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvien neuvojen palvelevan tarkoitustaan, varsinkaan ajallisesti, taloudellisesti tai ekologisesti ajateltuna. Lisäksi olen huomannut monien iho-ongelmien syyn usein johtuvan kysyjän peilikaapin tai keittiönkaapin nykyisestä sisällöstä, ei niinkään itse ihosta. Esimerkiksi kuiva iho saattaakin kaivata tehokkaan kosteusvoiteen sijaan liian tehokkaan puhdistustuotteen vaihtoa lempeämpään, jolloin ongelma ratkeaa itsestään. Aivan liian harvoin pohditaan syytä ja keskitytään sen sijaan hoitamaan oiretta.

Mietin, miksei kukaan tarjoa palvelua, jossa alan ammattilainen perehtyisi perusteellisesti asiakkaan tilanteesen, taustoihin ja käytössä oleviin ihonhoitotuotteisiin ja neuvoisi häntä kädestä pitäen jatkoon. Palvelua, jota motivoisi aito auttamisen halu, eikä mahdollisimman suuri voitto. Palvelua, jonka pohjana olisi lukuisten tuotesarjojen tuotteet ja mahdollisuus valita jokaisen asiakkaan yksilölliseen tarpeeseen parhaiten sopivat helmet (koska rehellisyyden nimissä, kuinka usein yhdestä sarjasta löytyy käyttäjälle nappivalinta jokaiseksi tuotteeksi?). Palvelu, jossa samaisen ammattilaisen luokse voisi palata tarkistaakseen edistymistä ja tehdä hienosäätöä. Vähän kuin ihonhoidon personal trainer - miksei sellaista ole?




Alkusyksystä huomasin opintoihini kuuluvan vielä yksi palvelumuotoiluprojekti, eikä tarvinnut kahtaa kertaa miettiä, mitä lähtisin toteuttamaan. Eikä tarvinnut myöskään kahtaa kertaa miettiä mikä yritys täyttäisi kaikki kriteerini palvelun laadukkaaseen ja luotettavaan toteutukseen. Lähestyin siis oitis Biodellyä, sillä Biodellyn perustaja Tanja on mielestäni luonnonkosmetiikka-alan tekijöiden kärkeä, aito ja vilpitön. Hän on kerta toisensa jälkeen neuvonut minua niin rehellisesti, että välillä oikein naurattaa. Vai kuinka usein liikkeen myyjä tulee kuiskaamaan, että käsissäsi pyörittelemä tuote on ihan kiva, mutta ei sinun ihollesi tarpeellinen, ja suosittelee sitten puolta halvempaa tuotetta? Kun sydän ja motiivit on kohdallaan, jää asiakkaalle luottavainen mieli. Tanjan kanssa olisi, ja oli, ilo lähteä kehittämään haaveilmaani palvelua.

Pitkän rupeaman jälkeen on palvelu nyt valmis esiteltäväksi; ihonhoitovalmennuksesta tuli täyttä totta, enkä voisi olla enemmän innoissani!




Biodelly ihonhoitovalmennus -palvelu on kehitetty sinulle, joka kamppailet ihosi, ihonhoidon tai itsellesi parhaiten soveltuvien tuotteiden valinnan kanssa, ja kaipaat ammattilaisen ohjausta. Palvelu on erinomainen vaihtoehto myös sinulle, joka yrität välttää tiettyjä ainesosia esimerkiksi allergian vuoksi. Biodellyssä tehdään aikaa vaativa työ sinun puolestasi, jolloin sinun tehtäväksesi jää vain ohjeiden noudattaminen – ihanan helppoa!

Biodelly ihonhoitovalmennuksessa perehdytään ihotaustoihisi, ihonhoitorutiineihisi ja käyttämiisi tuotteisiin taustatietolomakkeiden avulla. Kerättyjen tietojen pohjalta sinua neuvotaan kohti onnistuneempaa ihonhoitokokemusta ja sinulle räätälöidän ihonhoitosuunnitelma,  sinulle sopivimmilla ihonhoitomenetelmillä ja -tuotteilla. Tämän jälkeen saat konsultointikäynnin yhteydessä mukaasi kirjalliset ohjeet ja yleiset ravitsemusneuvot ihonhoidon kannalta, sekä 80 euron arvosta valitsemiasi ihonhoitotuotteita Biodellyn valikoimasta, jotta pääset alkuun uuden ihonhoitosuunnitelmasi kanssa.

Personal trainer -palveluiden inspiroimana tarjolla on myös mahdollisuus seurantakäynteihin, joilla seurataan uusien ihonhoitotuotteiden sopivuutta ja tehdään tarvittaessa hienosäätöä ihonhoitosuunnitelmaasi. Seurantakäyntien määrän ja ajankohdat voit valita itse omien toiveittesi mukaan. Seurantakäynnillä saat lisäksi valita 30 euron arvosta tuotteita, jotka täydentävät ihonhoitosuunnitelmaasi.




Syksyisen kehittelyn aikana ihonhoitovalmennusta pääsi kokeilemaan ystäväni Sonja (jota ei yksityisyyden takaamiseksi kuvata tarkemmin). Sonjan ihon historia oli hyvin mielenkiintoinen, sillä ennen erittäin hyväkuntoinen iho on raskauden ja hormonaalisen ehkäisyn myötä kokenut suuria muutoksia. Nyt Sonja kertoi kärsivänsä hormonaalisesta aknesta (jota hän pyrki hoitamaan parhaansa mukaan myös ruokavalion kautta) ja kertoi ihonsa olevan myös pintakuiva. Ihonhoitotuotteiden valintaa vaikeutti niin aloe vera -allergia kuin hajusteherkkyys.

Taustatietolomakkeiden avulla Tanja huomasi, että Sonjalla oli tällä hetkellä käytössä äärimmäisen pieni synteettisen kosmetiikan tuoterepertuaari, joka koostui puhdistustuotteesta, kuorinnasta ja rasvattomasta kosteusvoiteesta. Taustatietojen valossa päätelmä oli, ettei kyseessä välttämättä olisikaan varsinainen akne, vaan normaalin ihon pintakuivuuden ja janoisuuden aiheuttama reaktio, kun iho pyrkii korjaamaan itseään, hormonien varmasti vaikuttaen ihon kuntoon jossain määrin.

Tavoitteeksi asetettiin niin ihon runsas kosteutus kuin laadukkaan kasvoöljyn käytön aloittaminen. Tanja esitteli Sonjalle mahdollisia sopivia tuotteita kahdesta eri hintaluokasta, joita Sonja sai rauhassa kokeilla ja haistella konsultaatiokäynnillä, sekä valita mielensä mukaan sopivan kokonaisuuden millä lähteä liikkeelle. Lopullinen setti oli hyvin vaikuttava minunkin silmiini, sillä pussiin sujahti äärimmäisen hellävaraiset ja ihoa suojaavat ja kosteuttavat Naturativin puhdistusmaito, kasvovesi ja Ecoampoule 1 -seerumi, Mossan  Moisturising Antioxidant day cream -päivävoide ja ihoa uudistava Flow kosmetiikan ruusunmarjaöljy, joka sekä tasapainoittaa talineritystä että kosteuttaa ihoa. Muutos muutaman synteettisen kosmetiikan tuotteen käytöstä huomattavasti laajempaan tuotekokonaisuuteen luonnonkosmetiikan puolelta olisi varmasti iholle suuri siirtymäprosessi, joten Sonja ja Tanja sopivat seurantakäynnin puolentoista kuukauden päähän, jolloin ihon kunnossa pitäisi jo nähdä muutoksia ja suurimman sopeutumisajan tulisi olla ohi.






Konsultaatiokäynnin jälkeen olen kysellyt Sonjalta tasaisin väliajoin ihokuulumisia ja minun korvaani kuulosta siltä, että iho käy juurikin arvattavissa ollutta sopeutumista läpi. Sonja on kuvaillut ihoaan yleisesti huomattavasti tasaisemmaksi ja kauniiksi, mutta todennäköisesti luonnonkosmetiikkaan ja uusin kosteuttavampiin ja ravitsevampiin tuotteisiin sopeutumisesta johtuvia pieniä näppyjä ilmestyy sinne tänne. Parin viikon päästä koittaakin jo seurantakäynti, jolloin he saavat vielä yhdessä katsoa läpi jos näppyjen ilmestymiseen voisi jotenkin vaikuttaa, jos jokin tuote kaipaa vaihtoa tai jos käyttöön tulisikin nyt lisäksi vaikka jokin kuorinta tai naamio.

Sonjan ihonhoitoprosessi on mielestäni ideaalinen esimerkki siitä, miten vaikeaa ihon tulkitseminen ja hoitaminen voi olla ja miten ihanaa silloin on saada peilata ajatuksiaan jonkun toisen kanssa (tai sysätä pohdiskelu, analyysit ja incien tutkimiset jollekin toiselle). Lisäksi tieto siitä, että kontakti tähän henkilöön säilyy ja että joku on omistautunut auttamaan tuo varmuutta siitä, että iho saadaan mahdollisimman hyvään kuntoon. Tunnistan itsessänikin tarpeen varmistaa ammattilaiselta, että olenko nyt oikealla tiellä, vai löytyykö peilikaapistani jokin huti, joka kannattaisi laittaa vaihtoon. Se tuntuu olevan hyvin yleinen tunne.





Ihan vilpittömästi uskon tämän palvelun olevan juuri sitä, mitä moni on kaivannut pitkään, ja juuri siksi minulla on tällä hetkellä niin hyvä mieli, kun palvelu on vihdoinkin täyttä totta ja saatavilla. Kiitos siis sekä Biodellyn Tanjalle mukaan lähtemisestä ja mahdollisuuden antamisesta, teille jotka osallistuitte ennakkoluulottomasti syksyiseen tutkimukseeni vastaamalla kyselyyni ja antamalla haastatteluja kokemuksistanne, sekä tietenkin Sonjalle, joka lähti empimättä mukaan kokeiluun. Ekstrakiitos myös teille kavereille, jotka olette kuunnelleet innonpurkauksiani ja höpöttelyäni syksystä lähtien - teidän ansiosta en ole haljennut :)

Ihonhoitovalmennus on saatavilla Biodellyn verkkokaupasta täältä, sekä tietenkin Biodellyn kivijalkamyymälästä Rauhankadulta. Tällä hetkellä valittavana on ihonhoitovalmennuksen perusosa, erilliset seurantakäynnit sekä näiden yhdistelmäpaketti. Ihonhoitovalmennusta on mahdollista saada myös etänä, jotta palvelu olisi saatavilla ihan kaikille. Aika mahtavaa!
En malta odottaa, että saan kuulla mitä mielipiteitä ja ajatuksia palvelu teissä herättää! Jättäkää ihmeessä kommentti alle ja kysykää jos jokin jäi epäselväksi, kerron mielelläni lisää.


No, minkälaisen tuomion annatte valmennukselle?

Ann-Christine



Palvelu suunniteltu osana opintojaksoa yhdessä Biodellyn kanssa.
Postaus sisältää mainoslinkkejä. 

Osallistu keskusteluun

  1. Tosi mielenkiintoinen idea ja varmasti jokaiselle tekisi hyvää hieman tarkemmin perehtyä ihorutiineihin :)

    VastaaPoista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.