16. syyskuuta 2020

Maailman paras kasvislasagne

 Teksti ja kuvat: Ida Tokola
Resepti julkaistu aiemmin Ida's Cozy Corner -blogissa

Vanhan blogini suosikkiresepti julkaistaan ansaitusti myös Luonnonkauniin sivustolla. Tästä ohjeesta olen saanut kaikista eniten palautetta ja kiitosta, eipä sitä suotta kutsutakaan maailman parhaaksi kasvislasagneksi. Jokainen kokki muokkaa ohjeesta tietysti oman näköisensä, mutta lopputulos on aina herkullinen. Toivottavasti ohje hurmaa myös sinut ja lähipiirisi!


Vegaaninen kasvislasagne


6 hengelle. Valmistusaika 20 minuuttia + 30 minuuttia uunissa.

Tarvitset


puoli pakettia lasagnelevyjä
öljyä paistamiseen ja vuoan voiteluun

Tomaattikastike


1 paketti haluamaasi kasvisjauhista (oma suosikkini on Hälsans Kök soijarouhe)
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 kasvisliemikuutio
1 tl oreganoa
1 tl timjamia tai basilikaa
800 g tomaattimurskaa
(loraus balsamiviinietikkaa)
(1 tl sokeria)
suolaa ja pippuria

Halutessasi enemmän kasviksia: lisää pari raastettua porkkanaa, kesäkurpitsasiivuja ja tuore- tai pakastepinaattia. Myös esipaistetut munakoisosiivut sopivat lasagnen väliin mainiosti!

Juustokastike


4 rkl margariinia
4 rkl vehnäjauhoa 
5 dl kaurakermaa
2 dl vettä
2-3 dl (vegaanista) juustoraastetta
0,5 tl suolaa
(0,5 tl muskottipähkinää)

Valmistus


Valmista ensin tomaattikastike: 
Silppua sipulit. Jos käytät kastikkeeseen porkkanaa, kuori ja raasta ne valmiiksi. Kuumenna paistinpannu ja kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää sitten valitsemasi kasvisjauhis ja ruskista se. Lisää lopuksi raastettu porkkana.

Lisää pannulle tomaattimurska. Mausta kastike kasvisliemikuutiolla ja yrteillä. Itse tykkään lorauttaa joukkoon myös balsamiviinitetikkaa ja vähän sokeria, joka parantaa tomaattikastikkeen makua. Lisää tuore- tai pakastepinaatti (jos käytät). Anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä sillä välin kun teet juustokastikkeen. 

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Jos olet laiskalla päällä, juustokastikkeen voi korvata sillä, että latoo lasagnen väleihin juustoraastetta ja kaurakermaa suoraan purkista. Kunnon juustokastike kuitenkin tekee mielestäni lasagnesta herkullisen eikä sen tekemiseen mene kauaa:

Lisää kattilan pohjalle 4 rkl margariinia. Käännä levy päälle ja kun margariini on sulanut, lisää vehnäjauhot. Sekoita hyvin vispilällä. Kaada kattilaan kaurakerma ja vispaa koko ajan vispilällä. Täytä kaurakermapurkit puolilleen vedellä (saat samalla huuhdeltua ne) ja kaada n. 2 dl huuhteluvettä kattilaan. Kuumenna juustokastiketta vispilällä pohjia myöten sekoittaen. Muutaman minuutin päästä juustokastikkeen pitäisi paksuuntua ja alkaa kuplimaan (kiehumaan). Ota kattila sitten pois levyltä ja lisää suola, muskottipähkinä ja suurin osa juustoraasteesta. Sekoita hyvin.

Lasagnen kokoaminen: Öljyä lasagnevuoka. Lisää pohjalle 1/4 juustokastikkeesta ja ensimmäinen kerros lasagnelevyjä. Kaada sitten puolet tomaattikastikkeesta vuokaan ja päälle 1/4 juustokastiketta. Lisää kerros lasagnelevyjä. Kaada loput tomaattikastikkeesta vuokaan ja päälle 1/4 juustokastikkeesta. Lisää viimeinen kerros lasagnelevyjä, loput juustokastikkeesta ja juustorastetta, jonka säästit.

Paista 225 uunissa noin 30 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä uunista tulon jälkeen vielä hetki, ennen kuin tarjoat sen.

Vinkki! Lasagne on todella hyvää myös seuraavana päivänä lämmitettynä!


Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.