3. huhtikuuta 2021

Vaatehuolto: Villakangastakin huoltaminen

 Toteutettu yhdessä PUFin kanssa
Teksti ja kuvat: Ida Tokola ja Ann-Christine Mäkelä



Kun kevätaurinko alkaa lämmittää, on aika kaivaa esiin kevyemmät takit ja huivit. Talven aikana kovassa käytössä olleet villakangastakit kaipaavat kausihuoltoa ennen kesävarastoon siirtämistä. Tällä kerralla vaatehuoltosarjassa opimmekin oikeaoppiset keinot villakangastakkien huoltamiseen.

Edellisellä kerralla saimme oppia kaiken oleellisen villaneuleiden kausihuollosta ja pesusta vastuullista muotia jälleenmyyvän PUFin henkilökunnasta tutun Effin opastaessa meitä kädestä pitäen. Effi onkin saanut meidät heti alusta pitäen vakuuttuneiksi siitä, että oikeat menetelmät on paitsi helppo saada haltuun, myös että vaatehuolto voi olla aidosti sekä hauskaa että antoisaa puuhaa.

Vaatteiden säännöllinen hoito ja huolto on kuitenkin ennen kaikkea pitkällä aikavälillä niin ekologisesti kuin taloudellisestikin fiksua. Opettelemalla muutaman kätevän niksin vaatteiden hoidosta, pystyt pitämään parempaa huolta lempivaatteistasi, ja näin ne säilyvät käytettävänäsi ja ilonasi pidempään.

Effi on kehittänyt meidän kanssamme jakamaansa vaatehuolto-osaamistaan käymällä kotimaisen Arkivé Atelierin vaatehuoltokoulutuksen. Arkivé Atelier on arvostettu vaatteiden huoltoon erikoistunut tietosivusto, verkkokauppa ja huoltopalvelu, jonka maahantuomat laadukkaat Kent-vaateharjat ja uutukainen Huolla-kirja (joka kodin tarpeellisin lukusuositus!), löytyvät ekologisten pesuaineiden rinnalta PUFin vaatehuoltovälineiden valikoimista.

Muistathan myös, että kaikki vaatehuolto-osamme päivittyvät Luonnonkauniin Tyyli-osion alle Vaatehuolto-kategoriaan. Tervetuloa mukaan oppimaan kanssamme!




Villakangastakin säännöllinen huolto


Paljon villaa sisältävä, laadukas villakangastakki on hankinta, joka parhaimmillaan kestää käytössä lähes läpi elämän. Villakangastakkia hankkiessa kannattaakin valita klassinen malli ja panostaa laadukkaisiin materiaaleihin. Pienellä arkihuollolla saat takista pitkäikäisen ystävän.

Mistä tunnistaa laadukkaan villakangastakin?


Villakangastakkeja valmistetaan nykyään paljon keinokuituisista materiaaleista niiden edullisuuden vuoksi. Pieni määrä villaan sekoitettua keinokuitua yleensä parantaa kankaan kestävyyttä, mutta kokonaan keinokuituinen takki on harvoin kovin laadukas ja kestävä. Paljon villaa sisältävää takkikangasta on helpompi huoltaa kuin keinokuituista. 

Myös erilaiset villasekoitteet ovat nykyisin suosittuja villakangastakeissa, ja kannattaakin pitää mielessä, että eri villalaadut kuluvat eri tavoin käytössä. Sileäpintaiset ja tiiviit kankaat ovat helppohoitoisempia kuin pörröiset, esimekiksi paljon mohairia sisältävät villakankaat. Pidemmät karvakuidut nyppyyntyvät ja takkuuntuvat käytössä, joten ne vaativat säännöllistä harjaamista pysyäkseen kauniina.

Kaikkiin villakangastakkeihin pätee sama huolto-ohje: harjaa ja tuuleta usein, niin takkisi säilyy raikkaana ja hyväkuntoisena pitkään.





1  Poista pöly harjaamalla

 
Talvikaudella villakangastakin viikoittainen harjaaminen kannattaa ottaa tavaksi. Sen voi tehdä esimerkiksi eteisessä tai parvekkeella takin roikkuessa henkarissa. Muutama napakka harjanveto poistaa takista ylimääräiset pölyt ja karvat. Se myös oikoo kankaan kuituja ennaltaehkäisten nyppyyntymistä. 

Effi suosittelee villakangastakeille Kentin kaksipuolista CC20 Double -vaateharjaa. Harjan lyhytharjaksinen puoli irrottaa tehokkaasti irtonukan ja kuivuneet tahrat. Pidempiharjaksinen puoli taas puhdistaa pölyn ja silottaa vaatteen pinnan.


2  Tuuleta viikoittain


Kuten olemme aiemmissa villavaatteiden huolto-osissa saaneet oppia, villa puhdistaa itse itseään. Villakangastakki raikastuu, kun annat sen tuulettua ulkona henkarissa yön yli. Tuuletusta kannatta tehdä usein, esimerkiksi kerran viikossa. Ota siis ilo irti talven kylmistä pakkaspäivistä ja kevään kosteasta ulkoilmasta, sillä ne puhdistavat villakangastakin puolestasi.



Villakangastakin kausihuolto


Villakangastakin säännöllinen harjaus ja tuuletus käyttöjen välissä sekä ennen säilömistä estää hajujen ja lian pinttymistä. Takille on hyvä tehdä suurempi kausihuolto noin kerran vuodessa, esimerkiksi ennen kesäsäilytykseen viemistä.

1  Pese vain tarvittaessa


Muiden villavaatteiden tapaan villakangastakin turhaa pesua kannattaa välttää. Pienet tahrat voi poistaa itse marseille- tai sappisaippualla tai Arelan villanpesuaineella. Käytä pehmeää hammasharjaa saippuan levittämiseen. Huuhtele pesukohta huolellisesti viileällä vedellä. Kuivaa enimmät vedet pyyhkeellä painelemalla ja ripusta takki sitten kuivumaan.

Mikäli takki tuoksahtaa tai siinä on suuria tahroja, takki kannattaa viedä pesulaan pestäväksi. Pesulassa takki pestään kemiallisesti.





2  Nukan poisto 


Jos villakangastakin pintaan on ilmestynyt nyppyjä, ne poistetaan nukanpoistajalla. Effi suosittelee käyttämään karheille ja pörröisille villakankaille Sweater Stone -nukkakiveä ja tiiviimmille villakankaille nukkakampaa

Avaa takki ja poista mahdollinen irtovyö. Effi vinkkaa, että levittämällä takin silityslaudan päälle saat kätevän, ergonomisen huoltopisteen. Jos sinulla ei ole silityslautaa, voit levittää takin myös lattialle lakanan päälle tai tyynyn päälle syliisi. Pidä huoltopaikkaa valitessasi mielessä, että takista irtoaa nukkaa poistaessa paljon kuituja ja pölyä. Näin keväällä toimenpide saattaa olla hyvä tehdä ulkona.

Käy takin nukkaiset osiot läpi nukkakammalla tai -kivellä. Liu'uta nukanpoistovälinettä kevyesti kankaan pinnalla niin, että nukka irtoaa. Käsittele tarvittaessa myös takin vyö. Kerää pois irronneet nukat.


Villakangastakin pinta siistiytyy nukkakammalla käsittelyn jälkeen.

3  Harjaa ja höyrytä takki siistiksi


Nukan poisto irrottaa takista kuituja, jotka on hyvä harjata pois vaateharjalla. Vaikka et olisikaan poistanut takista nyppyjä, harjaus tekee takille hyvää ja poistaa siitä kertyneen irtolian ja pölyn. 

Harjaa takkia ensin vastakarvaan eli alhaalta ylöspäin. Harjaa sitten myötäkarvaan eli materiaalin suuntaisesti, jotta saat kaiken lian ja pölyn irtoamaan. Aloita harjaus takin yläosasta eli hartioista ja hihoista, jonne kertyy eniten pölyä. Käy takki läpi osio kerrallaan. Tue kangasta toisella kädellä harjauksen aikana. 

Mikäli takki vaikuttaa likaiselta, voit kuivaharjauksen jälkeen suihkuttaa takin pintaan sumupullolla vettä. Käsittele takki uudelleen kostean harjan avulla.

Viimeistele takin kausihuolto höyrytyksellä, joko vaatehöyrystimellä tai silitysraudan höyrytoiminnolla. Höyrytys silottaa villakankaan kuidut ja puhdistaa sitä. Höyrytyksen jälkeen kostean villan tuoksu voi vahvistua hetkeksi, mutta tuoksu häviää takin kuivuessa. Jätä takki siis kuivumaan henkarille höyrytyksen jälkeen.


4  Säilytä henkarissa


Villakangastakki säilytetään henkarissa, jotta takki pysyy muodossaan ja ryhdikkäänä. Henkarin muotoon kannattaa kiinnittää huomiota, sillä liian suuri henkari voi saada olkapäät venymään, kun taas liian ohut ja pieni henkari ei tue hartialinjaa tarpeeksi.

Takki voidaan säilyttää kesän ajan henkarissa pukupussissa, mikä suojaa sitä pölyltä. Jos tekstiilituholaiset ovat riski, säilytä takki ilmatiiviissä muovilaatikossa tai -pussissa. Varmista, että takki on puhdas ja kuiva ennen muovilaatikkoon tai -pussiin laittamista.






Löytyykö vaatekaapistasi myös huoltamaton kuoritakki? Tavallisen teknisen takin huoltoon löydät ohjeet tästä julkaisusta.




Osallistu keskusteluun!

© Luonnonkaunis. Design by FCD.