16. kesäkuuta 2020

Ihanan maukas ja mehevä mansikka-suklaakakku (V)

Teksti ja kuvat: Ida Tokola

Juhannus tuntuu aina saapuvan varkain. Miten jo nyt vietetään keskikesän juhlaa, vaikka tuntuu, että kesä on hädin tuskin alkanut? Juhannuksen voi toisaalta nähdä myös kesän alun juhlana, sillä meillä Suomessahan kesää jatkuu vielä heinä-elokuun ajan. Juhannus toimii usein itselleni herätyksenä siihen, että nyt vihdoin on kesä ja aika vaihtaa lomatunnelmiin (vaikkei oikeaa lomaa olisikaan).

Olen itse syntynyt juhannuksena (ja niin on muuten myös Luonnonkauniin Ann-Christine, mikä sattuma!) joten tämä aika vuodesta tuntuu itselleni erityisen merkitykselliseltä. Suomen luonto on kesäkuussa kauneimmillaan, joka paikassa vihertää ja kukat kukkivat. Pohjoisen suvi näyttää parhaita puoliaan kun saamme nauttia pitkistä päivistä ja yöttömistä öistä, jolloin ei tekisi mieli nukkua laisinkaan.

Muistan omista lapsuuden kesistäni mansikoilla koristellut syntymäpäiväkakut. Olen jatkanut mansikkakakkujen perinnettä aikuisenakin, mutta perinteinen kermakakku on yhä useammin vaihtunut raikkaampaan juustokakkuun. Tänä vuonna kokeilin jotain uutta, nimittäin suklaakakkupohjaa! Ja miten herkullinen siitä tulikaan. Kostean pehmeä suklaakakku oli niin ihanan makuinen ja tuoksuinen, että pohjan olisi voinut syödä suoraan uunivuoasta iltapalaksi. Onneksi maltoin odottaa, sillä kermavaahdon ja mansikoiden kanssa siitä tuli ihana juhannusherkku! Seuraavaksi aion kokeilla pohjaa mokkapaloihin.




Huomioitavaa kakkuvuoista:
  • Kaksi pohjaa voi paistaa erikseen kahdessa 16 cm vuoassa.
  • 18-20 cm vuoassa paistetusta yhdestä pohjasta voi leikata kaksi kerrosta isolla veitsellä. 
  • Isommassa vuoassa tehdessä ohje kannattaa tehdä 1,5 -kertaisena.


Vegaaninen mansikka-suklaakakku


Resepti saanut inspiraatiota tästä Suklaapossu-blogin ohjeesta.


3 dl kauramaitoa tai vettä
1 dl rypsiöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
2,5 dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta (sokeroimatonta)
0,5 tl suolaa
1 tl vanilijasokeria / -jauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

Valmistus


Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Voitele irtopohjavuoka / -vuoat.

Yhdistä kauramaito/vesi, öljy ja etikka kulhossa. Lisää vielä sokeri märkien aineiden joukkoon.

Sekoita loput kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja siivilöi sitten märkien aineiden sekaan.

Sekoita niin, että kaikki aineet juuri ja juuri sekoittuvat yhteen.

Kaada taikina voideltuihin vuokiin / vuokaan.

Paista 160 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Huomioithan, että paistoaika lyhenee tai kasvaa vuoan koon mukaan. Kokeile kypsyyttä kakun keskeltä puutikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, se on kypsä.

Nosta pohja jäähtymään ja irrota hetken päästä vuoan reuna. Anna jäähtyä liinan alla peiteltynä. Kakun voi tässä vaiheessa laittaa jääkaappiin ja täyttää vasta lähempänä tarjoilua.


Kakun täyttäminen


1,75 dl vaahtoutuvaa kaura- tai soijakermaa (esim. Fazer Aito tai Alpro)
1-2 dl soijarahkaa (Alpro Go On)
1,5 rkl tomusokeria
ripaus vanilijajauhetta

0,5 dl kauramaitoa kakun kostuttamiseen
50 g rouhittua vegaanista suklaata
tuoreita mansikoita
(mansikkahilloa)
(syötäviä kukkia koristeluun)

Kakku säilyy jääkaapissa täytettynä pari päivää, mutta suosittelen täyttämään sen vasta vähän ennen tarjoilua, koska silloin marjat ja kermavaahto ovat tuoreimmillaan ja maistuvat parhaimmalta.

Vaahdota kaura- tai soijavispi. Vispaa joukkoon soijarahka, tomusokeri ja vanilijajauhe. Mitä enemmän laitat soijarahkaa, sitä jämäkämmän kreemin saat.

Rouhi veitsellä tai raastimella suklaa raasteeksi. Siivuta mansikat.

Mikäli teit yhden suuremman kakkupohjan, leikkaa se suurella leipäveitsellä kahdeksi pohjaksi. Siirrä toinen pohjista tarjoilulautaselle ja kostuta pohja tilkalla kauramaitoa. Kakun väliin voi halutessaan levittää mansikkahilloa, mutta mielestäni pelkät tuoreet mansikat riittävät. Lado kakkupohjan päälle kermavaahtoa, mansikkasiivuja ja puolet suklaarouheesta.

Nosta sitten toinen kakkupohja toisen päälle ja täytä samoin kuin ensimmäinen kerros. Koristele halutessasi syötävillä kukilla kuten orvokeilla tai syreeneillä.



Nautinnollista keskikesän aikaa juuri sinulle!


PYSY AJANTASALLA JA
SEURAA LUONNONKAUNISTA:
FACEBOOK-SIVU

Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.