7. elokuuta 2020

Helppo vegaaninen mustikkapiirakka

Kuvat ja teksti: Ida Tokola

Joko olette käyneet keräämässä mustikoita tänä kesänä? Julia muistutti hyvin omassa punaherukkamehu-postauksessaan, että kotimaisten marjojen syöminen on suoranainen ekoteko. Tänä kesänä Suomessa on vähemmän marjanpoimijoita koronatilanteen vuoksi, joten nyt jos koskaan kannattaa suunnata lähimpään metsään keräilemään mustikat talteen talvea varten. Niitä on ihana popsia puuron päällä talvella ja muistella kesää.

Tykkään käyttää mustikoita myös tuoreeltaan. Kyllähän kesään kuuluu ainakin yksi mustikkapiirakka, joka nautitaan vanilijajäätelön kera, eikö vain? Kehitin mahdollisimman helpon ohjeen, jonka väsäämiseen ei mene kuin pari minuuttia (+ paistoaika). Tämä vegaaninen piirakka syntyy kahvipöytään kädenkäänteessä ja samaa taikinaa voi hyödyntää myös muiden marjojen kanssa! Miten olisi esimerkiksi punaviinimarjapiirakka?

mustikkapiirakka käsissä niityllä

mustikkapiirakkaa leikataan

Helppo vegaaninen mustikkapiirakka⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀


Tarvitset

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
n. 3-4 dl mustikoita⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
3 dl kasvimaitoa⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
1 dl rypsiöljyä tai sulaa margariinia⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
1,5 dl sokeria⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
4,5 dl vehnäjauhoa⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
2 rkl perunajauhoa⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
2 tl leivinjauhetta⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
1 tl vanilijasokeria⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
ripaus suolaa⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
(öljyä vuoan voiteluun)

mustikkapiirakka lautasella

Valmistus⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka tai vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.

Sekoita kasvimaito, öljy ja sokeri keskenään. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet.

Lisää kuivat aineet vähitellen märkien sekaan. Sekoita sen verran, että kaikki ainekset menevät juuri ja juuri sekaisin.

Kaada taikina piirakkavuokaan ja lusikoi päälle musikat. Voit vähän painaa lusikalla mustikoita, jotta ne uppoavat taikinaan. Paista uunissa 30-40 minuuttia. Piirakka on kypsää kun se on reunoilta kullanruskea.

Tarjoile piirakka kauravanilijajäätelön tai -vanilijakastikkeen kera!

mustikkapiirakka ja kulhollinen kirsikoita

piknik kattaus, laseissa mehua ja piirakka lautasella

mehua kaadetaan lasiin


Oletko leiponut mustikkapiirakkaa tänä kesänä?


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.