10. elokuuta 2020

Kukkainen jalkakylpy

 Kuvat ja teksti: Ida Tokola

Olette saattaneetkin huomata tämän kesäisen innostukseni villiyrteihin. Kirjoitin keväällä Luonnonkauniiseen villiyrttien keräys- ja tunnistusoppaan, ja heinäkuussa pääsin sukeltamaan syvemmälle kasvien maailmaan vierailullani Frantsilan luomuyrttitilalle. Kesällä yritit ovat olleet vahvasti läsnä keittiössäni ja nyt keksin taas uuden ihanan tavan hyödyntää niitä, nimittäin arjen luksukseksi muuttavat jalkakylvyt!

Näin kesän alussa Instagramissa kuvan kukilla koristellusta jalkakylpyvadista, enkä saanut kukkaista jalkakylpyä mielestäni. Lopulta marssin ostamaan itselleni emalisen vadin. Kerrostaloasunnossamme ei ole edes saunaa, mutta kyllähän nyt jokaisesta kodista täytyy löytyä pieni spa-osasto! Meillä se sijaitsee tällä hetkellä parvekkeella, jossa pidän iltaisin itselleni kasvonaamio- ja jalkakylpyhetkiä.

Jalkakylpyjen lämmin vesi rentouttaa kehoa, avaa huokosia ja elvyttää verenkiertoa. Kylpy aktivoi myös jalkojen akupunktiopisteitä, joten sen myönteiset vaikutukset vaikuttavat koko kehoon. Kylvyssä käytettävät yrtit ja eteeriset öljyt voi valita niiden vaikutusten mukaan, kaipaatko esimerkiksi rauhoittavaa vai piristävää kylpyä.


Kukkainen jalkakylpy

Ohje sovellettu Virpi Raipala-Cormierin Luonnonkaunis-kirjasta

Tarvitset

pesuvadin
lämmintä vettä
2-3 dl tuoreita tai kuivattuja kukkia ja yrttejä (katso vinkit alempaa)

Halutessasi

1-5 tippaa eteeristä öljyä
2 rkl meri- tai mineraalisuolaa

Valmistus

Voit tehdä jalkakylvyn pidemmän kaavan mukaan tai pikaversiona.

Kylpyhaudukkeen teko: Voit halutessasi hauduttaa yrttejä kuumassa vedessä (n. 65 asteisessa) kannen alla kattilassa noin 20 minuuttia, jolloin saat vahvemman hauteen kylpyä varten. Siivilöi halutessasi ja kaada vesi kylpyvatiin.

Pikakylpy: Täytä vati noin puoliväliin lämpimällä vedellä. Lisää kukat ja yrtit vatiin. Kaada vatiin vielä vedenkeittimessä tai kattilassa lämmitettyä kuumaa vettä ja anna jalkakylvyn hautua 5-10 minuuttia.

Tarkista veden lämpötila varovasti kädellä ja tee kylpyvedestä sopivaa (n. 38-39 asteista) kaatamalla vatiin kylmää tai lämmintä vettä toiveesi mukaan. Voit lisätä tässä vaiheessa kylpyyn muutaman tipan eteeristä öljyä ja suolaa, joka tehostaa ihon pehmenemistä ja vähentää turvotusta.

Nautiskele jalkakylvystä 10-15 minuuttia esimerkiksi teekupposen ja hyvän kirjan kanssa. Pyörittele jalkoja välillä jalkakylvyn aikana, se aktivoi verenkiertoa. Voit halutessasi kuoria jalat kevyesti kylvyn jälkeen ja levittää niihin kosteuttavan jalkavoiteen.

vadissa vettä ja kukkia


Voit käyttää jalkakylpyyn lähes mitä tahansa puhtaasta paikasta kerättyjä, myrkyttömiä kasveja, esimerkiksi minttua, mesiangervoa, maitohorsmaa, siankärsämöä, ruusua ja apilaa. Voit tehdä yrteistä ja kukista mieleisesi cocktailin tai keskittyä juuri tietyn yrtin vaikutuksiin. Mikäli kaapistasi löytyy eteerisiä öljyjä, valitse tuoksu teeman mukaan.

Rauhoittava kylpy

1-5 tippaa laventelin, bergamotin tai appelsiinin eteeristä öljyä
Valitse näitä kukkia ja yrttejä: laventeli, kehäkukka, sitruunamelissa, kamomilla, kanerva, kuisma, mesiangervo

Piristävä kylpy

1-5 tippaa sitruunan, rosmariinin tai männyn eteeristä öljyä
Valitse näitä kukkia ja yrttejä: minttu, sitruunaverbena, männyn neulaset, mesiangervo, mustaherukka, ruusu


Rentouttavia jalkakylpyhetkiä!


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.