17. maaliskuuta 2020

10 vinkkiä tasaiseen itserusketukseen

Kaupallinen yhteistyö: Atopik
sekä Apteekkishop.fi


Valo lisääntyy, talvihorros alkaa taas kääntyä menneen puolelle ja jälleen ollaan siinä tilanteessa, että peilistä ja vaatteiden alta paljastuu kalpeuden vuoden huipentuma. Vielä hetken aikaa voimme verhoutua neuleisiin ja viltteihin, sekä hyppelehtiä nopeasti peilin ohi, mutta vähitellen se taas alkaa - itseruskettavakutkutus.

Itseruskettavien maine on onneksi läpikäynyt ansaitsemansa päivityksen, eikä niitä leimaa enää samanlainen pinnallisuus kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Nykyään tiedämme, että itseruskettavat ovat paitsi turvallisin tapa päivettää ihoa, myös täysin perusteltu keino ihon sävyn tasoittamiseksi. Kevyt päivetys iholla vähentää monien mielestä meikkipohjan tarvetta, ja saa ihon jälleen mätsäämään viimeistään kevättalven aikana aavistuksen liian tummaksi jääneeseen meikkivoiteeseen, sen sijaan että ostaisi viime metreillä uuden meikkivoidesävyn. Ja turhamaista tai ei, näyttävätpä myös paljaat kosteutta hehkuvat sääret myös kivemmalta, kuin sukkahousuihin verhoiltuna. Jättäkäämme siis suosiolla nekin ostamatta ja annetaan kauniiden säärien säväyttää!

Omalta osaltani pyrin itseruskettavienkin kohdalla tekemään mahdollisimman ekologisen valinnan suosimalla luonnonkosmetiikkaa ja erityisesti mahdollisimman lähituotettuja vaihtoehtoja. Sen lisäksi pidän päivetyksen hillitynä, enkä siis löträile näilläkään tuotteilla.




Ylivoimaisesti parhaaksi vaihtoehdoksi olen todennut juuri näistä syistä jo pari vuotta sitten kotimaisen Atopikin itseruskettavat, kuten ehkä muistatkin. Helsingissä kehitetyissä ja valmistetuissa tuotteissa paitsi suositaan kotimaisia raaka-aineita, myös ymmärretään pohjoismaisen herkän ihon haasteita ja tarpeita. Lois-ta-vaa!

Atopikin itseruskettaviin lukeutuu paitsi äärimmäisen hyvin levittyvä kevyt, asteittain päivettävä itseruskettava vartalovoide, myös varsinaiseksi hittituotteeksi noussut itseruskettava kasvovesi. Kuten viime keväänä sanoin, ovat molemmat aivan 10/10 kamaa, ja yksi setti riittää mainiosti yhden kriittisen kauden yli viikottainkin käytettynä, kasvovesi vielä pidempään.

Jos haluat lukea tuotteista lisää, lue Luonnonkauniin viime kevään juttu Atopikin itseruskettavista täältä. Tänään keskitytäänkin ennen kaikkea siihen, miten onnistut saamaan itseruskettavilla mahdollisimman kauniin ja onnistuneen lopputuloksen, hieman erilaisillakin nikseillä.


Saat Apteekkishopin verkkokaupasta -15% alennuksen koodilla "LUONNONKAUNIS", jota voit hyödyntää esim. Atopikin valikoimaan. Koodi on voimassa 5. huhtikuuta 2020 asti.

Apteekkishopin verkkokauppaan pääset tästä.





NÄIN ONNISTUT ITSERUSKETTAVILLA


Kuori ja kosteuta iho huolellisesti päivää ennen

Itseruskettavat tarttuvat kaikista voimakkaimmin kuivaan ihoon, minkä vuoksi ihon kunnon tasalaatuisuuteen kannattaa panostaa. Tästä syystä iho tulee kuoria itseruskettavien käyttöä edeltävänä päivänä ja viimeistellä kevyellä, mahdollisimman vesipohjaisella kosteusvoiteella (öljyt saattavat estää itseruskettavan tarttumisen).

Ihon kuorintaan voi käyttää mitä tahansa kotoa löytyvää kuorinta-ainetta tai -kinnasta, tai vaikka karheaa, kasteltua pyyhettä. Jälkimmäisestä on muodostunut oma suosikkini ja erityisesti pellavapyyhe on äärimmäisen hyväksi havaittu! Käsittele erityisen tarkkaan kuivat ja paksummat ihoalueet, kuten polvet, nilkat, kyynärpäät, sekä kainalonympärykset, jalkapöydät ja kämmenselät.

Mikäli aiot sheivata esimerkiksi sääret, tee se ehdottomasti viimeistään iltaa ennen. Vahaamisen/sokeroinnin kanssa kannattaa odottaa myöhemmälle, sillä karvatupet ovat tuolloin erityisen alttiita imemään sisäänsä itseruskettavaa, aiheuttaven pilkukkaan lopputuloksen.




Esikäsittele polvet, nilkkaluut ja kyynärtaipeet

Edellä mainitusta syystä, kannattaa myös kuivat ja paksut ihoalueet käsitellä paikallisesti kosteusvoiteella vielä toistamiseen noin 20 minuuttia ennen itseruskettavan levitystä. Näin kuiva iho ehtii imeä itseensä kosteusvoidetta, eikä itseruskettava tartu esimerkiksi polviin muuta ihoa voimakkaammin. Lopptulos on huomattavasti tasaisempi ja luonnollisempi!

Kun lopulta levität itseruskettavan voiteen, levitä tuotetta maltillisen laaja osa kerrallaan ja keskity erityisesti siihen, että saat voiteen levitettyä huolellisesti kaikkialle, ja että kaikki tuote imeytyy ihoon. Levitys kannattaa aloittaa ns. "keskeltä" raajaa/aluetta ja lähestyä vasta sitten taivekohtia käsiin jäljelle jääneellä voiteella.




Esikäsittele kasvot pyyhkimällä ne kasvovedellä

Kasvojen kuiva ja pintakuiva iho kannattaa puolestaan esikäsitellä pyyhkimällä kasvot kosteuttavalla kasvovedellä. Suosi kestovanulappua paitsi ympäristösyistä, myös koska kangas kuorii ja tehostaa kasvojen puhdistusta. Tee tämä noin 5-10 minuuttia ennen itseruskettavan kasvoveden levitystä.

Itseruskettava kasvovesi kannattaa levittää tavallisella vanulapulla tai tummalla kestovanulapulla. Etene kasvoilla suunnitelmallisesti ylhäältä alaspäin ja symmetrisesti kasvojen molemmin puolin. Pyyhkäise hiusraja, korvat ja kaula viimeiseksi vain nihkeällä vanulapulla, niin vältät rajat.


Sekoita itseruskettava kevyesti päivettäväksi voiteeksi

Mikäli toivoit erityisen luonnollista ja kevyttä lopputulosta, tai haluat ylläpitää rusketusta tiheämmin, voit sekoittaa itseruskettavan voiteen tai kasvoveden muuhun kosteusvoiteeseen/kasvoveteen, rusketusvoimakkuutta laimentaaksesi.





5  Kiinnitä levityskinnas suihkuharjaan selän käsittelyä varten

Etkö yletä selkään? Kokeile levityskintaan kiinnittämistä suihkuharjaan ponnarilla! Näin saat suihkuharjasta levitykseen sopivan apukäden ja vältyt kiperiltä taivutuksilta.

Jos lähistöllä on ihan oikeita apukäsiä, kannattaa tietysti kääntyä niiden puoleen. Mikään ei täysin korvaa silmäparilla varustettua apulaista!


Käsittele hankalat kohdat päivettävällä kasvovedellä

Erityisen hankalat kohdat, kuten kämmenselät, sormien välit, jalkapöydät jne kannattaa käsitellä itseruskettavalla kasvovedellä. Näin levitys on huomattavasti hallitumpaa. Samaa kikkaa voit käyttää päivetyksen siistimiseen ja tasoittamiseen, jos huomaat jälkeenpäin jonkin ruskettamatta jääneen kaistaleen iholla.

Turvaudun tähän itse esimerkiksi olkainten rusketusrajojen häivyttämiseksi!



Jälkikäsittele taipeet kiinnityspuuterilla

Liikkumista on hyvä, mutta käytännössä mahdoton välttää kokonaan itseruskettavan vaikutusajan ensimmäisen tunnin aikana. Mikäli itseruskettavalla on taipumusta kerääntyä taipeisiisi liikkuessasi vaikutusajan aikana, voit käsitellä taipeet kevyesti meikkipussisi kiinnityspuuterilla tai kuivashampoojauheella. Nämä estävät voiteen kerääntymisen juonteisiin kriittisimmän ajan verran ja taipeiden rusketuksesta tulee mahdollisimman tasainen.


8  Mitä pidempi nakuilu, sitä tasaisempi rusketus

Paras päivä itseruskettavan levitykseen on vapaapäivä, jolloin pystyt oleskelemaan mahdollisimman pitkään mahdollisimman vähäpukeisena. Jos joudut tai haluat pukea levityksen jälkeen, käytä tummia, saumattomia ja löysästi istuvia vaatteita. Näin itseruskettava ei hankaannu epätasaisesti iholta tai värjää niitä.

Jos täysi nakuilu tuntuu liian eksoottiselta, voit myös jakaa itseruskettavan levityksen kahteen osaan, ylä- ja alavartaloon, kahdelle päivälle. Näin pystyt hengailemaan edes joko ylä- tai alaosassa mahdollisimman pitkään.



Malta meikkaamisen kanssa

Myös meikkaamisen ja muiden ihonhoitotuotteiden kanssa kannattaa odottaa mahdollisimman pitkään, mutta vähintään puoli tuntia, jotta rusketus saa tekeytyä rauhassa ja lopputulos on tasainen. Itseruskettavat kasvovedet eivät tahraa samalla tavalla kuin voiteet, joten käsittelyn uskaltaa tehdä myös iltaisin. Jätä kuitenkin noin tunti väliä nukkumaanmenoon, niin tuote saa imeytyä ja vaikuttaa rauhassa.


10  Katkaise tekeytyminen suihkulla

Mikäli huomaat itseruskettavan tehoavan yli odotusten tai haluat muuten vaan pidättäytyä kevyemmässä lopputuloksessa, voit katkaista rusketuksen syvenemisen peseytymällä huolellisesti. Jo muodostunut rusketus ei suihkussa häviä, sillä rusketus on itseruskettavien vaikuttavan ainesosan DHA:n ja ihon keratiinin keskenäisen kemiallisen reaktion tulos, joka on saa keratiinin värjäytymään. Ylimääräisen ihon pinnalla olevan tuotteen DHA:n voit kuitenkin pestä pois, jolloin ruskettuminen loppuu.


Ennen

Yhden Atopikin itseruskettavan levityskerran jälkeen
(Vrt. käsi ilman itseruskettavaa)


Talven jälkeen iho voi olla pitkäänkin tiheän kuorinnan ja kosteutuksen tarpeessa, etenkin mikäli hommasta on luistanut talven aikana (myönnän!). Tänä aikana myös itseruskettavan kanssa voi joutua tekemään tiheämpää toistoa kuin normaalisti, mutta se tasaantuu kyllä.

Pidän itse tällaisesta hillityn luonnollisesta päivetyksestä, jolloin käsittelyn uusimista ei tarvitse tehdä kuin kerran viikossa. Tiheämmällä toistotahdilla saat kyllä varmasti näyttävämmänkin rusketuksen aikaiseksi, jos niin tahdot! Ja kun käytät itseruskettavia - muistathan suosia kotimaista luonnonkosmetiikkaa ♥ Kaikkiin Atopikin tuotteisiin voit käydä tutustumassa Atopikin verkkosivuilla, ja lisää tietoa löydät myös kaikista Luonnonkauniin Atopik-kirjoituksista.


Saat Apteekkishopin verkkokaupasta -15% alennuksen koodilla "LUONNONKAUNIS", jota voit hyödyntää esim. Atopikin valikoimaan. Koodi on voimassa 5. huhtikuuta 2020 asti.

Apteekkishopin verkkokauppaan pääset tästä.



Onko mielessäsi jokin törkeän hyvä itseruskettava-vinkki?
Laita se jakoon kommenttien sekaan!


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.