9. joulukuuta 2020

21 ideaa ekologisiin ja eettisiin joululahjoihin

Teksti ja kuvat: Ida Tokola


Haluaisitko tänä vuonna hankkia kestäviä ja vastuullisia joululahjoja, mutta et tiedä mistä aloittaa? Ei hätää, olemme koonneet avuksesi listan, josta löydät yli 20 ekologista ja eettistä lahjaideaa. 





Tarvitaanko aina lahjoja?


Joulu syntyy tunnelmasta ja yhdessä olemisen ilosta. Alkuun haluammekin herätellä pohtimaan, onko jokavuotinen lahjarumba tarpeellista. Lahjojen antamiseen liittyy tietysti paljon iloa ja lämpöä, mutta joskus myös turhaa stressiä ja rahanmenoa. 

Kannattaakin oman elämäntilanteen mukaan miettiä, kuinka paljon lahjoja tarvitsee hankkia. Varsinkin aikuisten kesken voi pohtia, vapauttaisiko lahjoista luopuminen voimavaroja ja rahaa johonkin muuhun. Voisiko lahjamäärää ainakin vähentää (esim. muuttaa Secret Santa -tyyliseksi, jolloin kaikille hankitaan vain yksi lahja)? Säästyneillä lahjarahoilla voi keksiä jotain kivaa yhteistä tekemistä tai käyttää ne vaikka jouluruokien hankkimiseen.


Tue kotimaista joululahjaostoksilla

Harva viettää kuitenkaan täysin lahjatonta joulua, ja miksi pitäisikään, jos lahjojen antaminen tuo iloa ja ne tulevat tarpeeseen. Joulukausi on monille yrityksille vuoden tärkein ajankohta, ja mitä täydellisin hetki tukea yrittäjiä.

Ostamalla suomalaisilta myyjiltä ja merkeiltä, ohjaat lahjarahasi kotimaan verotukseen ja sitä kautta maamme hyvinvointiin. Kannustammekin tukemaan kotimaisia yrityksiä lahjaostoksilla aina kun voit. Ulkomaisista verkkokaupoista tilaamisen sijaan kannattaa ostaa kotimaisilta myyjiltä, vaikka itse tuote olisikin ulkomailla tehty - näin ainakin osa rahasta jää Suomeen.

Tässä kirjoituksessa esittelemme useita lahjaideoita kotimaisilta pienyrittäjiltä. Suomesta löytyy ihan mieletöntä osaamista monelta eri alalta ja sydämemme sykkivät kaikille näille pienille palvelun tarjoajille ja myyjille. Lähellä tuotetun ostaminen on monella tapaa fiksua, ja usein juuri se eettisin ja ekologisin vaihtoehto. "Support your local" on hyvä neuvo tässäkin asiassa!



Aineettomat lahjat


Tee hyvää ja lahjoita ainakin osa joululahjarahoista hyväntekeväisyyteen. Aineeton lahja on täydellinen sellaiselle ystävälle, jolla on jo kaikkea. Näistä lahjoista tulee hyvä mieli niin lahjan antajalle kuin saajallekin.

1  Osta pala ikimetsää tai sijoita suohon

Soiden ja ikimetsien suojelu vaikuttaa merkittävästi luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Voit kompensoida hiilijalanjälkeäsi Hiilipörssin kautta sijoittamalla suoalueiden suojeluun ja ennalistamiseen. Luonnonperintösäätiön kautta taas voit hankkia lahjaksi palan suomalaista ikimetsää. Kaikki lahjoitukset käytetään metsäalueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen.


2  Lahjoita järjestölle

Lahjoita kaverin puolesta jollekin tärkeää asiaa ajavalle järjestölle. Luonnonystävän lahjoituskohteita voisivat olla esimerkiksi John Nurmisen säätiö, Suomen luonnonsuojeluliitto tai WWF. Eläintenystävän valinta taas Eläinsuojelukeskus Tuulispää, Animalia tai Suomen eläinsuojeluyhdistys. Ihmisoikeuksia puolustavat Naisten pankki, Ihmisoikeusliitto ja Amnesty. Vastuullisuusasioita ajavat muun muassa Eetti ry ja Finnwatch.



Palvelulahjakortit


Palvelulahjakortti on mieluisa, ja usein myös ekologinen lahjaidea. Nämä lahjat eivät jää pölyyntymään nurkkiin, vaan tuovat iloa ja kokemuksia saajalleen.

3  Elokuva-, teatteri- ja keikkaliput

Tapahtuma-ala on yksi eniten koronavuosista kärsineistä aloista. Lahjakortilla voit tukea sinulle tärkeää alan toimijaa ja muistaa ystävää. Idea: Hanki liput sekä sinulle että ystävällesi, niin saatte muistoksi yhteisen kokemuksen.


4  Kasvohoito-, hieronta- tai kampaamolahjakortti

Harva muistaa hemmotella itseään kasvohoidolla tai hieronnalla, joten tällaisen palvelun sisältävä lahjakortti on erityisen ihanaa vastaanottaa. Kampaamolahjakortti on siitä kätevä, että sille varmasti tulee käyttöä. 


5  Yhteinen kokemus

Suunnittele läheisen kanssa hauska toimintapäivä. Käykää esimerkiksi pakohuonepelissä, taidenäyttelyssä tai pelaamassa squashia. Aika on arvokkainta, mitä ystävälle tai rakkaalle voit antaa. Yhteistä päivää on kiva muistella jälkikäteen.


6  Kurssi

Kurssi on ihana lahjaidea! Mikä olisi hauskempaa, kuin oppia uutta tai tehdä jotain käsillään. Tässä muutama ehdotus: Septarian keramiikkakurssi, Kaarna Knotting makrameekurssi ja Pihka Collectionin kenkä- tai laukkukurssi.


7  Lahjakortti liikuntaharrastukseen

Liikuntalahjakortti on aina tervetullut lahja. Osta lahjakortti esimerkiksi joogasalille, tanssitunneille tai kuntosalille.


8  Museokortti

Museokortti on lippu yli 300 museoon Suomessa. Kulttuuria rakastavan ykköslahjatoive!




Harkittuja, tarpeeseen hankittuja tavaroita


Kauan toivottu lahja ilahduttaa kenet tahansa. Älä pelkää kysyä lahjatoiveita ennakkoon, sillä on aina ihanampaa antaa lahja, josta saaja varmasti ilahtuu. 

9  Lahjakortti eettistä ja ekologista muotia myyvään liikkeeseen

Kaikilla meillä on joskus tarve uusille vaatteille. Ilahduta ystävääsi siis lahjakortilla vastuullista muotia myyvään liikkeeseen kuten Weecos, Nudge, PUF, Miela Designroom, KOTO Designmarket tai Weekendbee.


10  Lämmintä vilukissalle

Tunnetko jonkun, joka ilahtuisi pehmeästä paketista? Lahjat, joita voimme lämpimästi suositella: Tam-Silkin villasilkkinen kerrasto, Puran pitkät villasukat, Vohvelikierteen aamutakki ja Myssyfarmin pipo.


11  Kestotuote

Moni varmasti ilahtuu arkea helpottavasta, ekologisesta kestotuotteesta. Miten olisi esimerkiksi kestokahvimukijuomapullo tai kestovanulaput?


12  Kotimaista keramiikkaa

Suomessa käsintehty keramiikka on ihana lahjaidea, mutta osta astioita vain lahjansaajan aitoon tarpeeseen. Meitä ovat ihastuttaneet viime aikoina muun muassa nämä kotimaiset keramiikkatuotteet: Tuias Keramiikan kaunis kynttilänjalka tai Kuppitehdas Uoman söpöt, pastellisävyiset kupit. Muistathan, että keramiikkaa löytyy hyvin myös käytettynä, joten aina ei tarvitse hankkia uutta!


13  Kotimaista luonnonkosmetiikkaa

Kosmetiikka on kulutustuote ja sitä on usein mukavaa saada lahjaksi. Kannattaa kuitenkin kysellä lahjansaajan mieltymyksiä ennakkoon, jottet osta vääränlaisia tuotteita. Vartalotuotteita voi olla helpompi ostaa kuin kasvoille tarkoitettuja ihonhoitotuotteita. Suosittelemme esimerkiksi Flow Cosmeticsin, Frantsilan, Atopikin ja Unna Nordicin tuotteita.


14  Kalenteri

Vuosi vaihtuu pian, joten kalenteri on hyödyllinen lahja monelle. Seinäkalenteriksi suosittelemme Satokausikalenteria, jonka avulla on helppo oppia lisäämään enemmän sesonkivihanneksia omaan ruokavalioon. Mukana kannettavista paperikalentereista suostuksemme menevät Ajaston Polku -hyvinvointikalenterilleCozy Publishingin kauniille kalentereille ja Annika Välimäen suunnittelemalle kalenterille.


15  Tietoa kansien välissä

Jos tiedät hyvin lahjansaajan kiinnostuksen kohteet, uusi kirja mieluisasta aiheesta ilahduttaa taatusti. Meidän suosituksemme menevät Arkivé Atelierin vaatehuoltoaiheiselle Huolla-kirjalle sekä Elina Innasen vegaanisille ruokakirjoille.


16  Äänikirja- tai musiikintoistopalvelu

Tätä kohtaa tarvitsee tuskin sen enempää perustella. Moni meistä kuuntelee nykyään kirjoja ja musiikkia erilaisten palveluiden kautta. Osta läheiselle muutama kuukausi ilmaista kuunteluaikaa.


17  Sanoma- tai aikakausilehden tilaus

Sanoma- tai aikakauslehden tilaus on sivistävä ja ilahduttava yllätys. Muistathan, että monia lehtiä voi nykyään tilata myös sähköisesti.




Ruokalahjat

Jaksan aina muistella hymyillen ystävää, joka ilmoitti tuparikutsussaan ottavansa vastaan vain biohajoavia lahjoja. Ruoka- ja juomalahjat ovat siitä kivoja, että ne harvoin jäävät pyörimään kaappien perälle.

18  Lahjakortti lempiravintolaan

Lahjakortti ravintolaan tuo kivaa vaihtelua ja hemmottelua arjen keskelle. Vie ystävä tai sukulainen testaamaan uutta paikkaa tai johonkin vanhaan suosikkiinne - ilta on taatusti mieleenpainuva!


19  Itsetehdyt herkut

Jos rakastat leipomista, anna lahjaksi jotain itsetehtyä, esimerkiksi fudgekarkkeja tai keksejä. Ala keräämään hyvissä ajoin kierrätettäviä lasipurkkeja, joita voit hyödyntää lahjojen pakkaamisessa.


20  Vegaanista suklaata 

Suklaalahja muuttuu ekologisemmaksi ja eettisemmäksi valitsemalla vegaanista (ja mieluiten Reilun kaupan) suklaata. Näiden merkkien vegaanisuklaat ovat hyviksi todettuja: iChoc, Tony's Chocolonely, Lindt ja Nomo. Suurimman valikoimat vegaanisia suklaita löydät Vegekaupan verkkokaupasta.


21  Herkkukori 

Suuntaa ostoksille pieneen luomupuotiin tai verkkokauppaan ja kerää lahjakoriin lähellä tuotettuja herkkuja. Ideoita: pähkinät, lakut, suklaa, glögi, tee, kahvi, viini, pienpanimo-oluet, kombucha, hunaja, laadukkaat säilykkeet, kimchi, sipsit ja keksit.



Unohtuiko listasta jotain? Vinkkaa kommentteihin oma lahjaideasi!




Osallistu keskusteluun

  1. Elämysmajoitukset:kuten esim matalan hiilijalanjäljeb Grelsbölen Tilan Tentsile, leijuteltta majoitus herkkuruokineen 😀😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva vinkki! Kaikenlaiset matkailulahjakortit ja vastaavat ovat todella ihania lahjoja :)

      Poista

© Luonnonkaunis. Design by FCD.