26. huhtikuuta 2019

Suloista suojaa: kotimaiset aurinkosuojatuotteet Atopikilta








Vähän aikaa sitten kurkistimme Atopikin viime kevään uutuksiin lukeutuviin itseruskettaviin tuotteisiin ja lupailinkin tuolloin, että palaamme vielä asiaan sarjan aurinkosuojatuotteiden osalta. Ei tätä talven jäljiltä vaaleaa ja herkkää ihoa nimittäin pelkällä purkiirusketuksella hoideta, vaan ihon suojaaminen ensimmäisiltä paahtavilta kevään ja alkukesän säteiltä on tietenkin kaikkein tärkeintä.

Me olemme nimittäin siinä mielessä hieman hupsuja, että ajattelemme usein aurinkosuojatuotteiden olevan vielä tässä vaiheessa kevättä turhia, hieman ehkä ylivarovaisuutta huokuvaa, mutta na-aa! Yksi kriittisimmistä vaiheista on heittämällä nämä tulevat viikot, kun auringonvalo ja -säteily lisääntyy nopeasti, mutta oma iho koittaa vielä heräillä pitkästä talvihorroksestaan. Siinä, kun  ensimmäisiä kertoja huomaa unohtaneensa itsensä hyvässä seurassa viinilasillisen kera aurinkoiselle terassille, on onni voida todeta pitäneen aurinkosuojasta huolta.

Jokainen vastuullinen kosmetiikankäyttäjä tietää jo, että ympäristön kannalta ainoa kestävä vaihtoehto on fysikaalinen UV-suoja, joka ei kuormita vesistöjä kuten kemialliset UV-filtterit. Tämä pätee myös täällä meidän vesistöissä, ei pelkästään kaukomailla, sekä myös riippumatta siitä, pulahteletko mereen, järveen vai käytkö suihkussa. Fysikaalisista suojista puolestaan turvallisin vaihtoehto on nanopartikkeliton luonnonkosmetiikka aurinkosuojatuote.

Luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteet ovat ottaneet suuria harppauksia viime vuosina, eikä fysikaalinen suoja tätä nykyä enää tarkoita 80-luvun leffaviboja henkivää vitivalkoisena hohkavaa ihoa. Toki, fysikaalinen suoja on aina fysikaalinen suoja, mutta lopputulos vaihtelee suuresti brändien ja tuotteiden välillä. Osa brändeistä on ottanut ansaitun edelläkävijän maineen, osa ei tunnu onnistuvat millään vuosienkaan jälkeen ja sitten on makeita uutukaisia, kuten Atopikin aurinkosuojatuotteet, joka ottaa ja hurmaa kertaheitolla.

Nyt te tiedätte jo, etten osaa tehdä näitä kotimaisen luonnonkosmetiikan arvosteluja intoilematta kotimaisuudesta, mutta pakko silti päästää tämä ilmoille... Miten mahtavaa, että tälläkin saralla pystyy halutessaan valita kotimaisen vaihtoehdon! Tiedän tämän olevan monille teistä tärkeä asia ja siksi jokainen uusi, laadukas, kotimainen luonnonkosmetiikkatuote saa hymyn huulilleni. Täytyy kuitenkin sanoa, että sitäkin enemmän minua hymyilyttää kerrankin massasta poikkeavat, suloiset aurinkosuojapakkaukset, joita pitää mielellään esillä muistuttelemassa auringolta suojautumisen tärkeydestä.




Viime vuonna lanseerattu Atopikin aurinkosuojasarja koostuu tällä hetkellä erityisesti herkälle iholle suunnitelluista vartalospraysta, kasvovoiteesta sekä after sun -voiteesta, jotka muodostavat minimalistin perustarpeet täyttävän ja toimivan aurinkosuojien-perussetin. Tässä on periaatteessa kaikki, mitä auringolta suojautumiseen tarvitsee, mutta odotan kieltämättä vielä linjan laajentumista, kenties vaalealla sävyttävällä kasvovoiteella? Sanoisin, että sarja olisi tuolloin minimalistin unelma!


Atopik spf 30 kasvovoide

Saatat olla samaa mieltä siitä, että aurinkosuojatuotteissa hankalinta on usein iholle jäävä rasvainen tai nihkeä tunne, joka on erityisen vaikea saada toimimaan meikin alla. Suurin osa meistä käyttää jonkinlaista meikkipohjaa päivisin, oli se kevyt tai runsaampi, jolloin kasvojen aurinkosuojan tulee olla hyvin imeytyvä. Atopikin 30 suojakertoimen kasvovoide on koostumukseltaan juuri oikeanlainen meikinkin alla käytettäväksi, nopeasti imeytyvä ja huomaamaton. Tämä sopii takuulla kaikille ihotyypeille, myös rasvoittuvalle iholle!

Missä järjestyksessä nämä kaikki aamukosmetiikat ja meikit sitten tulee levittää? Levitä aurinkosuojavoiteen alle normaalit aamuihonhoitotuotteesi, sitten aurinkovoide ja lopuksi meikkipohja. Helppohoitoisella iholla Atopikin kasvovoide saattaa riittää korvaamaan päivävoiteenkin, sen sisältämän kosteuttavan skvalaanin ja rauhoittavan sekä ihoa hoitavan kauraöljyn ansiosta. Pumppaa kuitenkin ensin ihoon runsaasti kasvovettä, sillä myös iho muuttuu kesän myötä äärimmäisen janoiseksi!




Yllä Atopik spf 30 kasvovoide kämmenselällä - ei valkoista jälkeä havaittavissa.



Atopik spf 30 aurinkosuojaspray

Kun kelit tästä vielä hieman lämpenee, vaatteet vaihtuu lyhytlahkeisiin- ja hihaisiin ja alamme loikoilla auringossa, on aika skarpata myös vartalon paljaiden ihoalueiden suhteen. Atopikin vartalolle tarkoitettu aurinkosuoja tulee kevyessä spray-muodossa, viimevuosien mieltymystrendin mukaan. Spray-suojan etu voidemaiseen verrattuna on sen supernopea levittäminen; lähes nestemäisen aurinkosuojan sivelee hetkessä laajallekin ihoalueelle.

Tiedänkin seuraavan kysymyksen kuuluvan, miten öljyisen tunteen Atopikin aurinkosuojaspray iholle jättää ja voin kerrankin ilokseni todeta, että Atopikin sprayssa on käytetty pohjana äärimmäisen nopeasti imeytyviä hajotettuja öljyjä, joka on tässä kohtaa suuri etu. Iholle jää hetkeksi kevyehkön rasvattu olo, mutta loputkin öljynrippeet imeytyvät hetken kuluttua. Iho ei myöskään jää lainkaan valkoiseksi - täydellistä!


Aurinkosuojatuotteiden peseminen

Öljypohjaiset fysikaaliset aurinkosuojat tarttuvat sinnikkäästi ihoon, aivan syystä, joten niiden poistamiseen kannattaa varautua ja kiinnittää erityistä huomiota. Öljypohjaiset aurinkosuojatuotteet irtoavat parhaiten öljypohjaisella puhdistustuotteella, yksinkertaisimmillaan millä tahansa öljyputsarilla (kasvoille) tai vaikka ruokaöljyllä. Öljy liuottaa lian lisäksi myös öljyliukoisten aurinkosuojatuotteiden rippeen iholta. Puhdistusta voi tarvittaessa tehostaa esim. luonnonmateriaaleista tehdyillä pesukintailla, musliiniliinalla tai konjac-sienellä. Viimeistele tavallisella kasvojen tai vartalon puhdistustuotteella, kaksoispuhdistuksen tavoin.



Yllä Atopik spf 30 spray kämmenselällä - jälki on täysin huomaamaton.




Atopik After Sun Geelivoide

Täytyy sanoa, että omalla kohdallani Atopikin minimalismi osuu juuri oikeaan kaikkien kolmen tuotteen kohdalla. Hyvin imeytyvän kasvojen aurinkosuojan ja vartalon "kolmenkympin sprayn" kanssa kombon viimeistelee kosteuttava ja rauhoittava after sun, joka myös löytyy tästä sarjasta. Täydellistä!

Atopikin after sun on kevyt voide, after suniksi jopa yllättävän täyteläinen, mutta on kasvovoiteen tavoin todella nopeasti imeytyvä. Sanoisin tämän olevan erityisen hyvä kuivalle  ja herkälle tai herkästi tukkeutuvalle iholle. Atopikin after sunissa on aurinkosuojatuotteisiin verrattuna reilummin aktiiviaineita, kuten ravitsevaa mangovoita, viinirypäleensiemenöljyä, rauhoittavaa kauraa ja aloe veraa sekä antioksidanttista mustikkauutetta, jotka tukevat ja ruokkivat ihoa tärkeillä aineilla auringossa oleskelun jälkeen. Pakkaus on pienehkö, enemmänkin kaupunkitarpeisiin sopiva tai helppo pakata mukaan matkalle.




Täytyy sanoa, että erityisen suuren vaikutuksen minuun tekivät Atopikin ja vartalon aurinkosuojatuotteet. Ne eivät häviä piirun vertaa suosituimmillekaan isojen brändien aurinkosuojatuotteille koostumuksiltaan tai käytettävyydeltään, ja ovat lisäksi todella kilpailukykyisiä hinnaltaan. Viimeisin ei aina ole asian laita, kun puhutaan kotimaisista tuotteista. After sun "geelivoide" tuntuu sopivammalta kasvoille, kaulalle ja dekolteelle, mutta vartalolle jään kaipaamaan vielä ohuempaa ja viileämmän tuntuista after sunia. Atopikin after sunin valttikortti on selvästikin korjaavissa ja hoitavissa ainesosissa, tietynlaisen tunteen sijaan, mikä on tietysti loistavaa pitkällä tähtäimellä.

Atopikin aurinkotuotteet vetävät varmasti puoleensa etenkin tällaisia minunlaisia laatutietoisia, tiedostavia kaupunkieläjiä, jotka eivät paahda itseään rannalla, mutta haluavat pitää ihostaan huolta kesäaikaan. Herkkäihoisen on helppo hymyillä, kun nämä suloiset purkit koristavat hyllynreunaa tai kun on aika pakata lempparikosmetiikat mukaan reissuun. En ehkä malttaisi odottaa, että saan pakata nämä mukaan kesän mökkireissulle ja että pääsen hengailemaan näiden ja hyvän kirjan kanssa natisevalle laiturille.




Atopikn aurinkosuojatuotteita on saatavilla muiden Atopikin tuotteiden tapaan apteekeista kautta maan (tarkista oman paikkakuntasi tilanne täältä) sekä muutamista verkkokaupoista. Tuotteiden hinnat vaihtelevat jonkin verran myyntipaikasta riippuen, joten vertailla kannattaa. Tällä hetkellä onni on, että aurinkotuotekausi on kuumimmillaan ja esim. Karhuapteekki ja Yliopiston verkkoapteekki tarjoavat Atopikin tuotteet / aurinkosuojatuotteet tuntuvilla alennuksilla.

Jos et vielä lukenut juttua Atopikin itseruskettavasta kasvovedestä ja vartalovoiteesta, löydät kyseisen tekstin täältä, sekä postauksen Atopikin Sensitive-ihonhoitotuotteista täältä. Ja hei pssst! Viikonlopun aikana kannattaa olla kuulolla instagramin puolella, sillä sinne on tulossa alkukesää piristävä arvonta Atopikin itseruskettavista. Nähdään siis siellä!



Miltä näyttää sinun aurinkosuojakombosi?
Mikä on kesän must have aurinkosuojatuote?


SEURAA LUONNONKAUNISTA
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun

  1. Ohhoh, Atopikhan on laajentunut! <3 Sarjahan täydentyy koko ajan vain toinen toistaan ihanimmilla tuotteilla! Pitääpä käydä kotiuttamassa tuo suihkutettava öljy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tekee! 😊 Kiinnostava on myös heidän Balance-sarja akne yms ihoille, ei vain osu oman ihotyypin kanssa yhteen. Nämä aurinkosuojatuotteet onneksi osui ja upposi 😍

      Poista
  2. Oletko muuten testannut tuota spray-versiota kasvojen iholle? 😊 Tuotekuvauksessa lukee, että kasvoillekin se sopisi, mutta kiinnostaisi kuulla käytännön kokemuksiakin sen soveltuvuudesta erityisesti meikin alle 🤭 Jotenkin sprayn koostumus vaikuttaa miellyttävämmältä kuin tuo voide, joka itselläni harmillisesti jättää ihoon sellaisen kelmeän harmahtavan vivahteen.

    Ostaisin mieluusti tuon sprayn, koska käytän aurinkosuojaa vartalon iholle niin harvoin, että tuntuisi tuhlaukselta hankkia kaksi eri tuotetta. En ole yhtään auringonpalvoja vaan parhaani mukaan suorastaan välttelen kaikkea porotusta, paistetta ja hellelukemia! 😄 Viihdyn parhaiten varjossa, viileissä paikoissa ja ihoa suojaavissa vaatteissa, joten kasvojen lisäksi aurinkosuojaa kuluu kesän mittaan lähinnä olkapäihin ja käsivarsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi äh! Saanko udella millainen pohjasävy sun ihossa on, jos tämä liittyisi siihen? En ole itse kokeillut spraytä meikin alla, mutta uskaltaisin heittää että yleisesti ottaen se kävisi meikkivoiteen alle. Tottakai eroja on meikkivoiteiden välillä ja eroja yhdistelmien toimivuudessa on sitäkin enemmän. Mikään överirasvainen tuo spray ei ole ja siksi veikkaisin näin 🙂 Mineraalimeikkiin en sitten taas yhdistäisi, se kyllä tarttuu kiinni.

      Sun tapauksessa tuo kuulostaa vain järkevältä! 😊 Aurinkotuotteet pysyy hyvänä kuitenkin vain kyseisen kauden ja aina parempi, jos ostamansa tuotteet saa käytettyä sinä aikana loppuun 😊

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.