5. helmikuuta 2017

Hellivää vartalonhoitoa (sis. arvonnan)



 

Huikean hyvät Naturativin tuotteet jäivät käyttööni syksyisen kokeilun jälkeen ja olen edelleen aivan yhtä innoissani ja vakuuttunut testaamistani ihonhoitotuotteista kuin tuolloin ensimmäisen Naturativ-postaukseni julkaistuani. Samat tuotteet ovat putkahdelleet esille blogin puolella koko talven ajan eri yhteyksissä, esimerkiksi lempeän ihonhoidon suosikkituotteitani luetellessa. Samaan aikaan Naturativin kasvotuotteisiin tutustuessani sain kuitenkin myös muutaman tuotteen Naturativin Cuddling-sarjasta, joka saa tänään vihdoinkin ansaitsemansa palan valokeilaa.

Naturativin vartalonhoitotuotteita (joita löytyy monta eri sarjaa) olen nähnyt esimerkiksi Jonnalla, joka hehkutti taannoin Naturativin karpalon ja sitruunan tuoksuista Revitalizing-sarjan käsivoidetta herkullisen tuoksunsa vuoksi. Kuiva- ja herkkäihoisena oma valintani oli luonnollisesti Cuddling-sarja, joka ei ole jättänyt kylmäksi sekään. Karamellin, sitruunan ja vaniljan tuoksuiset tuotteet suorastaan huokuvat lempeyttä!

Käytössäni on nyt jonkin aikaa ollut Cuddling Body Balm*, Cuddling Hand Balm*, Cuddling Body Oil ja Cuddling Washing Gel (näyte)*, joiden lisäksi sarjasta löytyy niin jalkavoidetta, body butteria kuin sokerikuorintaakin. Tuoksu näissä on aivan valloittavan ihana ja selkeästi tuoksuva levittäessä, mutta hyvin pian iholla miedoksi muuttuva. Karamellista, sitruunasta ja vaniljasta selkeiten esiin nousee sitruuna, jota vanilja ja karamelli pyöristävät.





Talven ehdoton suosikkini vartalotuotteiden osalta on ollut sarjan käsivoide. Sen kevyen ja hyvin imeytyvän koostumuksen ansiosta käsivoidetta on voinut huoletta käyttää kesken työpävänkin, mikä on yhdessä laadukkaiden ainesosien kanssa ollut avainasemassa hyväkuntoisiin käsiin. Olen pienten lasten äitinä kova pesemään käsiä ja se näkyy yleensä talviaikaan pahimmillaan hilseilevinä, halkeilevina ja koppuraisina käsinä (kunnes mättään ne täyteen jotain supertuhtia rasvaa). Tänä vuonna tilanne ei ole kehittynyt missään vaiheessa niin pahaksi, vaan pieni ajoittainen karheus on muistuttanut rasvaamisen tarpeesta.

Käsivoiteen auringonkukkaöljy, avokadoöljy, oliiviöljy ja karpalouute kosteuttaa, siloittaa, ravitsee ja suojaa ihoa, kun taas voiteen sisältämä sitruunauute desinfioi ja kirkastaa ihoa. Suurin sisältöero moniin muihin testaamiini käsivoiteisiin on ehkä kuitenkin hyaluronihappo, joka sitoo ihoon tehokkaasti kosteutta - suuri valtti pelkkiin kasviöljyihin ja -rasvoihin perustuviin tuotteisiin. Uskon tämän olleen juurikin se tekijä, jonka ansiosta oma kosteutta janoava ihoni on ollut tänä talvena paremmassa kunnossa.

Cuddling-sarjan käsivoide myydään riittoisassa 100ml pumppupullossa (Revitalizing-sarjan käsivoidetta myydään myös 40ml tuubissa). Ei ehkä näppärin mukana kannettava ensiajatuksella, mutta tämä on itseasiassa ollut ihan nerokas ratkaisu, tuubien korkit kun tapaavat kerätä itseensä laukun pohjalla siellä pyörivät roskat ja rähmät. Pumppupullo on pysynyt heittämällä siistimpänä kaikista mukana kantamistani käsivoiteista.


Yläpuolella ohuempi käsivoide, alla paksumpi vartalobalmi.


Naturativin vartalobalmi on ihanan täyteläinen kosteusvoide vartalolle, joka sisältää mm. antioksidanttista vihreän teen uutetta, kosteuttavaa ja ihoa pehmentävää sheavoita, kosteuttavaa ja ihon elastisuutta lisäävää babassuöljyä, rauhoittavaa ja suojaavaa kaakaovoita ja kosteutta sitovaa hyaluronihappoa. Voide on tosiaan koostumukseltaan perus kosteusvoidetta paksumpaa, mutta imeytyy siitä huolimatta ihailtavan nopeasti. Jälleen kerran on kehuttava luonnonkosmetiikan vartalotuotetta, johon on lisätty myös hyaluronihappoa. Pelkillä öljyillä ja rasvoilla ja hennosti kosteuttavilla ainesosilla jäisi teho hieman vajaaksi, kun taas tällä pienellä lisällä huomaa eron välittömästi.
Rehellisyyden nimissä olen todella laiska rasvaamaan ihoani, mutta talvisin selän kuivuutta kutiava iho muistuttaa tarttumaan rasvatuubiin. Iho ehtii siis kuivahtaa aika pahasti, ennen kuin muistan tehdä asialle jotain. Vartalobalmi on läpäissyt seulani heittämällä ja poistanut kutinan heti, yhdelläkin levityskerralla. Erityisen pitkään vartalobalmi on kosteuttanut ihoa yhdessä sarjan vartaloöljyn kanssa. Itseasiassa vartalobalmi on ollut sen verran vakuuttava, että olen alkanut muistaa vartalonkin rasvaamisen säännöllisemmin. Kivan näköisä pumppupulloa pitääkin mielellään esillä, rasvauksesta muistuttamassa.




Naturativin Cuddling vartaloöljyn ostin Biodellystä nyt alkuvuodesta Cuddling-ihastuksissani, kun olin varma siitä, että olin oppinut edes hieman säännöllisemmäksi vartalotuotekäyttäjäksi. Vartaloöljyssä ihoa pehmentää ja hoitaa viinirypäleensiemenöljy, oliiviöljy, babassuöljy ja seesamöljy, kun taas ihanan kirpsakka sitruunan tuoksu virkistää mieltä. Se sopii käytettäväksi sellaisenaan iholla suihkun jälkeen, mutta erinomaisesti myös lisäbuustina vartalobalmin tai käsivoiteen seassa, sekä tietenkin hierontaöljynä.

Muodon vuoksi otin postauksen kuviin mukaan myös suloisen näytekoon suihkugeelin, Cuddling Washing Gelin, vaikken varsinaisesti suihkugeeli-ihminen olekaan. Samaa ihanaa tuoksumaailmaa seuraava suihkugeeli tekee minkä lupaa ja pesee ihon hellästi. Jos olet ahkera suihkugeelien käyttäjä, kannattaa tätä varmasti vilkaista tarkemmin. Jos taas olet enemmän vartalokuorintoja fiilistelevää tyyppiä kuten minä, ihastut varmasti sarjan sokerikuorintaan.





Nyt yhdellä teistä olisi mahdollisuus päästä tutustumaan Naturativin Cuddling-sarjaan, sillä saamme arpoa teille Cuddling käsivoiteen ja jalkavoiteen piristämään ja hellimään lopputalven ajaksi. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tämän postauksen kommenttiosioon sähköpostin kera, mikä osa vartaloa tai vartalonhoitoa sinulla jää vaille kaipaamaansa huomiota tai jos sinulla on jokin ihana hemmottelurituaali, jonka haluat jakaa. Arvonta päättyy 14.2. kello 18.00


Onnea arvontaan!

Ann-Christine

 
Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Tähdellä (*) merkityt tuotteet saatu blogin kautta.

Osallistu keskusteluun

  1. Käsiä ja jalkoja juurikin pitäisi rasvata joten ois tervetullut setti :)

    hulamaja ät gmail piste com

    VastaaPoista
  2. Täytyy sanoa, että jalkojen hoidossa olen hyvin laiska. Jalkavoidetta tulee käytettyä kuivan ihon takia, mutta siihen se sitten jääkin :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Lasten saannin myötä kropan hoito on jäänyt vähemmälle, ei mukamas ole aikaa...jne. Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin laittaa koko kropan hoidon kuntoon hiuksista varpaisiin suihkun/saunan yhteydessä ja nyt on jo vanhoista jemmoista puteleita tyhjentynyt kivasti.
    Nämä olisi kiva saada kokeiluun :)

    tipi83@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Jalkapohjat jää liian vähälle huomiolle. Varpaiden kynnet on aina lakattu ja lakkauksen jälkeen usein päätän kunnostautua myös jalkapohjien hoidossa, mutta aina siitä alkaa hyvän alun jälkeen laistamaan. Jos taas yrittäisi..
    Hemmottelua on kasvojen hoito kuorintoineen ja naamioineen.
    Hanna.lahtinen ( at ) Gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kädet ovat ongelmakohtani, jotka jätän liian vähälle hoidolle, koska ne vaatisivat niin paljon hoitoa, että olen välillä lannistunut niiden kanssa. Mukana ihanassa arvonnassa. 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Täytyy myöntää, että jalat jäävät liian vähälle huomiolle. Täytyisi kuoria ja rasvata useammin.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti käsien hoito jäänyt vähälle! Joudun pesemään jatkuvasti käsiäni päivän mittaan ja työni teen käsillä joten niitä pitäisi osata hemmotella useammin!:)
    heidi.hemming@teonol.com

    VastaaPoista
  8. Sääret! en ymmärrä miten ne ihan hilseilee, vaikka joskus sentään rasvailenkin.
    Variegata.garden@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kasvot on ainoa jota muistan hoitaa millään aineilla ja sen kyllä huomaa! Jalat ja kädet on ihan kuivat koppurat, sääret kutisee kuten lähes koko kroppa muutenkin, mutta kasvojen iho on kosteutetumpi ku aikoihin. Kiitos arganöljyn.

    gatora@suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. Käteni kuivuvat talvella ja tarvitsevat jatkuvasti rasvausta.
    julia.hakkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Jalat jäävät aina vähemmälle...! Etenkin kantapäät.
    karmiinisuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ehkä lisää huomiota tarvitsevat jalkani ja sääreni. Muuten rituaalit kunnossa. Hiuksia hoidan kananmuna pesulla ja öljyllä. kirsikka.sorvoja@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kädet, voitosta olisi siis iloa ja apua ;) marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  14. Näitä ois kyllä kiva päästä kokeilemaan.Kyllä mulla toi käsien rasvaus tuppaa unohtumaan ja sen kyllä huomaa :)
    kati.pykila@suomi24.fi

    VastaaPoista
  15. Jalat jää aina liian vähälle hoidolle, vaikka niiden hoito olisi erittäin tärkeää terveyden kannalta.

    ida.maria_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Täällä yksi korppu. Erityisesti jalat ja kyllä kädetkin kun työn puolesta joutuu koko ajan pesemään käsiä. Anne

    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Minun iho on kauttaalta kuiva ainakin talvella. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Kyllä täytyy sanoa, että jalat jää hoitamatta. Kantapäät ovatkin kuin korput :D
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Käsiä ja jalkoja saa rasvata jatkuvasti!
    Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Jalat ovat sellainen alue, joka kaipaisi extrahoivaa :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Jostain syystä jalkojen rasvaus jää helposti liian vähälle.

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Jalkojen rasvaus unohtuu aina. Mukaan arvontaan.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  23. Ongelmakantapäät kaipaisivat enemmän hoitoa!
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  24. Kyllä se retuperälle jäävä osa kropassa on jalat :/

    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Jalat tai tarkemmin kantapäät jäävät usein vähemmälle hoidolle.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  26. Kyllä jalkojen hoidossa olisi petrattavaa!

    tilda.vanilla@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Käteni ovat kuivat korput, vaikka rasvaan niitä päivittäin. Eli kai niitä pitäisi helliä aina vaan lisää!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Jalat. Mutta joskus myös kädet. Etenkin näin talviaikaan. Kun pakkanenkin kuivattaa.

    VastaaPoista
  29. Jalat ja etenkin jalkapohjat ja kantapäät ovat aina ihan hirveässä kunnossa. Minulla on taipumusta todella kuivaan ihoon etenkin talvisin ja kantapäät halkeilevat tosi pahoin niin, että ne ovat usein ihan kipeät. Niimpä jalat kaipaisivat päivittäistä hoitoa ja rasvausta, koska työssäni joudun olla jatkuvasti jalkojen päällä. Tämä aiheuttaa helposti lisää kipua, jos iho kantapäissä on halkeillut. Käsissä on sama ongelma ja iho halkeilee helposti etenkin pakkasilla, koska joudun pestä käsiä paljon työssäni. Käsiä kuitenkin tulee rasvattua enemmän kuin jalkoja. Olisi kiva päästä kokeilemaan näitä itselleni uusia tuotteita, jos niistä olisi enemmän apua iholleni :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Jalkoja pitäisi huomioida enemmän. Tuntuu, että käsiä saa jatkuvasti rasvata näin talvella.😬 Monta kertaa päivässä...

    Oonjustiina @gmail.com

    VastaaPoista
  31. Jalat jää liian vähälle hoidolle, ne tuppaa muistumaan mieleen vasta sitten kun ovat päässeet jo rutikuivaksi. ellimuru at gmail.com

    VastaaPoista
  32. Jalkapohjia tulee rasvattua harvoin.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Jalkojen rasvaus tuppaa jäämään ja ylipäätään vartalon ihoon tulee panostettua vähemmän kuin kasvoihin.

    Näitäkin olisi kiva kokeilla, sarjan kasvotuotteet on hyviä.

    ulpustiina@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Käsiä tulee turhan vähän rasvattua... Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Jalat on mulla se jotka jää liian usein vaille huomiota, varsinkin talvella kun ne ei ole esillä. Päivittäin pitäis rasvata, mutta ei tuu tehtyä. hevena92@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Jalat unohtuvat todella helposti, kun iltaisin vain kaatuu jo puoliunessa sänkyyn.
    saarana95 (at) outlook.com

    VastaaPoista
  37. Jalkojen hoito unohtuu, varsinkin talvisin :/

    anu.ikavalko at kolumbus.fi

    VastaaPoista
  38. Jalat ja kädet jäävät huonommalle hoidolle kuin muu kroppa. Kuitenkin nämä tarvitsisivat varsinkin näin talvella enemmän huomiota sillä ne myös kuivuvat enemmän. Mukana ihanassa arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Vartalon kuorinta ja jalkaterien sekä jalanpohjien rasvaus tuppaa helposti arjen pyörityksessä jäämään. Näissä pitäisi ehdottomasti tsempata, jotta myös näin talviaikaan saisi nauttia pehmoisesta ihosta :) shine89_@suomi24.fi

    VastaaPoista
  40. Jalkojen hoito on sellainen, että yleensä kyllä unohtuu :/
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Jalat ja erityisesti kantapäät!

    marjo.kantola@suomi24.fi

    VastaaPoista
  42. Kaikki kaulan alapuolella tuppaa jäämään vähäiselle huomiole talvisin. Nyt pitäisikin vähän ryhdistäytyä!
    maikku89@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Kädet unohtuu aina rasvata kaiken kiireen keskellä ja sen ovat näköisetkin. 😊 myös jalat kaipaisivat joka iltaista rasvausta talvisin.

    ainoheik@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Jalat ovat yleensä jääneet vähimmälle huomiolle, mutta viime vuoden aikana otin rutiiniksi rasvata jalat kunnollisella jalkavoiteella ennen nukkumaanmenoa ja se on kyllä kannattanut.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Käsien rasvaus jostain syystä unohtuu, samoin jalkaterien!

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  46. Jalat kaipaisivat useammin rasvaa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Tällä hetkellä ehkä vartalon kosteutukseen voisi panostaa enemmän.
    Toki kädet ja jalatkin ovat välillä turhan kuivat.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  48. Voi miten houkuttelevia tuotteita! Minun käteni tarvitsisivat hemmottelua ja kaunistusta! :)
    Maisa (pienet.suloisuudet@gmail.com)

    VastaaPoista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.