22. toukokuuta 2019

Hei Lumikki - mikset vaalentaisi meikkivoidettasi sopivaksi?


Postaus sisältää mainoslinkkejä



Meidän hyvin vaaleaihoisten on toisinaan lähes mahdotonta löytää meille sopivaa sävyä haluamastamme meikkipohjasta. Useimmiten tilanne on se, ettei tarpeeksi vaaleaa sävyä ole tehty lainkaan ja jos on, taittaa se liikaa punaiseen tai keltaiseen. Puhumattakaan siitä, että sävyltään tarpeeksi lähelle osuva meikkivoide nappaisi myös koostumuksensa osalta. Jos juuri itselleen täydellisesti sopivan meikkipohjan löytäminen on haastavaa ihan yleiselläkin tasolla, moninkertaistuu se ihosävyn ollessa valtaosasta poikkeavan vaalea tai tumma.

Siispä, opimme me lumikit helposti tyytymään vaihtoehtoon joka on jotain sinnepäin ja menettelee. Odotamme kuumeisesti kesäaikaa, kun (jos) iho päivettyisi edes yhden asteen ja saisimme kesäksi käyttöön sen oman, talviaikaan kaapissa odottaneen suosikin, tai otamme rutiiniksi käyttää kevyesti päivettäviä itseruskettavia.

Tai sitten otamme ohjat omiin käsiimme, päätämme olla tyytymättä yhtään vähempään ja sävytämme sen suosikkimeikkipohjan vaaleammaksi. Se on nimittäin helpompaa kuin uskoisi!




Ideanahan tämä ei ole mitenkään uusi juttu, vaan meikkivoiteita on sekoiteltu iät ja ajat, saadakseen aikaan juuri omaan ihosävyyn täydellisesti sulautuvan mixin. Sama onnistuu vaivatta myös mineraalimeikkipohjilla, joiden kanssa on pikemminkin sääntö kuin poikkeus sekoitella kahta tai kolmea sävyä keskenään vuoden ympäri, saumattoman sävyvaihtelun aikaansaamiseksi.

En itse ole aivan vaaleimmasta päästä, mutta hyvin vaalea kuitenkin, ja jouduin itse tämän tilanteen eteen Madaran City CC:n kanssa. Kirjoitin tuosta voiteesta viime kesänä Kesän paras maikkipohja -tekstissä, jolloin olin ihastunut voiteeseen täysin. Mainitsin silloin vaaleamman sävyn olevan minulle täydellinen kesäsävy, mutta että joutuisin luopumaan voiteesta talveksi. Siellä se on pyörinyt talvikuukausien ajan, kunnes kaivoin sen esiin itseruskettavien käytön myötä ja sain muistutuksen sen täydellisestä levittyvyydestä. Päätin, ettei tämä nyt voi mennä niin, etten saa nauttia tästä helppoudesta vuoden ympäri ja minähän laitan sen toimimaan!

Päätin kokeiluksi sekoittaa sitä Lily Lolon lähes valkoiseen BB-voiteeseen sävyssä Fair - ja täydellistä tuli! Ko. BB-voiteen koostumus ei itsessään ole suosikkini, vaan lähtee herkästi rullaamaan sormilla levittäessä ja sävykin on aiiiivan liian vaalea yksinään käytettäväksi, mutta vaalentavana sekoitusaineena se ajaa asiansa moitteetta.




Yllä näet alimpana Lily Lolon BB:n sävyssä Fair, keskellä Madaran City CC:n Light sävyn, sekä ylimpänä näiden sekoituksen, joka on minulle juuri sopiva. Sekoitussuhde riippuu tietysti omasta ihosävystä ja toisena meikkipohjana käytettävästä tuotteesta, mutta yleispätevänä ohjenuorana pitäisin tätä:


Sekoita hieman reilut puolet erinomaisesti levittyvää suosikkimeikkivoidetta, kuten Madaran City CC:tä + hieman alle puolet Lily Lolon Fair BB-voidetta ja sekoita yhtenäiseksi massaksi.


Jos oma ihosävysi on vielä vaaleampi kuin minun, kokeilisin BB-voiteen sekoittamista esimerkiksi Korennon voidemaiseen 01 sävyn meikkipohjaan (notkista ensin sulavaksi), joka on hyvin levittyvistä ja hieman öljyisistä pigmenttisistä meikkivoiteista vaalein vaihtoehto. Kevyenä meikkipohjana toimii kaikista vaaleimmilla tietysti myös Lily Lolon BB-voide itsessään.




Tässä omassa sekoituksessani yhdistyy juuri näiden kahden meikkipohjan parhaat puolet: Madaran City CC:n neutraali sävy, peittävyys ja kuulaan hehkuva viimeistely, sekä Lily Lolon vaaleus. Olen ehkä pikkuisen täpinöissä - meidän yhteinen taival jatkuu vielä syksyn jälkeenkin. Parhautta!



Sekoitteletko sinä meikkipohjien sävyjä?


SEURAA LUONNONKAUNISTA
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun

  1. Tulee kyllä välillä itsekin sekoiteltua, etenkin talviaikaan kun iho tosiaan niin niin kovin vaalea. Kiinnostava postaus tämä, täytyy ehkä laittaa hankintaan tuo Lily Lolon voide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja se on melkeinpä helpoin tapa, jos jotain yksittäistä sopivaa ei löydy! Se on kyllä tosi hyvä sekoituspohja; harvoin näkee näin vaaleita meikkipohjia!

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.