2. tammikuuta 2019

Hoitoainemetodi - hiusten pesu hoitoaineella


Postaus sisältää mainoslinkin.



Viimeisen parin vuoden aikana hiusten pesu -rintamalla on kohistu jos jonkinlaisista tavanomaisesta poikkeavista ja no poo (shampootomista) vaihtoehdoista hiusten puhdistamiseen. Tarjolla on kaikkea hellävaraisempina pidetyistä sulfaatittomista shampoista eksoottisemman kuuloisiin vesi-, ruisjauho- ja kananmunapesuihin. Ensireaktio näistä kuullessa on usein hämmentynyt tai, let's face it, jopa iljettynyt, mutta vaihtoehtoisiin hiustenpesutapoihin siirtyneiden joukosta kuuluu lupauksia ennennäkemättömän hyväkuntoisista hiuksista, parantuneista hiuspohjista ja pidentyneistä pesuväleistä. Ei se siis voi täysin peräntöntä olla, eihän?

Siitä huolimatta, että olen kamppaillut hiuspohjani kanssa vuosikaudet, en ole ollut valmis kokeilemaan ihan mitä tahansa. Ajatus hiusten totuttelusta shampootomaan elämään ja rasvaletin piilottelusta ei ole houkuttanut, mutta samalla olen ollut täysin tietoinen siitä, ettei myöskään shampoopesu sellaisenaan toimi minulla. Hiuspohjani on janoinen, herkkä ja helposti nokkiinsa ottava, kuten täälläkin on monet kerrat tullut todettua. Olen ollut täysin riippuvainen Weledan hiusvesi + Uniquen kosteuttava shampoo kombosta, jotta hiuspohjaani ei peittäisi vallaton hilseily ja kutina. Olen tyytynyt osaani, jossa vaihtoehdot ovat kovin vähäiset, mutta siitä huolimatta elätellyt toiveita jostain paremmasta.




Shampoon ongelma - sulfaatit & liian voimakas puhdistus 

Syy siihen miksi niin monet kokevat tavallisen shampoon ongelmaksi (tai kärsivät kuivasta päänahasta ymmärtämättä syytä) on usein liian voimakkaassa puhdistuksessa. Hiuspohja kuivuu ja kompensoidakseen tilannetta, yrittää se tuottaa enemmän rasvaa ja hiuksia päädytään pesemään entistä useammin. 

Shampoon kohdalla syyn voimakkaaseen puhdistustehoon sanotaan usein olevan sulfaateissa, vaahtoavien shampoiden pesevissä ainesosissa, jotka pesevät hiusten liian rasvaisuuden mukana myös tervettä hiuspohjaa suojaavan rasvakerroksen, samalla kuivattaen hiusta. Peseviä aineosia löytyy muitakin ja sulfaatittomien shampoiden kerrotaan usein olevan hellävaraisempia, mutta henkilökohtainen kokemukseni herkkäihoisena on ettei sulfaatittomuus ole tae hellävaraisuudesta. Osa sulfaatittomista shampoista saattavat jopa pestä hiukset rajummin kuin osa sulfaatillisista shampoista. Kokonaisuus siis ratkaisee.

Ihonhoidon kohdalla vaahtoavien puhdistustuotteiden (vaahdot ja geelit) haittoihin ihon kannalta on jo herätty, joten on oikeastaan aikamoinen ihme, että tähän aletaan herätä hiusten kohdalla vasta nyt. Kun kasvojen puhdistus onnistuu loistavasti puhdistusmaidoilla ja -voiteilla, miksei sama periaate olisi vastaus hiusten pesuun?





Hoitoainemetodi - mihin se perustuu?

Kuulin Curly Girl Methodiin perustuvasta Balsammetodenista, hoitoainemetodista, ensimmäisen kerran tänä syksynä ja se kolahti heti, tuntuen oikeastaan aivan itsestään selvältä ratkaisulta. Suomessa tästä ei niin paljoa puhuta, mutta Ruotsissa Balsammetoden on hyvinkin puhuttu, ja onkin terminä mielestäni paljon osuvampi kuin Curly Girl, joka antaa ymmärtää, että kyseessä olisi vain kiharoille sopiva pesutapa. Hoitoainemetodissa lähestymistapa on laajempi.

Kuten nimi kertoo, perustuvat nämä tavat hiusten pesemiseen hoitoaineella tai kahdella. Pesuhoitoaineeksi valitaan kevyt ja pesevä hoitoaine, sellainen, jonka koetaan usein jäävän hoitavuudeltaan liian pliisuksi kuiville latvoille, kun taas latvoihin käytetään aivan normaaliin tapaan hoitavampaa hoitoainetta. Hiusten peseminen kevyellä hoitoaineella kuulostaa erehdyttävästi vastaavalta, kuin kasvojen peseminen puhdistusmaidolla ja sitä se periaatteessa onkin.

Hoitoainemetodi ei ole peräisin "luonnonkosmetiikan piireistä" vaikka siltä kuulostaakin, vaan se perustuu synteettisen kosmetiikan käyttäjien kokemiin hyötyihin. Synteettisen kosmetiikan hiustuotteissa nähdään hyvin usein hiuspohjaa ja hiuksia tukkivia mineraaliöljyjä ja silikoneja, jotka vaativat puhdistuakseen voimakkaita sulfaatteja, mutta jotka toisaalta siloittavat kärsineen hiukseen pintaa, muodostaen aineiden välisen oravanpyörän. Hoitoainemetodilla käyttäjä pääsee eroon kaikista näistä ja hiukset alkavat vähitellen voida paremmin.

Balsammetodenista lukiessa törmää usein ns. viimeiseen shampooseen, jolla valmistellaan hiuksia hoitoainemetodiin. Tämä viimeinen shampoo ei sisällä silikoneja eikä mineraaliöljyjä, mutta sulfaatteja, jotta aiemmin mainittujen jäämät, joita hoitoaine ei pysty liuottamaan hiuksista, saataisiin pestyä pois ennen hoitoainemetodiin siirtymistä.  Ilahduttavaa kyllä, ovat kaikki sertifioidut luonnonkosmetiikan shampoot sopivia viimeisiä shampoita, sillä sekä silikonit että mineraaliöljyt ovat luonnonkosmetiikassa kiellettyjä ainesosia. Siis pähkinänkuoressa, mikäli käytät tälläkin hetkellä luonnonkosmetiikan shampoita (oli se sulfaatillinen tai sulfaatiton), voit siirtyä suoraan hoitoainepesuihin! Hoitoainemetodin kanssa voi myös hyvin käyttää luonnonkosmetiikan muotoilutuotteita, ilman että joutuu syynäämään tuotteiden inci-listoja.





Pesuhoitoaineen valinta ja käyttö

Ei tietenkään ole se ja sama, minkä hoitoaineen valitsee peseväksi hoitoaineeksi ja tämä osoittautui itseasiassa hankalimmaksi osaksi hoitoainemetodin toteuttamisessa luonnonkosmetiikan hoitoaineilla. Pesevän hoitoaineen tulisi olla suhteellisen kevyt, mutta luonnonkosmetiikan hoitoaineet sisältävät lähes poikkeuksetta runsaasti hoitavia ja kosteuttavia ainesosia, kuten esim. kasviöljyjä, jotka saattavat tehdä hiuksista lähmäiset runsaasti käytettyinä. Pelkästään positiivinen asia, kun puhutaan hoitavista hoitoaineista, mutta pesutarkoitukseen nämä eivät sovellu.

Helpoin tapa löytää hyvä pesuhoitoaine, on oikeastaan valita mahdollisimman edullinen hoitoaine, jossa myös raskaat hoitavat aineosat ovat minimissään, eikä hoitoaine siten latista hiusta. Myös tuuheuttavat hoitoaineet ovat usein tällaisia, mutta niiden kanssa kannattaa olla tarkkana - ne saattavat sisältää sulfaatteja, joita nyt pyrimme välttämään, mikäli toteutamme hoitoainemetodia oikeaoppisesti. Myös hiuslaadulla on osansa valinnassa; kihara tai karhea hius tarvitsee myös pesuun runsaamman hoitoaineen kuin esimerkiksi tyypillinen pohjoismainen lasinen hiuslaatu.

Hoitoainemetodissa hius pestään pesuhoitoaineella (useimmiten) kahteen kertaan. Hoitoainetta annostellaan reilulla kädellä kaikkialle hiuspohjaan (tässä kannattaa hyödyntää jakauksia) ja hierotaan huolella pyörivin liikkein noin minuutin ajan, aivan kuten pesisit kasvot puhdistusmaidolla tai -öljyllä. Pesuteho perustuu siihen, että hoitoaine liuottaa rasvan ja lian hiuksista. Hiukset huuhdellaan välissä ja käsitellään tarpeen vaatiessa uudestaan samalla tavalla. Hiuksiin kannattaa hieromisvaiheessa lisätä aavistus vettä, jotta hoitoaine tuntuisi vaahtoavan kevyesti. Huuhtele hiukset lopuksi huolellisesti ja käsittele latvat hoitavammalla hoitoaineella, aivan kuten normaalisti tekisit. Lyhyet hiukset eivät kuitenkaan välttämättä tarvitse toista hoitoainetta latvoihin.





Miltä hoitoainepesulla käsitellyt hiukset tuntuvat?

Onnistuessaan aivan uskomattoman freesiltä ja mielyttävältä, mutta:

Etenkin synteettisen kosmetiikan puolella tai voimakkaisiin sulfaatillisiin shampoisiin tottuneina, voi hoitoainepesuun siirtyminen tuntua hiuksissa lähmäisyytenä ja nopeampana rasvoittumisena, kunnes hiuspohjan talin tuotanto tasapainoittuu. Hiukset tuntuvat kyllä onnistuessaankin pesun jälkeen erilaiselta ja sileämmältä kuin shampoopesun kanssa, mutta uskaltaisin sanoa, että mikäli hiukset tuntuvat heti ensimmäisen pesun jälkeen tönköiltä, on hoitoaine liian runsas. Nopeampaa rasvoittumista voi lievittää käyttämällä kuivashampoota. Ajan kanssa pesuväli pitenee ja moni hoitoainepesujen käyttäjä kertoo pesevänsä hiuksensa noin kerran viikossa.

Parin huti-hoitoaineen jälkeen sain ystävältäni hänen kiharoille hiuksille hoitoainemetodilla liian pesevän Ole Hyvän Hilla-Mandariini hoitoaineen, joka osoittautui omille hiuksilleni aivan nappivalinnaksi, enkä ole kärsinyt lainkaan hiusten klähmäisyydestä, vaan hiukset ovat olleet heti ensimmäisestä pesukerrasta lähtien aivan täydellisen ihanat, ilmavat, täysin puhtaat, mutta samettiset. Uskon tämän olevan superhyvä ensimmäinen pesuhoitoaine hoitoainemetodiin siirtyvälle, josta voi jossain vaiheessa mahdollisesti siirtyä hieman kosteuttavampaan hoitoaineeseen, hiusten totuttua jonkin aikaa hoitoainepesuihin.

Tämä Ole Hyvän hoitoaine on huippu myös siltä kannalta, että kyseessä on kotimainen luonnonkosmetiikkatuote, jota myydään myös täyttöpusseissa. Kokonainen litran täyttöpussi maksaa Ole Hyvän omassa verkkokaupassa 22,80€, mikä on hiustenpesuasioissa todella huokea litrahinta. Heräisipä yhä useampi jälleenmyyjä ottamaan myös nämä hoitoaineiden täyttöpussit valikoimiinsa! Tavallinen (tosin myöskin reilun kokoinen) 350ml pumppupullo kyseistä hoitoainetta maksaa noin 10-12 euroa ja sitä myy Ole Hyvä, Ruohonjuuri, Ekolo ja Hyvinvoinnin tavaratalo. Tässä hoitoainehuumassani olen näin lähellä 5 litran kanisterin tilaamista ja mielivaltaisesti koko perheen siirtämistä hoitoainemetodille, mutta yritän vielä malttaa mieleni.





Moni miettii myös, että riittääkö hoitoaineella pesu hiusten puhdistamiseen pitemmän päälle ja tähän vastaisin kyllä, mutta toki viimeistä shampoota voi käyttää satunnaisesti syväpuhdistavana shampoona, jos sitä tuntuu tarvitsevansa, hiusten värjäämisen tai esim. kampaajakäynnin yhteydessä. Hoitoainepesujenkaan kanssa ei tietenkään tarvitse olla ehdoton, vaan kuten moni muukin tekee, voi hoitoainepesua ja mietoa shampoopesua vaihdella fiiliksen mukaan. Pääasia on, että tietää mahdollisuudesta.

Mä jäin niin koukkuun.



Herättikö hoitoainemetodi kysymyksiä?
Oletko sinä kokeillut hoitoainepesua?


//


By now, you've probably heard of the Curly Girl Method, but did you know that co-washes (washing your hair with conditioner) isn't great for just curly hair? The Conditioner Only method works for pretty much anybody, especially if you have a dry (or/and greasy), flaking or itchy scalp.

The Conditioner Only method is, as the name implies, a way of washing your hair using nothing but your conditioner, which in my opinion is similar to washing your skin with cleansing milk or creams. You start by washing your hair with your "last shampoo", a shampoo that contains sulfates but is free from silicones and mineral oils. This ensures that you get rid of those nasties stuck in your hair and scalp. After this you stick to a sulfate-, mineral oil- and silicone-free hair care routine.

To wash your hair with conditioner, you need to use a separate washing conditioner for your scalp and a more nurturing one for the ends. The washing conditioner needs to be light (skip all (or most of) those lovely oils in this one), for example pick a volumizing one. The more affordable it is, the more unlikely it is to contain rich moisturizing ingredients and therefore the more likely it is to work as a washing conditioner. You can use any conditioner you like on your ends, as long as it's free from the nasties listed earlier. The easiest way to skip those is to pick natural products with organic certification.

Then simply wash your hair! You need more product than if you were using schampoo, make sure you apply it evenly and add a bit of water to your roots to make the conditioner foam lightly. Give yourself a good rub for about a minute, then rinse. Repeat if necessary (and it probably will be in the beginning) and follow with your nurturing conditioner to your ends.

The Conditioner Only method makes your hair feel amazingly smooth and airy, and is said to eventually make your hair grow stronger and look better than ever. If your hair feels thick or looks greasy right after washing, try another one. You'll feel the difference. The Hilla-Mandariini conditioner by Ole Hyvä is a perfect first washing conditioner for typical (not curly) Scandinavian hair like mine. It was love at first wash. Why not give it a try?

Osallistu keskusteluun

  1. Mä olin reilu 10 vuotta sitten aktiivinen eräällä hiusfoorumilla ja siellä oli silloin paljon juttua CO- pesusta. Muistaakseni mäkin sitä kokeilin ja oli ihan ok. Voisi joskus kokeilla myös luonnonkosmetiikalla, silloin sitä tehtiin synteettisillä tuotteilla. On vaan niin paljon ihania shampoita, joita haluaisi kokeilla. Mutta hiuspohjan liika rasittaminen toki on turhaa, joten siksikin CO- pesu on ihan hyvä juttu. Itsellä on päänahka niin kutiava ja ärtynyt, ettei siihen auta mikään ja täytyisikin varata aika ihotautilääkärille, mutta en haluaisi vain kortisoni- reseptiä käteen ja that's it. Kun tietäisi hyvän lääkärin, joka osaisi huomioida kokonaisuuden ja tietäisi oikeasti päänahan hoidosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla vielä luonnonkosmetiikalla ennen rajumpia otteita. Se voi olla yllättävän vähästä kiinni 🙂
      Oletko testannut hiusvesiä esim Weledalta? Mun hiuspohja on myös tosi haastava, mutta tuo hiusvesi rauhottaa tilanteen tosi nopeasti ja pitää kurissa kunhan muistaa käyttää säännöllisesti 😊 Postauksia siitä löytyy blogin hakutoiminnolla ja hiukset tägin alta!

      Poista
    2. Juu, Weledan ja muitakin hiusvesiä olen kokeillut ja monia shampoita. Tätä on kestänyt jo tooosi kauan. Taitaa olla jonkinlainen tulehdustila päänahassa, koska mikään ei auta. Mun ekokampaaja oli kans vähän sitä mieltä, että kantsii näyttää lääkärille. Ruokavalio pitäisi myös saada kuntoon, sekin voi olla yksi syypää.

      Poista
    3. Hui, ehdottomasti ammattilaiselle näytille siinä tapauksessa! Ei siinä mitään ainakaan menetä :)

      Poista
  2. Hoitoainepesu toimii vie paremnin, jos annat hoitoaineen olla päässä suihkumyssyn alla n. 20 minuuttia ennen pesua.

    VastaaPoista
  3. Tiedätkö onko kiharahiuksinen ystäväsi löytänyt itselleen hyvän tuotteen hoitoainepesuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hänellä on oma luottotuotteensa, mutta se ei valitettavasti ole luonnonkosmetiikkaa jos sellaista etsit 😕 Jos nyt käytät shampoota niin voit varmasti hyvin kokeilla tuota Ole Hyvää ja katsoa, tarvitsetko siitä asteen hoitavamman, esim. Urtekramilta tai Organic Shopilta 🙂

      Poista
  4. Kiitos aivan älyttömän mielenkiintoisesta postauksesta! Mulla on päänahka oikkuillut jo pitkään ja ongelma on enemmänkin se, että päänahka ei koskaan juurikaan rasvoitu, mutta hilseilee ja kutisee, koska on niin kuiva. Oon käyttänyt luonnonkosmetiikan shampoista ja hoitsikoista lähinnä Laveraa, joka on itsellä tähän saakka toiminut parhaiten. Välillä tuo hiuspohjan ongelma tuntuu kuitenkin pahenevan stressin vuoksi, ja varmasti ruokavaliokin vaikuttaa siihen. Olin jo MELKEIN luovuttanut asian suhteen, koska en ole keksinyt ongelmaan oikein mitään ratkaisua, vaikka välillä olen yrittänyt konsultoida kampaajia. Noita Ole Hyvä -tuotteita oon käyttänyt kodinsiivouksessa, joten pistän ehdottomasti tuon hoitoaineen hankintaan samantien, kun olen just tekemässä muutenkin lisätilausta siivoustuotteiden suhteen.

    Kiitos siis vielä kerran vinkistä ja tosi informativiisesta postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia kun jätit kommentin ja ihana kuulla että tämä antoi vähän toivoa! Sun hiuspohja kuulostaa kyllä mun korvaan melkeinpä "ihannetapaukselta" hoitoainemetodille, jos niin voi sanoa :D Pidän sulle peukkuja ja toivon kovasti että saisit tuosta helpotusta.

      Poista
  5. Tätä nyt melkein kuukauden kokeilleena en voi kuin suositella! Satunnaisesti shampoolla jos tuntuu likaisemmalta, mutta muuten pelkällä hoitsikalla pärjää erinomaisesti :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos hyvästä postauksesta, jonka tosin löysin vasta nyt! Itselläni ei ole muuta ongelmaa päänahan suhteen, kuin että se rasvoittuu todella nopeasti. Ei siis ole kuivuutta, kutinaa tai minkäänlaista hilsettä. Olen käyttänyt sulfaatittomia luonnonkosmetiikan shampoita ja hoitoaineita jo pidemmän aikaa. Mietin, että mahtaakohan tuo hoitoainemetodi toimia omaan kuontalooni..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelisin kyllä kokeilemaan, sillä rasvoittuminen voi myös tasapainoittua kevyemmän pesun myötä 🙂 Hiuspohjaa, kuten muuta ihoa ja monia muita kehon toimintoja, säätelee kuitenkin kysynnän ja tarjonnan laki. Siinä voi tietysti mennä hetki, jona aikana kuivashampoo on hyvä ystävä, mutta aika nopeasti tulokset näkee 😊

      Poista
    2. Kiitos nopeasta vastauksestasi! Ehkä sitä voisi ainakin kokeilla! DIY-kuivashampoo (perunajauho-maissitärkkelys-mix) pelastaa, jos ei toimi. 😊

      Poista
    3. Nimenomaan 😊 Kiva jos oli avuksi!

      Poista
  7. Mielenkiintoinen juttu! :) Minulla on kyseistä tuotetta myynnissä Wanhan Rauman putiikki Taruliinassa. Voinko laittaa vaikka omasta face päivityksestä linkin tähän juttuun? Uskon että monella muullakin saattaa olla samanlaisia ongelmia hiuspohjan kanssa. Ja aivan ihania kuvia sinulla, voisinko käyttää päivityksessä jotakin sinun kuvaasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Annika! Ilman muuta, jaa vain :) Uskon myös, että tämä on todella yleinen ongelma ja että moni saisi hoitoainemetodista avun.

      Poista
  8. Hei.
    Ekaa kertaa blogissasi! Kaunis, rauhallinen ulkoasu ja hyvää tekstiä. Yksi asia jäi mietityttämään; kaikkialla muualla olen törmännyt siihen, että myös alkoholi on curly girl -metodissa inci-listalla pannassa, sehän kuivattaa. Suositushoitoaineessasi alkoholi on toisena. Ylipäätään olen viime aikoina havahtunut siihen, että pääosin luonnonkosmetiikkaa
    on täynnä ihoa ja hiuksia kuivattavaa alkoholia. Mitä edullisempi merkki, sitä varmemmin siinä on alkoholia. Koska käytän lähinnä luonnonkosmetiikkaa, en tiedä mikä tilanne on muussa kosmetiikassa, mutta nyt inci-listoja tutkineena olen ollut kyllä vähän luonnonkosmetiikkaan pettynyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun päädyit tänne ja tuhannesti kiitos kehuista 😊 Olet ihan oikeassa siinä, että alkoholi on yksi kielletyistä ainesosista curly girlissä, mutta alkoholeja on monenlaisia ja kielletyt alkoholit ovat ns. kuivattavia alkoholeja. Cetearyl alkohol ei ole tällainen alkoholi, vaan yksi ns. hyvistä alkoholeista, joka kulkee myös nimellä rasva-alkoholi, eikä myöskään kuivata. Yleisimmin luonnonkosmetiikassa näkyvät kuivattavat alkoholit ovat Alcohol, Alcohol Denat ja Benzyl Alcohol, kun taas huoletta käytettäviä ovat esim. Cetyl ja Cetearyl Alcohol, Stearyl Alcohol ja Lauryl Alcohol. Toivottavasti tämä selvensi asiaa jonkin verran! 😊

      Poista
  9. Mistä sitten etukäteen tietää että shampoo on hellävarainen, jos sulfaatittomuus ei ole tae? Näkeekö incistä? Varmaan vauvashampoot ainakon 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä oikein tiedäkään kuin kokeilemalla ja muiden kokemuksia kysymällä, valitettavasti :/ Inci antaa tietenkin osviittaa siitä, miten paljon pesevää ainetta on suhteessa muihin aineosiin, mutta tarkkoja mittasuhteita ei kerrota missään. Itseasiassa oman kokemukseni mukaan lasten shampoot jättävät hiukset pahiten narskuvan puhtaiksi, edes meidän lasten hiuksia ei pestä niillä.

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.