3. syyskuuta 2020

Elämysmatkailua Keski-Suomen järvimaisemissa: Laukaa, Saarijärvi ja Jyväskylä

Teksti: Ida Tokola
Kuvat: Ida Tokola ja Ann-Christine Mäkelä

Varjolan tilan majoitus, ruuat ja aktiviteetit saatu


Lähdimme kesäreissulle Luonnonkaunis-porukalla etsimään kotimaan kauneimpia matkakohteita. Matkamme kulki Keski-Suomen ja Savon kautta aina Pirkanmaalle asti. Tunnelmia reissultamme videomuodossa löydät Instagram-profiilimme kohokohdista. Tällä kertaa kerromme suosikkikohteemme upeiden mäntymetsien ja kirkkaiden järvien Keski-Suomesta. 




Matkamme ensimmäisenä päivänä tapaamme Ann-Christinen kanssa Jyväskylän matkakeskuksella. Minä olen saapunut perille bussilla ja Ann-Christine kätevästi kimppakyydillä. Loput matkasta taitamme vuokra-autolla, jonka nokan suuntaamme ensimmäisenä kohti Laukaata, Varjolan tilalle.

Varjolan tila on Kuusaankosken rannalla sijaitseva matkailutila puolen tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Runsaasti erilaisia aktiviteetteja tarjoavalla tilalla on monipuoliset harrastusmahdollisuudet aina rennoista viininmaistelusta ja savusaunasta hurjaan koskenlaskuun. Tilan läheisyydessä voi majoittautua seurueen koon mukaan erilaisissa mökeissä, huoneistoissa tai isommassa villassa.






Varjolan tila on kutsunut meidät tutustumaan tilan aktiviteetteihin ja saamme yöpyä samalla Vakka-huoneistossa. Saapuessamme luonnon helmassa sijaitseville riihihuoneistoille, emme voi kuin huokaista ihastuksesta - huoneistomme ikkunoista ja terassilta on suora näköala alla virtaavalle koskelle. Näkymä on huikean kaunis.

Pienessä huoneistossamme on juuri sopivasti tilaa meille kahdelle ja yläkerrassa majoittuisi vielä kätevästi kaksi henkeä lisää. Hotellihuonetta muistuttava huoneisto sopisi hyvin myös pienelle perheelle tai kaveriporukalle. Osassa huoneistoista on myös omat keittiöt, mutta lounasnälän yllättäessä me suuntaamme kuitenkin syömään tilan omaan Bistro Sylviin, joka sijaitsee päärakennuksen läheisyydessä. Kotoisan ravintolan pihalla on ihanan tunnelmallista istuskellessamme kukkivan omenapuun alla. Saamme eteemme maukkaat kala- ja kasvisannokset, joissa on hyödynnetty ihania satokauden tuoreita vihanneksia.







Ruokailun jälkeen vetäisemme päällemme joogavaatteet ja suuntaamme kohti ensimmäistä aktiviteettiamme, luontojoogaa. Joogaharjoitus järjestetetään aina hyvällä säällä Varjolan tilan puutarhassa, mutta tänään sadekuuro yllättää meidät juuri kun tunnin pitäisi alkaa. Juoksemme sadetta pakoon vanhan navetan yläkertaan, johon on rakennettu tunnelmallinen juhlatila. Sade ropisee rentouttavasti navetan kattoa vasten joogatuntimme aikana. Joogaopettaja Jarna Paalanen-Flyktmanin vetämä tunti on mukava yhdistelmä rauhallista yin- ja flowjoogaa, joka sopii loistavasti myös aloittelijoille. 








Joogatuntilaisilla on mahdollisuus nauttia savusaunasta joogan jälkeen. Mekin suuntaamme askeleemme kohti kosken rantaa, josta löytyy saunatilojen lisäksi kaksi poreallasta. Käymme vuoroin pulahtamassa kosken virkistävässä vedessä ja sitten lillumme kuumissa poreammeissa autuaana. Kuinka täydellistä onkaan tuijotella auringonlaskua altaassa pitkän päivän päätteeksi.

Olemme saunomisen jälkeen jo aivan valmiita unille, mutta emme malta olla käymättä vielä pienellä iltakävelyllä Varjolan tiluksilla. Kävelemme kosken rannassa pienillä metsäpoluilla ja pysähdymme ihmettelemään voimakkaasti virtaavaa Kuusaankoskea. Hurjapäisimmät matkailijat pääsevät koskella kokeilemaan vaijeriluikua, kalastusta ja koskenlaskua. Kurkkaa kaikki monipuoliset elämyskokemukset Varjolan tilan sivuilta. Seuraavaa kertaa ajatellen meitä kiinnostaisivat ainakin luontoretket, melonta ja SUP-lautailu.







Heräämme seuraavana aamuna aikaisin auringonsäteiden sarastaessa riihihuoneistomme verhojen raosta. Lähdemme aamupalalle Varjolan päärakennukseen vanhaan navettaan. Maalaisaamiaselta löytyy monipuolisesti erilaisia herkkuja, kuten munakasta, leipiä ja jogurttia. Haudutettu kaurapuuro saa erityismaininnan pehmeästä maustaan!





Aamupalan jälkeen on aika hyvästellä Varjolan tila, mutta toteamme molemmat yhdessä tuumin Ann-Christinen kanssa että tulemme varmasti vierailulle uudestaan.

Seuraava kohteemme on Pyhä-Häkin kansallispuisto Saarijärvellä. Ennen luonnonpuistoon suuntaamista pysähdymme kuitenkin Saarijärven viehättävässä keskustassa. Saarijärven kirkko ja kylän vanhimmat rakennukset sijaitsevat Sofianrannan kulttuuriympäristössä. Vanhoissa puutaloissa on muun muassa Taitokeskus / Taito Shop -käsityökauppa ja Vanhaintavarainliike Kaiho. Piipahdamme sisällä Kaihossa ja paikan omistava herra ottaa meidät lämpimästi vastaan. Hän kertoo meille innoissaan tarinoita Saarijärvestä ja myynnissä olevista antiikkitavaroista. Sympaattinen paikka, jossa ehdottomasti suosittelemme käymään Saarijärvellä.



Lounasajan lähestyessä huomaamme keskustan ravintola-kahvila Friseen vetävän puoleensa paikallisia. Aurinkoisena päivänä paikan terassi on täynnä kyläläisiä ja turisteja lounaalla ja kahvilla. Ravintola tarjoaa nimensä mukaisesti raikasta kasvispainotteista ruokaa. Joka päivä on tarjolla erilaisia salaatti- ja keittolounaita, joista yksi vaihtoehto on aina vegaaninen. Lisäksi tarjolla on kahvia, leivonnaisia, smoothieita ja täytettyjä vohveleita. Kaikki tilaamamme on herkullista, mutta erityisesti pidämme hedelmäisistä smoothieista ja suussasulavista mantelicroissanteista.

Lounaan jälkeen me ja täydet vatsamme kaipaamme pientä hengähdystaukoa. Heinäkuun helteisen auringon paahtaessa autoomme tulemme googlailleeksi Saarijärven uimarantoja, joista suosituksia saa keskustan läheisyydessä sijaitseva Mansikkaniemen uimaranta. Matka rannalle kestää vain pari minuuttia ja saavumme pian sympaattiselle pienelle uimarannalle. Ilmeisesti tuulisesta päivästä johtuen ranta on autio, joten saamme istuskella rantahietikolla kahdestaan. Pulahdus viileään veteen tekee ihmeitä ja olemme pian taas virkeitä jatkamaan matkaa.




Uinnin jälkeen istahdamme takaisin autoon ja lähdemme ajamaan kohti Pyhä-Häkin kansallispuistoa. Vain noin 13 neliökilometrin kokoinen kansallispuisto ei ole suuri, mutta on sitäkin näyttävämpi. Puisto on eteläisen Suomen huomattavin ikimetsä, jossa on kasvaa yli satoja vuosia vanhoja puita. Merkittyjä reittejä on 30 kilometrin edestä, pituuksien vaihdellessa 1,4 - 17 kilometrin välillä.

Jo ajomatka kansallispuiston parkkipaikalle itsessään on kokemus. Puiston läheisyydessä puistikko kohoaa korkeana maantien molemmin puolin. Villiintynyt ikimetsä on satumainen kelopuineen ja mahtavine kuusineen, joiden paksujen oksien neulaset himmentävät kirkkaan heinäkuun auringonpaisteen. Katselemme aarniometsää lumoutuneena auton ikkunoista.

Puiston komeimmat metsäalueet alkavat heti puiston opastuspaikan takaa Mastomäeltä. Päästäkseen aistimaan vanhan metsän ikiaikaista tunnelmaa ei siis tarvitse patikoida kauas. Uusi Iso Puu sijaitsee 1,2 kilometrin päässä opastuspisteeltä, joten sinne kävelee helposti reilussa puolessa tunnissa tervehtimään 400-vuotiasta mäntyvanhusta. Kietoessamme kätemme puun ympärille emme voi olla miettimättä, mitä kaikkea se on elinvuosien aikanaan ehtinyt nähdä.







Keski-Suomen seikkailumme päättyy Jyväskylään, jonne palautamme vuokra-automme. Keski-Suomen suurimmassa kaupungissa riittää nähtävää ja koettavaa niin paljon, että ne antaisee saada joskus oman blogikirjoituksen nähtävyyksistään. Tällä kertaa emme ennätä kuin jäädä illalliselle, ennen kuin hyppäämme bussiin kohti Savoa.

Ruokapaikaksemme valikoituu Jyväskylän ainoa kokonaan vegaaninen kahvila Beans & more. Kahvilaan voi pysähtyä kahville tai jäädä nauttimaan lounaasta tai illallisesta pidemmän kaavan mukaan. Ruokalistalta löytyy muun muassa mezeannoksia, kulhoruokia ja hampurilaisia. Me tilaamme kasviksia ja maapähkinätofua sisältävän buddha bowlin ja kanatyylisen hampurilaisen seitanpihvillä.

Kotoisasti sisusteussa kahvilassa on helppo viihtyä. Paikka tuntuu löytäneen asiakkaansa, sillä kahvilan ovi käy tiuhaan. Hörpimme ihastuneena paikan itse tehtyjä vihannesmehuja, jotka vievät kielen mennessään. Kun ruoka saapuu pöytään, emme voi kuin ihastella värikkäitä annoksia. Buddha bowl on herkullinen yhdistelmä tuoreita ja marinoituja kasviksia, joihin talon salaatinkastike tuo ryhtiä. Ann-Christine kehuu valitsemaansa kanahampurilaista yhdeksi parhaista maistamistaan kasvishampurilaisista.

Lue lisää: Katso paikkakuntakohtaiset vinkkimme Suomen kasvisravintoloista





Keski-Suomen monipuoliset luontokohteet ja sympaattiset pienet kylät järvien rannoilla tekevät alueesta loistavan kotimaan matkakohteen. Me ainakin taisimme vähän rakastua! Lisätietoa Keski-Suomen kohteista löydät muun muassa näiltä sivuilta:


Lue lisää Luonnonkauniin kesäreissusta: Vierailu Frantsilan luomuyrittitilalla


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.