6. kesäkuuta 2022

Tahranpoisto-opas - näin pelastat likaantuneet vaatteesi

Kaupallinen yhteistyö Itu Biodyn / Sonett
Teksti ja kuvat: Ida Tokola



Tomaattikastiketta hihansuussa, meikkivoidetta paidan kauluksessa ja marjatahroja lempihousuissa? Tahrat kuuluvat elämään, mutta onneksi niiden taltuttamiseen löytyy apu luonnollisista tahranpuhdistajista. Opettelemalla muutaman kätevän niksin ja varaamalla kaappiin pienen tahranpoistoarsenaalin puhdistat helposti lempivaatteesi kerta toisensa jälkeen uuden veroisiksi!

Viime syksynä opettelimme Luonnonkauniissa ekologisen pyykinpesun niksejä ja tällä kertaa syvennymme tarkemmin tahrojen poistoon. Vaikka ennakkoluulot istuvat tiukassa, tahrojen poistoon ei tarvita voimakkaita kemikaaleja sisältäviä tahranpoistoaineita. Nykyään markkinoilla on runsaasti loistavia, täysin luonnonmukaisia pesuaineita, joista saksalaisen Sonettin tuotteet ovat pitkään olleet meidän suosikkejamme. 

Sonett on yksi alan pioneerifirmoja, joka on valmistanut ekologisia pesuaineita jo 70-luvulta asti. Sonett on monella tapaa hyvää tekevä yritys, sillä he ottavat tuotannossaan huomioon niin ympäristöystävällisyyden kuin sosiaalisen vastuunkin. Heidän tuotteensa ovat 100 % biohajoavia ja ne on valmistettu pääosin luomu- ja biodynaamisista raaka-aineista. Tuoksuina käytetän aitoja eteerisiä öljyjä, ja pesuaineita on saatavilla myös hajusteettomina. Tuotteet valmistetaan uusiutuvalla energialla ja yrityksellä onkin korkein saatavilla oleva CO2-standardi hiilihalanjäljen pienuudesta - sähkön ja lämmön kulutuksessa he ovat lähes hiilineutraaleja. Sonett painottaa myös sosiaalista vastuuta, ja työllistää tehtaallaan vaikeasti työllistettäviä henkilöitä, kuten kehitysvammaisia ihmisiä.

Ympäristöystävällisyyden ja eettisyyden lisäksi on tietysti tärkeää, että tuotteet myös oikeasti toimivat. Itse olen käyttänyt Sonettin pesuaineita jo vuosien ajan. Erityisesti sappisaippua on kulkenut mukana niin reissuissa kuin kotiaskareiden tiimellyksessä, sillä sen pesutehoon voi aina luottaa! Mitä tahansa likaa vaatteisiini olenkaan onnistunut sotkemaan, sappisaippua on puhdistanut ne aina. Pitkäaikaisen käytön perusteella voinkin suositella Sonettin pesuaineita lämmöllä kaikille, jotka haluavat suosia ympäristölle ja meille itsellemme helliä, luonnonmukaisia puhdistusaineita.

Arvonta: Voita itsellesi Sonettin tuotepakkaus

Haluaisitko päästä kokeilemaan Sonettin laadukkaita pyykinpesu- ja tahranpoistotuotteita? Sonettia Suomeen maahantuova Itu Biodyn haluaa tarjota yhdelle Luonnonkauniin seuraajalle mahdollisuuden voittaa tuotepaketin, joka sisältää Sonettin nestemäisen ja palamuotoisen sappisaippuan, pyykinvalkaisijan, tahrasprayn ja pyykinpesunesteen. Osallistu arvontaan 12.6.2022 klo 23 mennessä Luonnonkauniin Instagram-tilillä

 




Sonettin tuotteista apu tahraan kuin tahraan

Tahranpoistoon pätee yksi sääntö ylitse muiden: nopeus on valttia! Pyri siis puhdistamaan vaatteet ja muut tekstiilit aina mahdollisimman nopeasti likaantumisen jälkeen. Mikäli jätät tahriintuneen vaatteen pyykkikoriin odottamaan seuraavaa pesukertaa, on vaarana, että tahra pinttyy tekstiiliin kiinni. Mitä nopeammin toimit, sitä todennäköisemmin tahra irtoaa pelkällä vesipesulla.

Useiden tahrojen pesuun ei tarvita erikoisia tahranpoistoaineita, vaan kotoa valmiiksi löytyvät perinteinen käsitiskiaine tai nestemäinen pyykinpesuaine toimivat vallan mainiosti ensiapuna tahranpoistossa. Sonettin pyykinpesuneste toimii tavallisen pyykinpesun lisäksi hyvin esimerkiksi erilaisten ruokatahrojen esikäsittelyyn. Kokeile vaikkapa marja-, porkkana- ja tomaattitahrojen poistoon!

Pesuainekaappiin voi olla hyvä varata myös erillistä tahranpoistoainetta erilaisia tekstiilimateriaaleja ja tahroja varten. Yksi suosituimmista luonnonmukaisista tahrapuhdistajista kautta-aikain on ollut naudan sapesta valmistettu sappisaippua, joka poistaa taianomaisesti jopa pinttyneemmätkin tahrat.




Sappisaippualla olen saanut vaatteista irtoamaan niin meikki-, rasva-, marja-, tomaatti-, muste- kuin veritahratkin. En voi edes sanoin kuvailla, miten suuri helpotus on, kun oman lempivaatteen saa pelastettua pinttyneiltä tahroilta saippuan avulla. Tästä syystä Sonettin sappisaippuuaa löytyy aina meidän pesuainekaapista, sekä kätevänä nestemäisenä lioksena että riittoisana palasaippuana. Erityisen suuressa käytössä meillä on ollut palasaippua, sillä se kestää kaapissa vuosien ajan ja on helppo ottaa mukaan myös matkoille. Palaa hierotaan suoraan kostutettuun tahrakohtaan, annetaan vaikuttaa hetki ja pestään sitten pois. Niin kätevää! Suosittelen ehdottamasti kaikkia lapsiperheitä ottamaan tämän tuotteen repertuaariinsa.

Vinkki: Sappisaippuat tarjouksessa kesäkuussa

Sonettin sappisaippuat ovat kesäkuun ajan tarjouksessa Lupaus-puodissa sekä Ruohonjuuren myymälöissä ja verkkokaupassa. Nyt onkin siis mitä mainioin hetki napata saippua mukaan kesän lomarientoja helpottamaan! Edellä mainittujen liikkeiden lisäksi Sonettin tuotteita jälleenmyyvät House of Organic, Hyvinvoinnin tavaratalo, Ekosoppi, Arkivé Atelier sekä useat Life- ja Aito-myymälät ja monet muut ekopuodit.


Mikäli etsit sappisaippualle kasviperäistä korvaajaa, Sonettilla on myös vegaaninen tahraspray, joka sopii monenlaisten tahrojen esikäsittelyyn. Sonettin tahrasprayn vaikuttavina aineina käytetään sokeritensidejä, eteerisiä öljyjä sekä suopapuun kuorta. Spray sopii herkillekin materiaaleille kuten villalle ja silkille. Tahraspraylla irtoavat vaivatta niin rasva-, kuivamuste-, hedelmä- kuin kaakaotahratkin.

Sonettin Pyykinvalkaisija ja tahranpoistoaine sopii puolestaan loistavasti pyykin uudelleen kirkastamiseen. Nimestään huolimatta pyykinvalkaisija sopii valkopyykin lisäksi myös kirjopyykin värien kirkastamiseen. Sonettin pyykinvalkaisija aktivoituu 50 asteessa, joten sitä suositellaan käytettäväksi kuumissa pesuohjelmissa. Ainetta voi kuitenkin käyttää myös miedommissa lämpötiloissa, mutta tällöin se pitää aktivoida etukäteen annostelemalla pyykinvalkaisijaa sopiva määrä pesupalloon ja kaatamalla palloon yli 50 asteista vettä. Tämän jälkeen pesupallon voi laittaa mukaan esimerkiksi 40-asteiseen pesuohjelmaan.






Suuri tahranpoisto-opas: Näin poistat kodin yleisimmät tahrat

Alta löydät listan muutamista kodin yleisimmistä tahrojen aiheuttajista ja vinkit siihen, miten voit puhdistaa ne vaatteistasi.

Aurinkorasva - Käsittele tahrat nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella. Pese tekstiili niin kuumalla pesuohjelmalla kuin se kestää.

Deodorantti ja hiki - Käsittele vaatteiden kainaloalueet nestemäisellä pyykinpesuaineella ennen pesua ja pese sitten niin kuumalla ohjelmalla mitä tekstiili kestää. Hikisiä urheiluvaatteita voi myös liottaa etikkavedessä (2 dl etikkaa 10 litraan haaleaa vettä) puoli tuntia ennen normaalisti pesukoneessa pesemistä.

Kahvi ja tee - Olipa kahvitahra tuore tai vanha, liota ja huuhtele tekstiiliä kylmässä vedessä kunnes tahra on mahdollisimman haalea. Voit levittää tahraan käsitiskiainetta. Pese vaate sitten entsyymipitoisella pesuaineella pesuohjeen mukaan.

Meikkivoide - Esikäsittele meikkitahrat nestemäisellä pyykinpesuaineella tai sappisaippualla ja anna vaikuttaa hetki. Pese tekstiili sitten (mielellään valkaisuainepitoisella) pesuaineella niin korkeassa lämpötilassa kuin tekstiili kestää. 

Marjat - Marjatahrat lähtevät parhaiten tuoreena kuumalla vedellä ja käsiastianpesuaineella. Jos tahra on vanha, esikäsittele se nestemäisellä pyykinpesuaineella tai sappisaippualla ja anna vaikuttaa hetki. Pese tekstiili sitten (mielellään valkaisuainepitoisella) pesuaineella niin korkeassa lämpötilassa kuin tekstiili kestää. 

Suklaa - Rapsuta ensin kaikki lika pois tekstiililtä, huuhtele kylmällä vedellä ja esikäsittele tahra sappisaippualla ennen pesua.

Steariini - Anna steariinin kuivua ja rapsuta lika sitten pois esim. lusikalla. Laita tahran päälle pala talouspaperia ja silitä silitysraudalla miedolla lämmöllä. Rasvan pitäisi imeytyä talouspaperiin. Voit käsitellä rasvaista tahraa tahranpuhdistuaineella, käsitiskiaineella tai sappisaippualla. Pese tekstiili sitten pesuohjeen mukaan normaalisti.

Tomaatti ja ketsuppi - Huuhtele tahra tuoreeltaan kylmällä vedellä. Hiero tahraan nestemäistä pyykinpesuainetta, tahranpuhdistusainetta tai sappisaippuaa ja anna vaikuttaa. Pese vaaleat tekstiilit valkaisuainepitoisella pyykinpesuaineella. Värilliset tekstiilit pestään niille suunnitellulla pesuaineella. Vaaleaa vaatetta voi myös kokeilla kuivattaa auringossa, sillä auringonvalo haalistaa tahroja.

Veri - Huuhtele veritahrat aina mahdollisimman tuoreena kylmällä vedellä. Vanhan tahran voi käsitellä tahrasuihkeella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella. Pese tekstiili sitten normaalisti pesuohjeen mukaan.






Toivottavasti sait jutusta hyviä vinkkejä tahrojen poistoon! Lisää niksejä ekologiseen kodinhuoltoon löydät Koti-kategoriastamme.



PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.